
Aikoinaan täysin ylivoimainen animaatiostudio Pixar on viime vuosina menettänyt pahasti hohtoaan lähinnä turhanpäiväisten jatko-osien takia. Puljun viimeisin elokuva Eteenpäin eli Onward ei trailerinsa puolesta oikein jaksanut herättää mielenkiintoa, vaikka kyseessä onkin täysin uusi tarina. Positiivisena yllätyksenä näyttää kuitenkin siltä, että Pixar on taas saamassa taikaansa takaisin.
Ilman isää kasvaminen on jättänyt jälkensä Ianiin, ja nyt 16-vuotissynttäreidensä alla epävarma ja arka teinihaltia yrittää löytää paikkaansa maailmassa. Kun Ianille ilmaantuu mahdollisuus nähdä isänsä vielä kerran, hän ampaisee suureen ja taianomaiseen seikkailuun veljensä kanssa.
Onward nitoo onnistuneesti yhteen vauhdikasta seikkailua ja tärkeää sanomaa. Itsensä löytämistä ja läheisten tärkeyttä painottava tarina huokuu hyväntuulisuutta ja koskettavaa sisältöä horjumatta siirappiseen paasaamiseen tai ylenpalttisen hölmöilyyn. Tyypillisiä tarinallisia sudenkuoppia onnistuneesti välttelevä kerronta etenee luonnollisesti kohtauksesta toiseen ottaen vauhtia nokkelista vitseistä ja syvällisestä pohdinnasta. Onward tarjoilee täten laatuviihdettä, jota koko perhe osaa arvostaa.
Pixar on aina onnistunut luomaan visuaalisesti vahvaa animaatiota, josta Onward on viimeisin esimerkki. Maailma on todella eläväinen jo pelkästään yksityiskohtien häkellyttävän määrän ansiosta. Mutta kun animaatio käsittelee erilaisia luonnonvoimia mittavalla skaalalla todella realistisesti ja hyödyntää monipuolisia efektejä, silmä oikein lepää elokuvaa ihastellessa. Tarinan mahdollistamilla satuolennoilla ja taikavoimilla on osattu rikastuttaa nokkelasti elokuvan visuaalista ilmettä, jonka ansiosta kokonaisuus on miellyttävän monipuolinen ja värikäs.
Suomalaiset äänet heittäytyvät rooleihinsa rohkeasti saaden hahmot kuulostamaan raikkailta. Äänten osuessa yhteen lähes saumattomasti animaation kanssa kotimaiseen kieleen ei osaa enää hyvin nopeasti edes kiinnittää huomiota.
Pidemmän haparoinnin jälkeen näyttää siltä, että Pixarilla on vielä taitoa vääntää oikeasti hyviä ja merkityksellisiä elokuvia. Vauhdikas Onward osaa niin naurattaa kuin itkettääkin seikkailunsa lomassa, ja tärkeää sanomaa tuodaan esille tehokkaasti ilman väkinäistä alleviivausta. Upea visuaalinen ilme paketoi teoksen laadukkaaksi kokonaisuudeksi, johon kannattaa tutustua koko perheen voimin.