Viime aikoina räiskintäpelejä pelatessani olen alkanut kokea klaustrofobisia oireita. Syypäänä tähän on niin teemallisesti, toiminnallisesti kuin pelimekaanisesti putkeen väkisin pakotettu peli. Sen sijaan, että peli juhlistaisi vahvuuksiaan tarjoamalla vapautta ja valintoja, ne on survottu kakkoslaatuisen "elokuvamaisen" toteutuksen muottiin. Far Cry 3 palauttaa ohjakset taas pelaajan haltuun.
Tarina pyrähtää liikkeelle montaasista rikkaita ja huolettomia nuoria idiootteja, joille elämä on reissaamista, ryyppäämistä, adrenaliinihuuruja ja vastuuttomuutta. Kimppakivaan tulee kuitenkin äkkiä stoppi laskuvarjoilusession karahtaessa kovasti kiville. Mojitot vaihtuvat moskiitoiksi, bileet piraateiksi ja tunnelma ekstaasista epätoivoksi. Pelaajan hahmo Jason joutuu ottamaan ohjakset selvitäkseen ehjin nahoin kavereidensa ja veljiensä kanssa vihreästä helvetistä. Moderneja merirosvoja johtava sekopää Vaas ja viidakon muut vaarat eivät tee vastaheränneen velvollisuudentunnon kanssa elämisestä helppoa. Itse päätarinan ohella vieressä kulkeekin Jasonin oma sisäinen kasvu bilehileestä kohti jotain aikuista, tai jotain vielä pahempaa.
Far Cry 3:n hiekkalaatikko on viidakkoinen saari. Tai itse asiassa kaksi saarta, joista molemmat ovat jo yksinään kymmenien tuntien samoamisen mahdollistavia. Vapaamuotoiseen puuhasteluun kuluukin lähes niin monta tuntia kuin pelaaja haluaa siihen käyttää. Juonitehtävät muodostavat kokemuksen ytimen, mutta niiden lisäksi saarelta löytyy jos jonkinmoista aktiviteettia ja kerättävää. Merirosvojen hallussa olevat alueet voi vapauttaa takaisin alkuperäiskansalle valtaamalla tukikohtia. Kartta paljastaa itseään kipuamalla radiotorneille. Komeiden näkymien lisäksi paikalliset palkitsevat kiipeilijän uudella aseistuksella. Erilaisia kerättäviä on siroteltu maastoon, vanhoihin temppeliraunioihin, maanalaisiin (ja vedenalaisiin) luoliin sekä japanilaisten sotilaiden toisessa maailmansodassa hylkäämiin bunkkereihin. Valtavien saarien tutkimista helpottavat tukikohtien valtaamisen myötä avautuvat pikamatkustuspisteet ja maastosta löytyvät autot, veneet ja riippuliitimet. Jälkimmäisin on myös erinomainen ja rauhoittavat tapa kartoittaa uuden alueen pinnanmuotoja.
Alun jälkeen varustevalikoiman ja osaamisen kasvaessa jokaista varjoa pelkäävästä Jasonista kasvaa melkoinen metsäsissi. Rambon koko arsenaali jousta myöten on käytössä. Tässä vaiheessa pelin hienous alkaa myös paljastua. Esimerkiksi tukikohtien valtaamisessa kukaan ei ole tökkimässä tiettyyn ratkaisumalliin, vaan ongelmaa voi lähestyä myriadeilla eri tavoilla. Tiedustelu on tavasta riippumatta aina suositeltavaa. Mukana kulkevalla kameralla on helppo merkata kohteet tarkkailua varten, jonka jälkeen toimintasuunnitelman voi hioa vastuksen mukaan. Houkutellako vartijat yksi kerrallaan puskiin hiljaista lähitappoa varten vai napata ne yksi kerrallaan viereiseltä kukkulalta kiikarikiväärillä? Joskus sattuma puuttuu peliin ja vaaniva tiikeri nappaa ärsyttävän tarkka-ampujan lounaakseen. Välillä kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta vaativan hiipimisen voi jättää sikseen ja rynnätä leiriin konekivääri laulaen kranaattien soittaessa bassoraitaa. Hiljaisesta valtaamisesta palkitaan kolminkertaisella kokemuspisteläjällä, jolla päivittää Jasonin orastavia toimintasankarikykyjä. Tekemistä riittää kuitenkin niin paljon, että kykykaton voi kohdata jo ensimmäisen saaren aikana. Peliaika kokonaisuutena on nopeallekin pelaajalle varmasti kymmeniä tunteja.
Itse toiminta pelissä on toimivaa ja näyttävää. Konekivääri laulaa nätisti ja äänetön nuoli lävistää kaulan tyydyttävällä tavalla. Maksimissaan neljä asetta yhtä aikaa kuljettava Jason voi tarvittaessa myös poimia täydennyksiä kaatuneilta. Vastustajat käyttäytyvät riittävän fiksusti tarjotakseen sekä haastetta että mahdollisuuksia käyttää harhautuksia ja ansoja edukseen. Jos näkösuojaa löytyy pusikon tai rakennusten muodossa, viholliset eivät osaa automaattisesti hakeutua kohti pelaajaa, vaan hakevat tätä viimeksi bongaamastaan paikasta. Sinne voi sitten jättää vaikka C4-muotoisen lahjan odottamaan. Aseissa on sekä potkua että vaihtelua. Erityisesti haulikot paukkuvat erittäin tyydyttävällä tavalla.
Viidakossa selviytyminen edellyttää asetaitojen lisäksi sekä keräilyä että metsästystä. Alkuvarusteet eivät pitkälle riitä, sillä esimerkiksi ammuksia kulkee reisitaskuissa kovin pieni määrä. Eri varustepusseja varten Jasonin pitää metsästää ja nylkeä viidakon eläimiä melkoinen määrä. Metsästys sinänsä menettelee selviytymisteeman takia, mutta harvinaisten tiikerien sun muiden ampuminen paremman repun toivossa alkaa mennä jo hieman liiallisuuksiin. Jousen kanssa vaaniminen yöllä sateessa on silti hieno kokemus. On ehkä erikoista valittaa eläinten tappamisesta ja jättää sadat vihollisten ampumiset huomiotta, mutta asia häiritsee hieman. Muutenkin laukkuihin ja erilaisiin luonnonlääkkeisiin perustuva väsäyssysteemi on jäänyt keskeneräiseksi ja etenkin PC:llä käyttöliittymänsä puolesta ei niin optimaaliseksi.
Pelin audiovisuaalinen toteutus on huipputasoa. Viidakko on näyttävä, sankka ja yllättävän monipuolinen kokonaisuus. Liikkuminen vetten alla haiden pelossa tai pimeissä luolissa on aidosti kuumottavaa puuhaa etenkin pelin alkupuolella, kun kaikki on uutta ja vähän pelottavaa. Sinänsä laadukas musiikki puskee välillä turhan selkeästi esiin, mutta sen voi toki kytkeä pois, jos suosii viidakon omia ääniä tunnelmanluojana. Ääninäyttely on laadukasta kautta linjan muutamien avainhahmojen (kuten Vaas) ansaitessa erityispalkinnon omista suorituksistaan. Dialogia ei pahemmin pääjuonta lukuun ottamatta ole, mutta se soljuu hyvin ja napakasti eteenpäin.
PC-toteutus on konsoliveljeään näyttävämpi, mutta samalla klohmompi. Käyttöliittymää ei ole ehditty tai jaksettu vääntää näppäimistöä ja hiirtä silmälläpitäen. Lopputulos ei ole katastrofi, mutta vie hieman terää yleisestä sujuvuudesta. Valikot eivät tue suoraa osoittamista, vaan kaikki on väännetty konsoliohjaimella toimiviksi valikkorakenteiksi. Hiiren rullakin on ehkä epähuomiossa toimintakelvoton parissa tietyssä valikossa. Toivoisin, että myyntiversioon saadaan muutama parannus aikaiseksi, sillä Xboxin ohjaimella kokeiltuna PC-valikot tuntuivat huomattavasti sulavammilta. Konsoliperuja on myös automaattinen tallennussysteemi, joka välillä tuntuu toimivan vähän miten sattuu. Manuaalitallennuskin löytyy, mutta sitä ei voi käyttää tehtävien aikana. Maastossa tallennettu peli jatkuu myös lähimmästä tukikohdasta eikä täsmälleen siitä pisteestä, mihin viimeksi jäi.
Hienosti toteutetun yksinpelin lisäksi moninpelaajiakin on muistettu. Oman kampanjan sisältävä yhteistyötila tuo neljä risteilyaluksesta pelastautunutta yhteen. Porukka muistuttaa hieman Left 4 Dead -zombipelin nelikkoa persoonallisuuksineen, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. Yksinpeliä toiminnallisempi ja putkimaisempi pelitila johdattelee porukan erilaisten kohtausten ja pienien kilpailullisten minipelien kautta eteenpäin. Jokainen tienaa samalla kokemusta, jota voi hyödyntää avaamalla uusia aseita, ominaisuuksia ynnä muuta mukavaa. Arviokappaleessa ääniviestintä ei ollut vielä valmis, mutta kavereiden kanssa taktikoimalla yhteistyötilasta pitäisi olla iloa illaksi jos toiseksikin.
Perinteisessä moninpelitilassa on normaalin "tiimi vastaan tiimi" -kaavan lisäksi muutama uusi jekku. Firestormissa pyritään sytyttämään vastustajan varusteita tuleen omia samalla suojellen. Transmissionissa yritetään vallata ja pitää hallussa lähettimiä mahdollisimman pitkään ennen uuden aktivoitumista ja vanhan sulkeutumista. Pelit ovat poikkeuksetta aina hektisiä ja aaltoilevat tasaisilla joukkueilla puolelta toiselle. Linnoittautuminenkaan ei kannata, sillä taistelussa pärjääminen palkitaan ilmaiskuilla, joilla leiriytyjät voi savustaa helposti koloistaan. Kentät ovat lisäksi suurimmalta osin sellaisia sokkeloita, että kuolleita kulmia jää väkisin vastapuolen hyödynnettäväksi. Hauskana yksityiskohtana matsin jälkeen voittaneen joukkueen paras saa päättää, mitä hävinneiden parhaalle pelaajalle tapahtuu. Hyvä matsi voidaan päättää tarjoamalla hävinneelle vettä tai aplodit. Tai sitten kiväärinperää nenään.
Verkkopeleissä kerääntyneen kokemuksen voi käyttää uusien aseiden, taitojen ja ominaisuuksien avaamiseen yhteistyöpelin tavoin. Osa avattavista asioista tuntuu hieman turhan tehokkailta, joten kokenut pelaaja on myös varustevalikoimansa puolesta aloittelijaa vaarallisempi. Harmillisesti moninpeli ei tue dedikoituja palvelimia, vaan yksi pelaajista toimii aina isäntänä.
Viidakon sekopäisyyttä ja yllätyksiä sisältävä Far Cry 3 on melkoinen paketti. Mielekästä pelattavaa löytyy sekä yksin- että moninpelistä helposti kymmenien tuntien edestä. Toiminnan vapaus ja arvaamattomuus johtavat moniin hienoihin ja odottamattomiin tilanteisiin. Peliä ei repäistä kymmenen minuutin välinäytöksien tai purkitettujen kohtausten takia pelaajan käsistä kuin dialogin ajaksi. Ubisoft on oikeasti halunnut tehdä kovan luokan pelin eikä elokuvaa. Siinä olisi pohdittavaa monelle nykystudiolle.
Katso Far Cry 3:n kampanjatraileri
Peli arvioitiin Jimm's PC Storen tarjoamalla Military Class Destroyer -testilaitteella.