Suomi
Gamereactor
ennakot
Tales of Arise
KUUMAA NYT: E3 2021 -sisältö

Tales of Arise

Tales-sarja on tekemässä paluuta viiden vuoden tauon jälkeen. Demoa kokeiltuani olen sitä mieltä, että hyvältä näyttää.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
Tales of Arise

JRPG-sarja Tales ei ole koskaan saavuttanut suosiossa samoja lukemia kuin Dragon Quest tai Final Fantasy, mutta silti laatupelejä on saatu alkaen aina vuoden 1995 pelistä Tales of Phantasia. Se edellinen peli Tales of Berseria julkaistiin vuonna 2017, ja se kehitettiin Playstation 3:lle ja Playstation 4:lle. Käytössä olevan teknologian ikä alkoi siis jo pahasti näkyä, vaikka itse peli olikin ihan hyvä.

Tales of Arisessa Bandai Namco on ottanut onkeensa, ja ulkoisesti kyseessä on selkeästi kaunein Tales-peli. Kokeilin hieman yli puolituntista demoa, ja aika on selvästi käytetty hyödyksi. Fanien pitkä odotus ei ole ollut turha.

Tales of Arise

Demo alkaa tilanteesta, jossa varsinainen peli on jo edistynyt noin 10-20 tunnin verran. Tällöin kaikki kuusi matkakumppania ovat mukana ja valittavissa. Tällä tavalla pääsin kokeilemaan erilaisia hahmoja ja heidän pelityylejään, kuten esimerkiksi lyömäaseiden ja taiankäytön välillä. Vaihtoehdot tarjoavatkin hyvän valikoiman. Päähenkilöt ovat Alphen ja Shionne, ja demossa sai jonkinlaisen käsityksen myös neljästä muusta päähenkilöstä.

Aiempien Tales-pelien malliin mukana voi olla ainoastaan neljä aktiivista jäsentä, mutta jälkeen jääneet eivät silti ota rauhallisesti mitään tekemättä. Taisteluissa ohjataan itse valittua hahmoa, joita tukee kolme muuta aktiivista tiimin jäsentä. Heidän hyökkäyksensä käynnistetään ristiohjaimesta. Sama pätee myös niihin epäaktiivisiin jäseniin. Tämä antaa heillekin jotain tekemistä, vaikka eivät aktiivisesti kentällä olisikaan.

Tales of Arise

Taistelujärjestelmä on tuttu, mutta Tales of Arise haluaa toivottaa myös uudet pelaajat tervetulleiksi. Sen vuoksi taistelujärjestelmää on merkittävästi yksinkertaistettu. Monsut astelevat vapaasti kartalla, ja kun sellaiseen koskee, muuttuu näkymä pyöreäksi taisteluareenaksi. Tällöin niin pelaaja itse kuin pahiksetkin pääsevät liikkumaan vapaasti. Tällöin voi joko liikkua, käyttää tavallista hyökkäystä, väistöä tai Artes-keinoa eli siis erikoishyökkäystä. Omalla hahmolla on kolme Artes-hyökkäystä jaettuna ohjaimen eri napeille, ja ne loput näkyvät terveysmittarin yläpuolella. Artes-iskut ovat näyttäviä ja äänekkäitä, mutta teknisesti peli ei yski. Pelaaja kokee jatkuvasti olevansa ohjaksissa, vaikka meno vauhdikkaaksi äityisikin. Ohjaus on yksinkertaisempi ja aiempaa helpompi käyttää.

Tales-sarjan toinen tavaramerkki ovat Motoi Sakuraban sävellykset. Hän on tehnyt sävellyksen melkein kaikkiin Tales-peleihin, ja nytkin musiikki istuu hyvin tunnelmaan, mitä sitten ruudulla tapahtuukaan. Kuulin demossa vain pienen osan kokonaisuudesta, mutta jos sama laatu jatkuu koko pelin loppuun asti, hyvää on tulossa.

Tales of Arise

Tales of Arise on tehnyt suurimman edistysaskeleensa kasvoanimaatioissa, ja muutenkin juuri grafiikan osalta parannukset ovat huikeita. Nyt pohjalla hyrrää tehokas Unreal Engine 4. Niin hahmo- kuin hirviömallitkin ovat yksityiskohtaisia ja elävämmän tuntuisia. Sama koskee myös ympäristöjä ja jopa henkilöhahmojen vaatteita. Liikeanimaatiot tuntuvat aiempaa luonnollisemmilta. Mukana on vahva animetyyli, eikä Tales of Arise jää huonommaksi esimerkiksi pelien Dragon Quest XI ja Ni no Kuni II: Revenant Kingdom rinnalla. Demossa muutaman kerran jotkin pinnat latautuivat myöhemmin kuin muu ympäristö, mutta tämä toivottavasti johtuu siitä, ettei peli ole vielä valmis. Ainakin demon perusteella niin japaniksi kuin englanniksi tehty ääninäyttely on vakuuttavaa, joten pelikokemus on nautittava kummalla tahansa kielivalinnalla.

Tales of Arise

Tales of Arise vaikuttaa peliltä, jonka avulla pitkäikäinen sarja tekee arvoisensa paluun. Demo teki tehtävänsä, sillä nyt haluan pelata lisää. Tales of Arise julkaistaan 10. syyskuuta PC:lle, Playstation 4:lle, Playstation 5:lle, Xbox Onelle, Xbox Series X:lle ja Xbox Series S:lle.

HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

GR Livessä tänään Tales of Arise

GR Livessä tänään Tales of Arise

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Bandai Namcon Tales of Arise julkaistiin 10. syyskuuta, ja Gamereactorin arvion voi lukea täältä. Nyt sitten peli pääsee suurennuslasin alle pariksi tunniksi GR Livessä....

Arviossa Tales of Arise

Arviossa Tales of Arise

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Nyt Gamereactorin avustaja Matti Isotalo arvioi pelin Tales of Arise, joka on mukava uusi osa pitkäikäiseen sarjaan. Lue arvio täältä.



Ladataan seuraavaa sisältöä


Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.