Suomi
Gamereactor
ennakot
Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin

Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin

Ennakkoon kokeilussa kaksi kenttää tulevasta Souls-like-pelistä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Niohin yhdistelmä ankaraa ja vaativaa pelattavuutta yhdistyy seuraavaksi Final Fantasyn fantasiamaailman kanssa. Julkistuksen yhteydessä idea sai kehuja, mutta ulkoasu näytti aikansa eläneeltä, ja päähenkilö ei vaikuttanut olevansa lainkaan kotonaan Final Fantasyssa. Seuraavaksi saatiin ongelmallisesti julkaistu pelattava demo, johon eivät kaikki päässeet edes käsiksi ennen korjaavaa päivitystä. Pääsin kokeilemaan pelin kahta ensimmäistä kenttää, koska halusin nähdä, oliko pelin julkistuksessaan saama kritiikki ansaittua. Pääsin myös jututtamaan tuottaja Jin Fujiwaraa, ohjaaja Daisuke Inoueta ja Koei Tecmon Fumihiko Yasudaa, joka toimii myös tuottajana.

Stranger of Paradisen pahis on sama kuin alkuperäisessä Final Fantasyssa, mikä aiheutti epätietoisuuden siitä, onko kyseessä kokonaan uusiksi tehty remake-versio alkuperäisestä Final Fantasysta. Tekijöiden mukaan kyseessä ei ole remake, ja he halusivat käsitellä enemmän Garlandin taustatarinaa. Alku saattaa olla tarinaltaan sama, mutta sen jälkeen juoni lähtee kokonaan omaan suuntaansa. Fumihiko Yasudan mukaan ei ole tarpeen pelata sarjan aiempia pelejä päästäkseen käsiksi Stranger of Paradiseen. Mukana on kuitenkin viittauksia muihin peleihin, joita vanhat fanit arvostavat.

Pääosassa on kokonaan uusi henkilöhahmo Jack. Ensimmäisessä trailerissa Jackin ainoa tehtävä tuntui olevan Chaosin päiviltä päästäminen. Haastattelussa sain tietää, että henkilöhahmoilla Jack, Ash ja Jed on tarkoituksella hyvin yksinkertaiset nimet, ja lisäksi sukupuoli on pohdittu tarkasti. Heidän syynsä toimia yhdessä käy ilmoituksen mukaan ilmi tarinan kuluessa.

Tämä on mainos:

Ensimmäinen kokeilemani kenttä oli Chaos Shrine, joka on koko pelin ensimmäinen kenttä, ja toimii samalla opastusosiona. Kyse on samasta sisällöstä kuin mitä silloin joskus Playstation 5:n demossa nähtiin. Chaos Shrine on uusiksi tehty versio alkuperäisen Final Fantasyn vastaavasta, ja kyseessä on raunioitunut goottilainen linna. Kohokohtana on pomovastus, joka samalla toimii testinä siitä, onko pelaaja hankkinut tarvittavat taidot. Pahis Chaos saa pelaajan helposti pois päiviltä tulimiekalla, ellei tulossa olevia hyökkäyksiä huomaa ajoissa.

Toinen kenttä sijoittuu vihreään metsään, ja nyt pelaaja pystyi muuttamaan säätä. Esimerkiksi sää piti muuttaa sateisesta kirkkaaksi ja aurinkoiseksi, jotta alla oleva vesi ei ollut liian syvä ylitettäväksi. Pidin siitä, että demo esitteli näin eron erilaisten ympäristöjen kesken. Toisaalta molemmat kentät ovat harmillisen lineaarisia verrattuna Souls-like-peleihin. Maastossa on toki arkkuja tavaroineen, mutta nekin on sijoiteltu varsin ennalta arvattavasti.

Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin

Taistelu on odotetusti yhdistelmä Final Fantasya ja Team Ninjan toimintaroolipelaamista, kun Job System yhdistyy armottomaan toimintatyyliin. Souls-pelin malliin hyökkäyksiä on torjuttava ja väisteltävä, joiden jälkeen on lyötävä omalla miekalla pahiksen stagger-palkin pienentämiseksi. Kun sitten palkki on lopussa, pääsee suorittamaan näyttävän lopetusliikkeen, jolloin pahis muuttuu kristalleiksi ja hajoaa tomuksi. Samalla pelaajan MP-palkki palautuu.

Tämä on mainos:

Mukana on kuusi erilaista hahmoluokkaa, ja Job Systemin avulla niiden välillä voi vaihtaa aina halutessaan. Jos siis on esimerkiksi jumissa jollakin alueella, voi vaihtaa lyömäaseita painottavan Warriorin taikovaan Black Mageen kokeillen, josko homma sujuisi paremmin. Niin ikään jokaisen oman seurueessa olevan roolia voi vaihtaa, eikä mukana ole hahmoluokkaan sidottuja varusteita. Jokaisella hahmoluokalla on oma erityinen Job Tree, jossa opitaan uusia kykyjä käyttämällä ansaittuja Job Pointeja. Osa kohottaa perustilastoja, kuten Strengthia ja Staminaa, kun taas toiset avaavat kokonaan uusia keinoja taistelussa käytettäväksi.

Taisteluiden paras osuus oli ehdottomasti Soul Shield. Mikäli tällä kilvellä torjuu juuri oikeaan aikaan, voi oppia vihollisen hyökkäykset käyttäen niitä heitä itseään vastaan rajatun ajan. Pystyin heittämään kiviä goblinin lailla ja sinkoamaan tulipalloja. Keinon käyttö vaatii kuitenkin tarkkaa ajoitusta, ja oma Stagger-palkki kuluu keinoa käyttäessä.

On sanottava, ettei kokeilemani demon grafiikka ole vakuuttavaa. Hahmomallinnus näyttää pahasti aikansa eläneeltä, ja hyökkäysanimaatiot ovat kömpelöitä. Tekijät kuitenkin tunnistavat tämän aikoen työstää asiaa ennen julkaisua.

Ensivaikutelma ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta kokeilun jälkeen Stranger of Paradisessa on kyllä omaa potentiaaliaan. Taistelumekaniikka vaikuttaa sujuvalta ja tutulta. Job System mahdollistaa paljon vaihtelua, koska hahmoluokkaa voi vaihtaa milloin tahansa. Pidin suuresti myös Soul Shieldin käytöstä. Toivottavasti kehittäjät käyttävät jäljellä olevat viisi kuukautta hyödyksi, ja parantavat ennen kaikkea grafiikkaa ja kehnosti toimivaa matkakumppanien tekoälyä.

Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin julkaistaan 18. maaliskuuta 2022 PC:lle, PS4:lle, PS5:lle, Xbox Onelle, Xbox Series X:lle ja Xbox Series S:lle. Kokeilemani demo luvattiin laskea kaiken kansan koettavaksi lähitulevaisuudessa.

Stranger of Paradise: Final Fantasy OriginStranger of Paradise: Final Fantasy Origin
Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Tarkempi katsaus upouuteen Final Fantasyyn

Tarkempi katsaus upouuteen Final Fantasyyn

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Alla olevalla videolla suurennuslasin alle päätyy se Final Fantasy -sarjan uusin peli. Tulokkaan on tehnyt tällä kertaa Team Ninja. Ja kyllä: kyseessä on kovan linjan...



Ladataan seuraavaa sisältöä