Final Fantasy XII jäi yhdeksi PS2:n viimeisistä suurista nimekkeistä. PS3 teki kovasti jo tuloaan, mutta sisällöltään järisyttävän laaja Final Fantasy XII osoitti vanhan sotaratsun tehon vielä elinkaarensa loppumetreillä. Nyt tämä reilun vuosikymmenen takainen arvostelumenestys tekee paluun uusimmalle konsolisukupolvelle. Mukana on uudistuksia ja ehostuksia, mutta riittääkö se syyksi palata uudelleen Ivaliceen?
Kahdestoista osa alkaa sotaisasti. Dalmascan valtiossa vietetään kuninkaallisia häitä, mutta juhlat loppuvat lyhyeen suuren Achadian Imperiumin iskiessä rautaisen saappaansa Dalmascan maaperälle. Dalmascasta ei ole vastusta Archadialle, joten pian Imperiumin teräskoura hallitsee koko maata. Sodan runtelemassa maassa kytee kuitenkin vastarinnan siemen, jota Archadia ei ole onnistunut kitkemään. Tämän kaiken keskellä suhmuroi sekalaisista henkilöistä koostuva joukko sankareita, jotka joutuvat suoraan poliittisten kahinoiden keskipisteeseen.
Final Fantasy XII: The Zodiac Age Edition yllätti minut sisällöllään, sillä se pohjaudu aikoinaan Euroopassa nähtyyn versioon. Tämä peli on remasteroitu versio nimihirviö Final Fantasy XII: International Zodiac Job System -pelistä, joka julkaistiin alun perin vain Japanissa. Sen suurin muutos peruspeliin oli lisätä siihen Final Fantasy -sarjan aikaisemmista osista tutut ammatit.
Pelin mekaniikat eroavat merkittävästi perinteisistä japanilaisista roolipeleistä. Mielenkiintoisimmat ideat ovat lisenssilauta sekä hahmojen toimia ohjaavat gambiitit. Lisenssilaudat on tässä versiossa jaettu ammatteihin, joiden sisällöt eroavat huomattavasti toisistaan. Näiltä laudoilta ostetaan lisenssipisteitä käyttämällä uusia taistelukykyjä, mahdollisuuksia käyttää uusia varusteita ja aseita ja niin edelleen. Aseita ja varusteita todellakin voi käyttää, jos on hankkinut niihin asianmukaisen kyvyn. Muutos on merkittävä verrattuna alkuperäiseen peliin, jossa kaikki hahmot ostivat kykyjä identtiseltä laudalta. Tämän myötä kaikista tuli lopussa aika samanlaisia. Ammatit sen sijaan pakottavat erikoistumaan.
Koska esimerkiksi jousiampuja ei pysty koskaan käyttämään nuijia tai raskaita haarniskoja, omasta poppoosta kannattaa kasata mahdollisimman monipuolinen kokonaisuus. Toinen toisiaan täydentävällä ryhmällä varautuu monentyyppisiin uhkiin. Jokaiselle hahmolle saa onneksi pelin edetessä määrätä myös toisen ammatin, jolla havaittuja puutteita voi tilkitä.
Aikaisemmin mainitsemieni gambiittien avulla voi vaikuttaa hahmojen toimintaan taisteluiden aikana. Nämä voi tavallaan ohjelmoida reagoimaan tiettyihin tilanteisiin. Esimerkiksi jos sankarin kestopisteet tippuvat tietyn prosenttirajan alle, voi kaverin pistää heittämään tälle parannusjuoman tai -loitsun. Tai jos vihulainen on haavoittuvainen tuliloitsuja vastaan, voi maagin pistää viskelemään niitä automaattisesti. Gambiitteja on rajallinen määrä. Osa kerätyistä lisenssipisteistä kannattaakin käyttää määrän kasvattamiseen ostamalla niitä lisenssilaudoilta. Alussa käytössä on myös hyvin rajallinen määrä erilaisia ehtoja, joiden mukaan gambiitteja voi käyttää. Näitä voi täydentää ostamalla lisää kaupoista. Gambiiteilla on myös tärkeysjärjestys. Jos vaikkapa pistää parannustoiminnon hyökkäyksen taakse, ei hahmo koskaan paranna toista, jos vastassa on edelleen vihulaisia. Hahmo vain keskittyy mäiskimiseen. Gambiitit ovat mainio juttu, sillä sen myötä reaaliaikaisissa taisteluissa ei tarvitse itse huolehtia kaikista hahmoista.
Tekemistä riittää runsaasti myös varsinaisen pääjuonen ulkopuolella. Sankaripoppoo voi vaikkapa lähteä jahtaamaan voimakkaita hirviöitä, joista maailman asukkaat ovat jättäneet metsästyspyynnön. Näiden hirviöiden peittoamisesta palkitaan harvinaisilla esineillä ja rahalla. Lisäksi omaa varustearsenaaliaan voi täydentää keräämällä vihollisten tiputtamia resursseja. Tarpeeksi kamaa keräämällä ja myymällä kauppoihin avautuu mahdollisuus ostaa jokin harvinainen astalo, haarniska tai muu esine tuntuvalla alennuksella. Tämä on oiva tie saada käyttöönsä voimakkaita varusteita, joten resurssien keräämiseen kannattaa panostaa.
Zodiac Age tarjoaa myös taistelutaidot koetukselle laittavan Trial Mode -pelitilan. Siinä on tarkoituksena nitistää 100 kovaa vihollista. Sitä ei suinkaan ole pakko läpäistä kerralla, eikä tämä olisi mahdollistakaan kuin vasta pelin loppupuolella. Sen pariin voi palata aina kun haluaa hahmojen tasojen karttuessa. Taistelut ovat monipuolisia ja vaativat ajoittain gambiittien asetusten muokkaamista.
Yli kymmenen vuotta vanhan pelin restauroimisessa nykykonsolille herää tietysti kysymyksiä sen ulkoasusta. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt tässä suhteessa, sillä seikkailu näyttää ja kuulostaa todella hyvältä. Grafiikka ja etenkin taisteluefektit ovat näyttäviä. Hahmomallit ovat värikkäitä ja täynnä yksityiskohtia. Ihmisten kasvot tuovat mieleen vesivärimaalaukset eivätkä ole ollenkaan hullumpia. Toki osa tapahtumapaikoista on hieman kulmikkaita ja tyhjän tuntuisia, mutta kyseessä on vain pieni kauneusvirhe muutoin näyttävässä paketissa. Äänet on remasteroitu 7.1-kanavaisiksi tilaääniksi, ja äänten kieltä voi vaihtaa lennosta englannin ja japanin välillä. Musiikkikin on äänitetty uudestaan, mutta taustalle saa myös alkuperäisen ääniraidan.
Hyvän restauroinnin lisäksi pelistä löytyy nippu pienempiä uudistuksia, jotka helpottavat pelaajan elämää. Itse pidin esimerkiksi mahdollisuudesta läväyttää kartta ruudulle seikkailun päälle, mikä helpotti suunnistamista suurilla alueilla. Lisäksi resurssien kerääminen sujuu nopsaan, kun pistää pelinopeuden kaksin- tai jopa nelinkertaiseksi. Sen myötä helpot taistelut ovat ohi sekunneissa eikä valtavien alueiden läpi tallusteluun tärvelly aikaa. Vaikka hahmot juoksevat ja tappelevat tässä tapauksessa kuin lauma vihaisia Benny Hillejä, ei nopeuden nostaminen vaikuta lainkaan äänimaailmaan. Niitä pieniä asioita, joiden vaikutus omaan pelikokemukseeni oli verrattain suuri.
Tässä vaiheessa on varmasti tulut jo selväksi, että pidän Final Fantasy XII: The Zodiac Agesta erittäin paljon. Edellisestä pelikerrastani on aikaa jo kymmenen vuotta, mutta paluu Ivaliceen tuntui todella hyvältä. Peli on jopa parempi kuin muistin, ja huomasin usein liimautuneeni ruudun ääreen aina yön pikkutunneille asti. En ole saanut tällaista kokemusta aikoihin. Peli ei myöskään vaadi nostalgiaa toimiakseen, vaan se on nykypäivän standardeillakin todella mainio roolipeli. En ole antanut täyttä kymppiä yhdellekään pelille vuosikausiin, mutta tälle lätkäisen kyllä täydet pisteet. Mikäli et ole kokenut Vaanin, Balthierin, Franin ja muiden seikkailua aikaisemmin, nyt on korkea aika tutustua tähän klassikkoon.