Suomi
Gamereactor
arviot
F1 2013

F1 2013

Formula 1 -pelissä voi taas ajaa Häkkisellä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Codemastersin Formula 1 -pelit on aina julkaistu jokseenkin erikoiseen aikaan. Syksy on looginen julkaisusesonki esimerkiksi NHL-peleille, koska myös kiekkokausi alkaa näihin aikoihin, mutta F1 2013:n tullessa kauppoihin formulakausi on jo ehtoopuolellaan. 19 osakilpailusta on ajettu 13 ja maailmanmestaruus on vahvasti menossa titteliä puolustavalle Sebastian Vettelille. Pelaajat eivät enää ehdi pelata ja elää koko kautta samanaikaisesti, mutta toisaalta peli tarjoaa mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä ja lisätä mestaruustaistoon sinivalkoista väriä.

Tänä vuonna katseet kääntyvät muutenkin menneisiin. F1 2013 näkyvin uudistus on Classics-moodin mukaan tulo, mikä mahdollistaa valikoitujen 1980- ja 1990-luvun formuloiden kepittämisen. Sivuun on lisätty pari klassikkorataakin, Jerez ja Branch Hatch, jotka laajentavat jo ennestään kattavaa ratavalikoimaa piirun lisää. Kiinnostavinta Classics-moodissa ovat silti autot ja kuljettajat - vai mitä formulafani voi sanoa, kun pääsee pitkästä aikaa tarttumaan esimerkiksi Mika Häkkisen tai Alain Prostin tossuihin?

F1 2013
Ajofysiikka on tuttuun tapaan toimiva sekoitus armotonta realismia ja helposti opittavaa arcadea. Aerodynaamiset ominaisuudet tulevat mutkitellessa hienosti esiin, ja käsittely on rahtusen aiempaa hienostuneempaa.

Viime vuoden versiossa Grand Prix -moodin poisto aiheutti ihmetystä, ja moodi tekeekin uuden tulemisen tässä osassa. Siinä missä uratilassa ajetaan omalla kuljettajalla, GP-moodissa on mahdollista ajaa kustomoituja kausia oikeilla kuljettajilla. Pieniä viilauksia on tehty myös muualle peliin.

Tämä on mainos:

Valitettavasti uudistukset eivät tunnu täyden hinnan arvoisilta. Semirealistinen ajomalli jatkaa F1 2012:n viitoittamalla tiellä, ja peli näyttää ja kuulostaakin pitkälti siltä kuin aiemmin. Latausruutuihin on tuotu valokuvamateriaalia F1:stä, mikä on ehdottomasti hyvä suunta, mutta presentaatio tuntuu silti geneeriseltä verrattuna vaikkapa MotoGP 13:een, jossa valikot on taustoitettu herkullisilla videomontaaseilla ja kisapaikat esitellään aidosti televisiomaiseen tyyliin. Tällainen autenttinen tunnelma jää F1 2013:sta uupumaan, ja se ei ole virallisessa lisenssituotteessa kehuttava piirre.

Classics-moodi on ideana loistava, mutta se osoittautuu nopeasti liian suppeaksi. Perusversiossa on muutama 80-luvun auto - 90-luvun vastineet tulevat vain kalliimmassa Classics-versiossa. Vaikka turboammeilla kurvailu on hetken kivaa fanipalvelua, ennen pitkää Classics-puolella alkaa kaivata mahdollisuutta ajaa kokonaisia kausia ja elää uudelleen Schumacherin ja Häkkisen parhaimpia taisteluita. Tämä ei nimittäin onnistu, ainakaan autenttisesti, koska Häkkinen on jostain syystä 80-luvun Lotuksella. McLaren loistaa tyystin poissaolollaan, eikä esimerkiksi Ayrton Sennaa löydy kuljettajalistalta. 90-luvun puolella nähdään sellainenkin erikoisuus, että sliksirenkaita ja uritettuja renkaita käytetään samoissa kisoissa. Autoja on niin vähän, ettei muuten saataisi edes nykyisenlaisia 12 kuskin kisoja kokoon. Classics-moodi alkaa lopulta tuntua hukatulta mahdollisuudelta ja DLC-kikkareelta, eikä todella loppuun asti suunnitellulta sivuhaaralta sarjaan.

F1 2013
Mansell jahtaa Bergeriä Häkkinen kannoillaan - hameet korville, huudahtaisi Kyllönen.

Toisaalta pitää muistaa, että Codemastersin kehittämä dynaaminen sääjärjestelmä on edelleen lajityyppinsä huippua ja varsinaiset kilpailutapahtumat on toteutettu tyydyttävästi. Autojen säädöillä ja rengastaktiikalla on oikeasti väliä, ja voittotaistelut ovat usein tekoälyäkin vastaan jännittäviä. Pelaaja voi ajon aikana säätää polttoaineen rikkautta kiriäkseen edellä ajavaa, mutta samalla ottaen riskin polttoaineen ehtymisestä ennen maalia. Myös Kers, DRS ja muut autojen yksityiskohdat toimivat juuri niin kuin pitääkin. Parhaat puolet korostuvat eritoten pitemmissä kisoissa. Siksi kisanaikaiset tallennukset ovat ehkäpä jopa pelin paras uudistus, koska enää täyttä kisaa ei tarvitse ajaa yhdeltä istumalta.

Tämä on mainos:

Aina on kuitenkin varaa parantaa, ja esimerkiksi tekoälyn aggressiivisuutta voitaisiin lisätä, jotta (oikeasti sääntöjenvastainen) peittely ei olisi niin helppoa. Samoin sääntöjä voitaisiin kiristää ja tarkistaa. Peli ei ole kovinkaan hanakka sakottamaan törttöilystä, mutta kerran rangaistus mätkäistiin vielä senkin jälkeen, kun virheen oli korjannut kelaamalla aikaa taaksepäin.

F1 2013
Dynaaminen sääsysteemi voi yllättää. Näkyvyys on paikoin todella heikko, niin kuin oikeastikin.

Codemasters on sentään ollut avoin sen suhteen, ettei paljon suurempia parannuksia voi nykykonsoleilla tehdä. Selitys on uskottava, kun katsoo muita tämän vuoden urheilupelejä; kaikki kärsivät stagnaatiosta. Uudella sukupolvella F1-peleiltä voi kehittäjien mukaan odottaa paitsi sulavampaa grafiikkaa myös kokonaisvaltaista uudistusta pelin ytimeen.

Nykykonsoleilla on tyydyttävä 30 kuvan sekuntivauhtiin, joka on onneksi ainakin Xbox 360:lla tasaista kyytiä Monacon sademyräkässäkin. Silti jos formulakuume pakottaa ostoksille jo tänä syksynä, PC:llä on kolmikon paras versio. Nykyaikainen pelikone pyörittää peliä 60 kuvan ruudunpäivityksellä ja korkealla tarkkuudella, mikä ei ole aivan merkityksetön etu auton kiitäessä shikaaniin 300 kilometrin tuntinopeudella. Vauhdintunteesta tai kilpailun jännityksestä arvosana ei jää roikkumaan, mutta ykkösiä voisi kuvata tätä seksikkäämminkin.

07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Pätevä ajotuntuma, taktikointi kisassa, kisojen välitallennukset, Classics-moodi on ideana loistava lisä...
-
...mutta sen toteutus on köyhä, kokonaisuutena vähän uutta.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

8
F1 2013Score

F1 2013

ARVIO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Virallisen urheilupelin puitteissa voi tehdä vain niin paljon, mutta F1 2013:n uusi Classics-moodi on ainakin ideana houkutteleva. Lue Kimmon arvio.

2
F1 2013 saapuu kauppoihin lokakuussa

F1 2013 saapuu kauppoihin lokakuussa

UUTINEN. Kirjoittaja Arttu Rajala

Codemasters paljasti tänään uudessa pelikuvavideossaan, että autourheilun kuninkuusluokan virallinen peli saapuu kauppoihin 4. päivä lokakuuta.



Ladataan seuraavaa sisältöä