Suomi
Gamereactor
ennakot
Saints Row

Saints Row, tältä vaikuttaa Santa Ileso

Pelasin viisi tuntia Saints Row'n seuraavaa osaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Pelaajien uusi leikkikenttä tulee olemaan Santo Ileso. Alueella on runsaasti kilpailevia jengejä, joihin ei poliisilla ole juuri valtaa. He ovat Idolsit, motoristiset Los Patronesit ja häikäilemättömät Marshallit, jotka hallitsevat kaupunkia rautaisella otteella. On siis saatava apua kavereilta Neenah, DJ Kevin ja nörttimäinen akateeminen Eli. Nämä auttavat pelaajaa rakentamaan uuden rikollisen imperiumin The Saints, jossa pelaaja entisenä pois potkittuna Marshallin agenttina ottaa The Bossin tehtävän. On siis aika raivata tie menestykseen ampumalla ja räjäyttelemällä.

Saints Row on tehnyt alkuperäisen julkaisunsa jälkeen kummallisia peliliikkeitä, ja nyt Volition polkaisee pelisarjan kokonaan alusta. Tarina on uusi samoin kuin jengin jäsenet. Markkinointimateriaalin perusteella pelaava kansa ehti jo ilmaista pettymyksensä uusiin henkilöhahmoihin, ja toistaiseksi olen samaa mieltä. Uudet naamat tuntuvat Fortnitesta otetuilta suunnittelunsa osalta, eivätkä ole samalla tavalla vetoavia kuin ne entiset kovanaamat. Volitionin tarkoituksena onkin vedota nuorempaan yleisöön, ja pelattuani muutaman tunnin on sanottava, ettei uusi kaarti ole yhtä vaikuttava kuin ne alkuperäiset silloin joskus.

Saints Row
Tämä on mainos:

Kokonaisuus on vahvasti satiirinen, ja kaikessa on mukana yrittäjyys. Ainoa tapa päästä huipulle on raivata kilpailijat pois tieltä mieluiten kivääreillä ja singoilla. Volition on unohtanut edellisten pelien UFOt ja presidenttinä toimimisen, mutta silti mukana on edelleen runsaasti hulluttelua, joka näkyy myös pelattavuudessa. Mallia on otettu elokuvasta Hobbs & Shaw, ja Saints Row'lla on nyt enemmän yhteistä Elokuvien Fast & Furious ja Kingsman kanssa kuin katujengejä kuvaavien kahden ensimmäisen pelin kanssa.

Ajamisen fysiikka ei aina ole realistista, mutta se oikeastaan sopii muuhun tunnelmaan hyvin. Ampumisesta puuttuu munaa, mutta pelattavuus toimii hyvin ja sujuvasti. Rytmitys ja siirtymät tilanteesta toiseen tuovat mieleen kaoottisuudessaan Just Cause 3:n. Toisin sanoen yhdessä hetkessä ammuskellaan maassa, sitten liidellään ilmassa liitopuvulla ja seuraavaksi kaapataankin jo helikopteri haltuun. Prologi kestää jonkin aikaa, mutta muutaman tunnin jälkeen Saints Row alkaa avautua, ja avoimen maailman pelaaminen pääsee oikeuksiinsa erilaisten tehtävien kera. Jos on sattunut pelaamaan aiemmin avoimen maailman pelejä, ei tarjolla ole mitään mullistavaa, mutta ainakin tekemistä riittää. Tarinan vuoksi eteneminen on aluksi varsin rajoitettua, mutta varsin pian pelaaja saa luvan tutkia kaupunkia vapaasti mielensä mukaan.

Saints Row

Aiempien pelien malliin pelaaja pääsee luomaan oman The Boss -hahmonsa, ja uusi peli todellakin on panostanut hahmonluonnin työkaluihin. Päätettävissä on suurin piirtein kaikki ihon pinnasta äänensävyyn saakka. Valitsin itse pelata kultaisella Oscar-patsaalla, jolla on keinotekoiset raajat ja maalaisen puhetapa. Jos sitten haluaa myöhemmin pelihahmoaan muokata, se onnistuu ihan vain pelin valikossa. Sama valinnanvapaus koskee myös ajokkeja ja aseita, ja erilaisia muokkausvaihtoehtoja avautuu lisääkin pelin edetessä. Ja tietysti oman päämajan pääsee sisustamaan mieleisekseen.

Tämä on mainos:

Tarinan yksityiskohtia en voi kertoa, mutta suurimmaksi osaksi ideana on rekrytoida uusia jäseniä ja vartioida omaa aluetta kilpailijoiden hyökkäyksiltä. Alkuperäisten pelien fanit ovat tästä varmasti mielissään, vaikka uudet henkilöhahmot eivät heti vakuuttaisikaan. Se on sanottava, että ampuminen ja muu toiminta tuntuu hieman itseään toistavalta, ja pelimaailma jokseenkin elottomalta. Pääsin kuitenkin testaamaan vain alkua, ja ajan kanssa avautuu uusia tapoja piristää taisteluita. Uusi versio ei välttämättä miellytä kahden ensimmäisen Saints Row -pelin faneja, mutta uuden polven hulluttelua halajaville näyttää olevan tulossa juuri sitä, mitä halutaankin.

Saints RowSaints Row
Saints RowSaints Row
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä