
En ollut mukana hypessä, kun Final Fantasy VII julkaistiin 1990-luvulla. Olin liian kiireinen Nintendo 64 -konsolini kanssa, ja se mitä tapahtui Playstationin puolella, meni aivan ohitse. Mutta selvästi muistan nähneeni pelin arvion, ja kiinnostuin, joskaan en koskaan saanut tilaisuutta kokeilla peliä itse. Ennen kuin nyt modernien versioiden avulla olen saanut mahdollisuuden kokea Cloudin, Aerithin ja Tifan tarinan.
Itse asiassa arvostan tarinaa enemmän nyt kuin mitä olisin silloin teininä tehnyt. Nykyisin näen tarinan monipuolisuuden ja tunteisiin vetoavat osuudet, jotka olisivat varmaankin menneet ennen ohitse. Pelin teemat menetyksestä, ystävyydestä tai taistosta ylivoimaisia vihollisia vastaan vetoavat enemmän nyt, kun olen kerännyt enemmän elämänkokemusta. Siksi on niin mahtavaa kokea se uusin osa Midgarin vapaustaistelijoiden tarinasta - ja nyt PC:llä.
Square Enix on antanut joitakin linjauksia siitä, mitä tarinasta saa puhua, joten pidän paljastukset niin vähäisinä kuin suinkin. Mikä on hieman erikoista, sillä kyseessä on uusintaversio, joka julkaistiin vieläpä jo vuosi sitten. Ne, joille tarina on jo ennakkoon tuttu, on selvää, mitä osioita en käsittele tässä, mutta keskiössä on tietysti se PC-versio.
Aloitan sanomalla, että PC-versio Final Fantasy VII: Rebirthista ei lisää juuri mitään uutta sisältöä verrattuna konsoliversioon. Ainoa lisä ovat ne pienet ennakkoon varanneen lisurit, joten pääasialliset erot tulevat ilmi teknisessä suoriutumisessa ja yksilöintimahdollisuuksissa.
Suurin etu PC:llä on tietysti grafiikka. Peli on optimoitu ottamaan ilo irti uusimmasta raudasta, ja tuettuna ovat niin DLSS kuin FSR, ja ruudunpäivityksen voi nostaa lukemaan 120 fps, jos oma mylly sen kestää. Näin peli tuntuu paljon sujuvammalta verrattuna 60 fps -tasoon, jonka saa Playstation 5:llä. Joka on toki sekin sujuva ja hyvä pelikokemus. PC:llä voi edelleen kohottaa yksityiskohtien määrää korkean resoluution tekstuureilla, parannetulla reunojen pehmennyksellä ja muilla graafisilla asetuksilla. Näin ollen jopa pienimmätkin yksityiskohdat ympäristössä ja hahmomalleissa erottuvat. Esimerkiksi voi nähdä heijastuksen henkilöhahmojen silmissä, ja kasvojen pienimmätkin rypyt, ja näin pelikokemuksesta tulee entistä eläytymiskelpoisempi.
Jopa keskitason näytönohjaimellani peli pyörii sujuvasti, ja on mahdollista säätää grafiikkaa toimimaan vanhemmilla laitteilla. Oma koneeni pyörittää uudempaa näytönohjainta, ja pystyin laittamaan kaikki asetukset päälle. Tulos on vaikuttava aina yksityiskohtaisista kasvoista auringonlaskuun heijastumassa kauniisti ympäristöstä. Peli ei tue säteenseurantaa tai ruudunluontia, mutta nykyisillä graafisilla vaihtoehdoilla on silti suuri merkitys. Esimerkiksi kun on kohtauksessa, jossa aurinko laskee ja valot ympärillä syttyvät, luodaan näin tunnelma, joka on niin mahtava kuin melankolinenkin. Valo tanssii rakennusten pinnoilla, ja voi melkein tuntea miellyttävän lämmön huokuvan katulampuista, mikä on erittäin siistiä antaen mahtavan merkin maailmassa olemisesta.
Tietenkin PC-versio mahdollistaa pelaamisen hiirellä ja näppäimistöllä, mutta pian tulee selväksi, että pelaaminen on ajateltu tehtäväksi perinteisellä ohjaimella. Näppäimistö toimii, mutta vaatii tarkkuutta varsinkin taistoissa, jolloin monimutkaiset näppäinyhdistelmät ovat tärkeitä. Useita kertoja huomasin kurottavani liikaa pikkusormellani tehdessäni tiettyjä hyökkäyksiä. Onneksi nappien paikkoja voi muuttaa, ja se auttaa vähän. Silti on mukana tilanteita, jolloin tuntuu hankalalta käyttää näppäimistöä. Esimerkiksi silloin, kun yrittää reagoida nopeasti pomotaistoissa.
Toinen haaste näppäimistöllä pelatessa on kameran ohjaaminen, joka voi joskus tuntua epätarkalta varsinkin ahtaissa tiloissa tai kiihkeissä taistoissa. Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa on mahdollista kadottaa se oma näkymä, ja näin on mahdollista tehdä virheitä, koska kamera ei pysy mukana. Moinen on turhauttavaa, mutta onneksi ei kuitenkaan kokonaan pilaa pelikokemusta.
Henkilökohtaisesti pelaan edelleen mieluiten ohjaimella, mikä tuntuu luonnollisemmalta tällaiselle pelille. Onneksi on mahdollista yhdistää ohjain PC-versioon, ja näin sain irti sen parhaan pelikokemuksen. Taistot muuttuvat helpommiksi, ja monimutkaiset liikeyhdistelmät on helpompi suorittaa. Varsinkin pidemmissä pomotaistoissa, kun tarkkuus ja ajoitus ovat keskeisiä, tekee ohjain selvän parannuksen.
Joskaan sitä uutta sisältöä ei ole mukana PC-versiossa, tuntuu edelleen siltä, että kyseessä on se parempi pelikokemus teknisten parannuksien ansiosta. Grafiikka ja nopea ruudunpäivitys tekevät taisteluista kiihkeämpiä ja eläytymiskelpoisempia. Partikkelitehosteet ja valaistuksen yksityiskohdat taisteluissa voivat tuntua jopa liiallisilta, mutta hyvältä se näyttää varsinkin kohtauksissa, joissa useampi henkilöhahmo tekee hyökkäyksiään samaan aikaan, ja ruutu on täynnä räjähtäviä tehosteita. Pelaaja todellakin vaikuttuu siitä, mihin nykyaikainen laitteisto pystyy.
Musiikki on se toinen pelin vahvuus. Se on toki yhtä vaikuttava niin PC:llä kuin konsolillakin, mutta hyvän äänentoiston tai laadukkaiden kuulokkeiden avulla kokemus paranee edelleen. Biisit ovat eeppisiä ja tunteikkaita vaihtuen kauniisti dramaattisesta intiimimpään melodiaan tilanteesta riippuen. Kun tämä yhdistyy ulkoisiin yksityiskohtiin, on todellakin imeytymässä pelin maailmaan.
Onko Final Fantasy VII: Rebirth ostamisen arvoinen PC:llä? Se riippuu, onko jo pelannut pelin konsolilla. Jos ei ole koskaan koskenut konsoliversioon, on PC-versio se paras graafisten parannuksien ja muokattavuuden ansiosta. Mutta jos on jo pelannut Playstation 5:llä, ei tässä ole tarpeeksi uutta, että kannattaisi ostaa peli uudelleen.
Mukana on kuitenkin pieni bonus, jos on tallentanut pelinsä Final Fantasy VII: Remake Retrogradesta. PC-versio tunnistaa aiemmat tallennetut pelit ja tarjoaa joitakin pieniä etuja - ei mitään mullistavaa, mutta mukava pieni lisä se silti on. Esimerkiksi saa ylimääräisiä varusteita tai esineitä, joilla pääsee mukavammin alkuun pelin alussa. Tämä on oiva tapa motivoida pelaajia, jotka haluavat kokea vanhan työnsä vaikuttavan jollakin tavalla nykyiseen pelikokemukseen.
Kaiken kaikkiaan Final Fantasy VII: Rebirthin PC-versio on voimakas kokemus, joka todella näyttää, mihin moderni laitteisto pelaamisessa pystyy. Jos siis pitää pelin tarinasta ja on odottanut PC-versiota, ei tarvitse pettyä. Square Enix on tehnyt hyvän PC-version, ja näin entistä suurempi osa pelaajista pääsee kokemaan tämän eeppisen seikkailun. Pelin vahva tekninen pohja yhdessä jo valmiiksi mahtavan tarinan ja pelattavuuden kera tekee paketista harkinnan arvoisen, vaikka olisi jo pelannut tarinan varhaisempia versioita.