Suomi
Gamereactor
ennakot
Lemnis Gate
KUUMAA NYT: E3 2021 -sisältö

Lemnis Gate

Erikoinen räiskintä löytänee oman pienen fanikuntansa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Lemnis Gate on taktinen pyssyttely aivan kuten vuotta aiemmin julkaistu Quantum League oli. Tavoitteena on poistaa vastustajat elävien kirjoista aikasilmukkasarjojen aikana. Tämä vaatii sekä nopeaa että taktista ajattelua, sillä jokaisella rundilla on ainoastaan 25 sekuntia aikaa suorittaa annetut tavoitteet, ja pilata vastustajien omat aikeet. Ennen kuluvan vuoden E3-messuja Gamereactor pääsi kokeilemaan peliä tunnin verran. Julkaisu tapahtuu elokuussa PC:lle ja konsoleille.

Pelattavassa demossa pääsin kokeilemaan kahta erilaista tehtävää kaikilla kolmella erilaisella karttatyypillä (1v1 vuoropohjaisena, 2v2 vuoropohjaisena ja 2v2 joukkuetovereiden kanssa yhdessä pelattuna). Ensimmäinen tehtävä oli Seek & Destroy. Tarkoituksena on tuhota resistoreita, ja joukkueet vuorottelevat puolustajina ja hyökkääjinä. Voittaja on se, joka onnistuu tuhoamaan ainakin yhden kahdesta resistorista kuuden aikasilmukan päätteeksi. Pelimuoto on haasteellinen, sillä se pakottaa ajattelemaan yhden askeleen verran eteenpäin. Jos esimerkiksi kuuluu puolustavaan joukkueeseen, on estettävä aiempia aikasilmukoita tuhoamasta resistoreita. Samaan aikaan ei saa jättäytyä tilanteeseen, jossa saa itse "lättyyn" seuraavalla kierroksella.

Toinen kokeilemani pelimuoto oli Retrieve XM. Tarkoituksena on kerätä pallomaisia esineitä nimeltä XM (exotic matter) ja viedä ne oman joukkueen puolelle talteen pisteen saamiseksi. Tämäkin vaatii runsaasti ajatusta, sillä pelkkä ydintavoitteeseen keskittyminen ei takaa voittoa. On pidettävä mielessä, mitkä XM-esineet on jo napattu, sillä jokaisen voi poimia vain kerran. Näin vastustaja pystyy sabotoimaan toisen joukkueen etenemistä.

Tämä on mainos:

Vastustajan tehdessä omia peliliikkeitään itsellä on käytössä erillinen drone, jolla voi katsella pelitilanteen kehittymistä haluamallaan tavalla. Dronella liitely on itse asiassa hauskaa, ja samalla se poistaa vuoropohjaisten pelien ongelman jättää vuoroaan odottava pelaaja kirjaimellisesti vain odottelemaan. Tässä vaiheessa kannattaa toki myös suunnitella, joten vastustajien liikkeitä on syytä tarkkailla huolella. Aikaa kun on vain 25 sekuntia.

Lemnis Gate

Oman vuoron alussa on valittava yhteensä seitsemästä hahmoluokasta. Jokaisella on omat aseensa ja erikoiskykynsä, eikä omiin suosikkeihin kannata juuttua, sillä yhtä hahmoa voi käyttää ainoastaan kerran. Kokeilemani hahmot olivat omanlaisiaan, ja kaikilla oli selvästi se oma käyttötarkoituksensa. Valinnanvaikeus oman vuoron alussa onkin todellinen.

Se ainoa selkeä kritiikkini kohdistuu Lemnis Gaten kehnoon kenttäsuunnitteluun. Pääsin kokeilemaan autiomaahan sijoittuvaa Tectonic Wellsia, ja metsäistä Howlers Minea. Kumpikaan ei tehnyt vaikutusta, eikä kummastakaan jäänyt mitään selvää mielikuvaa pelaamisen jälkeen. Pelattavuuden puolesta kaksikko kyllä erottuu, sillä Tectonic Wells tarjoaa selkeitä korkeuseroja, ja Howlers Mine on sitten vain tasainen kenttä.

Tämä on mainos:

Lemnis Gate on puhdas verkkopeli, ja siksi sen pitkäikäisyys saattaa hyvinkin olla uhattuna. Menestyksellinen pelaaminen vaatii melko paljon paneutumista ja ajattelua, joten se vedonnee vain aivan tiettyyn kohderyhmään. Kokeilemassani demossa ei niinkään ollut sellaisia pelimuotoja, joita olisi voinut pelata yksinään tekoälyn ohjastamia botteja vastaan (opastusosiota lukuun ottamatta). Puute saattoi toki johtua siitäkin, ettei peli ole vielä valmis. Onneksi Lemnis Gate on tulossa heti julkaisussaan Xbox Game Passiin, ja ristiin pelaamistakin tuetaan eri alustojen kesken. Näin ollen pelaajamäärät pysynevät vahvoina ainakin muutaman ensimmäisen kuukauden ajan.

Lemnis Gate on älykkäästi suunniteltu taktinen pyssyttely, jossa manipuloidaan aikaa. Kaikki seitsemän hahmoluokkaa erottuvat toisistaan. Vastustajien liikkeiden havainnointi ja omien peliliikkeiden suunnittelu on viihdyttävää. Toisaalta kenttäsuunnittelussa on parantamisen varaa. Ja kerääkö peli ympärilleen riittävästi pelaajia? Julkaisu tapahtuu 3. elokuuta 2021 PC:lle, Playstationille ja Xboxille.

Lemnis GateLemnis Gate
Lemnis Gate

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Lemnis GateScore

Lemnis Gate

ARVIO. Kirjoittaja Onni Ratala

Aikaparadoksien kyllästämä moninpeli on verkkoräiskinnän suurin innovaatio, vaikka se ei osukaan täysin maaliin.

0
GR Livessä tänään Lemnis Gate

GR Livessä tänään Lemnis Gate

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

GR Livessä on tänään työn alla verkkopyssyttely Lemnis Gate lukuisine eri pelimuotoineen. Ratloop Gamesin peli vaatii tarkkaa harkintaa ja nopeita refleksejä. Liity...

0
Lemnis Gate lykättiin syyskuun loppuun

Lemnis Gate lykättiin syyskuun loppuun

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Vuoropohjainen ja strateginen ensimmäisen persoonan pyssyttely Lemnis Gate oli tarkoitus saada ulos 3. elokuuta, mutta nyt julkaisua on lykätty aina 28. syyskuuta saakka....



Ladataan seuraavaa sisältöä