Guitar Hero- ja Rock Band -sarjoilla muoviset kitarat ja rummut aikanaan olohuoneisiin tuonut Harmonix jatkaa uutukaisellaan musiikkipelien saralla. Tällä kertaa yleisöt valloitetaan maailmanluokan DJ:nä miksaamalla laajan biisikirjaston osasia yhteen.
Kyseessä ei ole kuitenkaan jatkoa muinaiselle DJ Herolle, jossa biisit nakuteltiin läpi ennalta määrätyn radan läpi, kuten vastaavissa rytmipeleissä. Fuserissa pääosassa on kokonaisten settien luominen yhdistämällä lauluja, rumpuja ja muita kappaleiden osia eri genreistä sotkemalla.
En tiedä mihin sorakuoppaan vanhat muovisoittimet on nykyään haudattu, mutta Fuser ei sellaista mukanaan tuo. Pelkän ohjaimen avulla musiikin miksaus on yllättävän helppoa, mutta välillä sormet syyhyävät erillisen kontrollerin säätimiä. Pelaajalla on samaan aikaan käytössään neljä levysoitinta, joihin voi kappaleista tiputtaa soitinraitoja ja lauluja haluamansa määrän.
Levyjä voi feidata, soolottaa tai vaihdella päittään jonossa olevan levyn kanssa. Tempoa ja sävelkorkeutta voi vaihtaa lennosta ja valittavana on myös tehosteita ja instrumentteja, joita pelaaja voi itse soittaa miksauksen sekaan. Vaihtoehtoja on kuoren alla yllättävänkin paljon, joiden sisäistämiseen rytmitaju on pelaajalta ehdoton vaatimus. Kursorin ja käyttöliittymän yhdistelmä on helppo oppia, mutta ajoittain se on liian hidas tai epätarkka kaikkia toivomiaan kikkoja varten. Tällöin tulee muovisoitinta ikävä, vaikka se pian päätyisikin komeroon pölyttymään.
Biisikatalogi kattaa yli sata kappaletta, ja lisää on taatusti jatkossa luvassa. Tämän päivän pop- ja rap-hittien lisäksi mukana on myös Donna Summerin ja Rick Astleyn kaltaisia ikivihreitä diskohittejä, kuin myös Megadethin ja Eric B. & Rakimin tyyppisiä yllätyksiäkin.
Harmonix on käyttänyt huomattavasti aikaa, ja oletettavasti rahaakin, saadakseen kappaleiden osaset erillisiksi raidoiksi ja soimaan soljuvasti keskenään. Periaatteessa mitkä tahansa biisit voi miksata keskenään soimaan, ja lopputulos kuulostaa melkein aina hyvältä. Onnistumisen ja yllättymisen riemu onkin Fuserin valttikortti.
Pelin lapsellisen pirteä kampanja toimii myös pitkänä tutoriaalina, jossa esitellään joka tasolla uusi kikka miksaamiseen. Hölmösti miksaukset soitetaan kampanjassa aikarajojen raameissa, jolloin tärkeämpää on suorittaa kaikki tehtävät ajallaan kuin saada musiikki kuulostamaan järkevältä. Aikarajoitteet ja pisteiden perässä soittaminen tekevät kampanjasta ajoittain aivan liian hektistä oikea-aikaista nappien painelua vaativaa QTE-henkistä sohellusta.
Uusia kappaleita avataan tasojen myötä saatavalla virtuaalirahalla, jota kertyy todella kitsaasti. Kampanjan läpäisyn jälkeen olin vasta tasolla 10, mutta muutamat kappaleista avautuvat vasta kymmenien tasojen päästä. Miksauksia voi pelata myös toisen pelaajan kanssa tai osallistua viikottaisiin miksauskisoihin, mutta tekemistä on melko heikosti vapaan soittelun lisäksi. Pelin ikä riippuukin siitä, kuinka pitkään puoliautomatisoitu musiikin miksaus jaksaa kiinnostaa, ja millä tahdilla uusia kappaleita julkaistaan. Lyhyempää tutoriaalia tai ohjeita ei ole, joten bilepeleissä kaverille pitää kädestä pitäen ohjeistaa, miten peli toimii.
Fuser tarjoaa mukavia onnistumisen hetkiä, mutta en ole aivan varma, kenelle se on lopulta suunnattu. Uusien kokeilujen ja löytämisen riemua laimennetaan pistemetsästyksellä, joka tuntuu tällaisessä musiikkipelissä väärältä. Vaikeustaso on kaikille yhteinen, joka saanee vähemmän musiikilliset pelaajat pyörälle päästään. Ulkoasu näyttää Lego-elokuvien ylipirteältä korporaatiopiirretyltä, mutta oletan teeman ja musiikkivalintojen kiinnostavan enemmän aikuisia. Nurinoista huolimatta Fuserin avulla kuka vain voi tehdä kiinnostavan kuuloisia biisejä helposti ja hauskasti, josta kiitos kuuluu Harmonixin työlle kappaleiden yhteensovituksen puolesta.