Suomi
Gamereactor
ennakot
Deathloop

Deathloop

Ennakkokatsauksessa Arkane Lyonin tuleva yksinpeli.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Gamereactor pääsi taannoin osallistumaan Arkane Lyonin mediatilaisuuteen tulevasta ensimmäisen persoonan räiskinnästä Deathloop. Esittelyssä oli runsaasti pelattavuutta, ja samalla tilaisuus haastatella peliohjaaja Dinga Bakabaa ja taiteellista ohjaajaa Sébastien Mittonia.

HQ

Esittelyssä nähtiin tarinan ensihetket, jossa (ilmeisesti) päähenkilö Colt ilmaantuu Blackreefin rannoille ensimmäisen kerran. Samalla saatiin vinkkiä siitä, millä tavalla Colt kytkeytyy kilpailevaan assassiiniin Juliannaan. Hän aikoo ehdottomasti estää Coltin aikeet, ja katkaista aikakehän, joka verhoaa koko saarta. Deathloopin ennalta arvattava tarina on se, että Coltin tulee löytää keino monien toistojen ja epäonnistumisten avulla eliminoida kahdeksan kohdetta (visionääriä). Nämä kahdeksan ovat vastuussa saaren aikakehästä. Ensinäkemältä urakka vaikuttaa mahdottomalta, mutta Coltin on silti tutkittava kohteitaan etäältä, ja löydettävä parhaat keinot heidän eliminoimiseensa. Hänellä on aikaa yksi päivä, ja sen jälkeen kaikki alkaa taas alusta.

Ensikokemuksen mukaan ympäri kiertävä aikamekaniikka tuntuu liian hallitsevalta määrittäen sen, miten paljon pelistä ylipäänsä pystyy nauttimaan. Kuitenkin nähtyäni pelattavuutta enemmän (kuten yhden kohteen eliminoiminen) vaikuttaa siltä, että aikamekaniikka on enemmänkin työkalu, jonka avulla Colt saavuttaa tarvittavan edun. Kun aika nollautuu alkaen taas alusta, Colt saa pitää keräämänsä aseet, kyvyt ja aiemmilla kierroksilla saavutetun tiedon. Näin ollen pieleen menneelläkin kierroksella mukaan voi tarttua tietoa, jonka avulla seuraava kerta johtaa menestykseen.

Tämä on mainos:
Deathloop

Deathloop ei ole roguelike sanan perinteisessä merkityksessä. Bakaban mukaan päivän loppuun pääseminen ei ole yksi "kierros". Peli on tarina, se on kampanja siinä missä vaikka Dishonored. Mutta nyt ei kuljeta joka kerta uudella kartalla, vaan pelaaja päättää, mihin mennään. Mukana on hieman satunnaista muotoutumista, kuten esimerkiksi se, millaista asetta niin sanottu NPC-hahmo käyttää kunakin päivänä. Kyseessä on kuitenkin tarinavetoinen yksinpeli, joka painottaa enemmän tutkimista ja yksityiskohtaisen suunnitelman valmistelua tehtävän suorittamiseksi. Ja näin ollen edistyminen on keskeistä.

Colt voi saada käyttöönsä monipuolisen valikoiman aseita ja yliluonnollisia kykyjä, jotka saa pitää päivän päätyttyä. Aseissa voi olla erilaisia tier-tasoja ja lisäominaisuuksia kuin myös Trinket-lisukkeita, joilla voi tuliluikkua päivittää erityisemmäksi. Kykyjen puolesta innoitusta on selvästi haettu Dishonoredilta: on mahdollista teleporttailla, heitellä vihollisia sinne ja tänne, ja jopa yhdistää kohteita mentaalisesti toisiinsa. Toisin sanoen yhden kuollessa kaikki muutkin seuraavat samaa tietä. Kovan tason pelaajille hahmonkehitys voi olla vain vapaaehtoista. Näin ollen haasteen voi halutessaan kohdata vain sillä aloitustason Coltilla, jos haluaa.

Taistelussa tuntuu olevan mukana se Arkane Lyonin leimallinen sujuvuus. Bakaban mukaan kyseessä on Dishonored aseiden kanssa. Ja se myös näkyy. Kaikkien työkalujen ja kykyjen kanssakin Deathloopissa riittää haastetta. Tarkoituksena on, että pelaajaa haastetaan, ja että pelaaja kuolee. Kyseessä ei ole satunnaisen pelaajan peli, mutta kuitenkin valtavirtaa edustavan pelaajan peli. Tarkoituksena on, että alussa on hankalaa, jolloin Colt on vielä enemmänkin tavallinen ihminen. Pelin edetessä vaikeus väistyy tehden tilaa pulmailulle ja tutkimiselle. Tämä johtuu tietenkin siitä, että kykyjen karttuessa kohdattavat uhat on helpompi hoitaa.

Tämä on mainos:
DeathloopDeathloop

Pelimaailma on jaettu neljään alueeseen, joista jokaisessa voi vierailla neljä kertaa päivän aikana (aamulla, iltapäivällä, illalla ja yöllä). Jokaisella alueella on omat paikkansa tutkittavaksi ja tehtävänsä tehtäväksi riippuen siitä, mistä vuorokaudenajasta on kyse, ja miten paljon pelaajalla on alueelta ennakkoon tietoja. Esimerkiksi uuteen paikkaan pääseminen saattaa edellyttää avainkoodin tietämistä. Muutama kierros myöhemmin on tarvittava koodi löytynyt muualta samalta saarelta, joten seuraavalla kierroksella ovesta pääseekin jo sisään. Mukana on pieniä sivutehtäviä, joita suorittamalla Colt saattaa saada esimerkiksi uuden aseen.

Trailereiden perusteella eräs iso juttu Deathloopissa on kilpaileva assassiini Julianna. Hänen aikeenaan on eliminoida Colt. Julianna näkyy paikoissa, joissa Coltilla on visionääristä tuntuma. Juliannalla on käytössään paljon aseita ja kykyjä, kuten mahdollisuus naamioitua tavallisen NPC-hahmon silmiltä. Ja kaikki visionäärien suojeleminen mielessä. Juliannan roolin voi ottaa joko tekoäly tai toinen ihmispelaaja. Kaikesta huolimatta Juliannalla ei ole sitä omaa tarinaansa. Tällaisella invaasiomekaniikalla on tarkoitus lisätä ylimääräinen syvyys mukaan peliin. Juliannalla pelaamisen tarkoituksena on sotkea Coltin suunnitelmat.

DeathloopDeathloop

Deathloop tulee olemaan konsoleilla Playstation 5:n yksinoikeus, joten odotettavissa on uuden konsoliraudan tehojen esittelyä. Latausaikojen odotetaan olevan lyhyet, ja Dualsense-ohjainta hyödynnetään aktiivisesti. Arkane haluaa, että peli rullaa Playstation 5:llä lukemissa 4K + 60 fps.

Deathloop vaikuttaa olevan kuluvan pelivuoden yksi odotetuimmista julkaisuista. Kaiken nähdyn materiaalin perusteella peli vaikuttaa ulkoisesti upealta, taistelumekaniikka sujuvalta, ja tarina mielenkiintoiselta.

Deathloop
DeathloopDeathloopDeathloop
Deathloop
DeathloopDeathloop
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
DeathloopScore

Deathloop

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Omassa sarjassaan painiva agenttiseikkailu ei avaudu kaikille helposti



Ladataan seuraavaa sisältöä