Lollipop Chainsaw

Suda51 on showmies. Tiedät aina etteivät hänen esittelynsä ole mitään ihan tavallisia tapauksia. Jokaisessa hänen pelissään on ainutlaatuisia elementtejään, hieman hulluutta sekä varmastikin seksuaalisia viittauksia. Näiden kautta Grasshopper Manufacture todellakin jättää jälkensä videopelien maailmaan. Suda51 puolestaan jättää vaikutuksen ihmisiin karismallaan, huumorintajullaan ja katseella, joka on ominainen oikeastaan vain luoville mielipuolille.

Ikävä kyllä Suda51 ei tullut Gamescomiin esittelemään Lollipop Chainsawia. Sudan pelin esittely ilman Sudaa on kuin kakku ilman kuorrutusta, joten rakas pelisuunnittelijamme oli läsnä virtuaalisesti videoesittelyn välityksellä. Tavalliseen tapaan tämä esitteli peliä tahallisen kohelluksen kautta, ja sai huoneellisen journalisteja nauramaan kanssaan. Tämä peli ei olisi ihan tavallinen tapaus, kuten tavallista.

Epätavallisuus Lollipop Chainsawssa ei ole sen pelimekaniikassa. Kyseessä on aika yksioikoinen mättöpeli jossa raivataan zombeja amerikkalaisesta koulusta. Klassinen pelimekaniikka, klassinen ympäristö sekä myös klassiset viholliset. Ensimmäisten sekuntien jälkeen ymmärsimme silti, että jokin siinä on erilaista.

Ensinnäkin se on testosteronivapaa. Tarinan päähenkilö on tosiaankin cheerleader Juliet Starling, kuvankaunis tyttö niukoissa hameissa ja topeissa, jonka aseina toimivat huiskat, tikkarit sekä tietenkin moottorisaha. Niinpä siis: Lollipop Chainsaw.

Hyppäsimme pystyyn tuottajien paljastaessa pelin koulun nimen. San Romero High School, joka on ilmeinen viittaus kaikkien zombileffojen isään, George A. Romeroon. Tästä on nyt tullut pyhimys Sudan vinoutuneessa visiossa, mahtavaa.

Zombit ovat vallanneet koko koulun, ja ovat nyt omistautuneet oppilaiden ja opettajien aivojen nakertamiselle. Eloonjääneitä on vielä piiloutuneina luokkahuoneisiin, ja käytäviä vaeltaa yksi sankari, tai no, yksi ja puoli sankaria. Päähenkilö kulkee nimittäin puhuva pää (ei David Byrne) vyöllään. Tämä sijoittelu antaa nupille aitiopaikan Julietin pöksyjen tirkistelylle, ja tämä heitteleekin aiheesta paljon roisia tekstiä Grasshopperin perinteiseen tyyliin.

Vihollisilla ei ole paljoa tekemistä klassisen zombi-ikonografian kanssa: ne ovat nopeita, fiksuja, ja jopa vähän puhuvatkin. Useimmat heittävät lainauksia Z-elokuvista, joihin Juliet vastaa samalla laadulla. Zombiopettajan murhan jälkeen Juliet ryhtyi sättimään tätä niistä huonoista arvosanoista, joita tämä oli hänelle antanut. Kukapa ei olisi halunnut tehdä näin?

Panttivangit eivät ole pelin keskiössä, Julietia kiinnostaa enemmän tiputtaa kaikki mikä ei ole enää inhimillistä. Joka tapauksessa siviilien auttamisesta saa rahaa, joskaan kehittäjät eivät vielä kertoneet mitä sillä voi ostaa, paitsi että se on "tosi fantsua". Jos panttivangit tulevat zombien puremaksi, heistäkin tulee zombeja, joka meinaa ihmisten auttamisen olevan tuplahyödyllistä.

Meidän ei annettu vielä kokeilla peliä, mutta sen kontrollit vaikuttavat selityksen perusteella sangen lineaarisilta, Devil May Cryn tyyliin. Voit käyttää perustekniikkoja taistelussa, vetää komboja sekä lopetusliikkeitä jotka läväyttävät mahtavat animaatiot ruudulle, paljolti kuten myös Travis Touchdownin tapauksessa No More Heroesissa. Tämähän oli myös Suda51:n peli, jolle Lollipop Chainsaw on paljon velkaa.

Jopa pelin visuaalinen tyyli muistuttaa Grasshopperin aiemmista. Hyvät, varjostetut grafiikat joihin tässä on lisätty mustia rajauksia jotka antavat pelille sarjakuvafiiliksen. Myös käyttöliittymä vahvistaa tätä sukulaisuussuhdetta.

Esittelyn toisessa osassa näimme pomomatsin jossa sankarittaremme otti mittaa Zed-nimisestä punkkarizombista valtavalla lavalla. Ennen matsin alkua peli esitteli vihollisen kirjoitetussa muodossa, mutta Juliet pyyhkäisi tekstin pois tieltä, pitäen sitä tylsänä. Höpsöä ja hauskaa.

Taistelu avautui klassiseen tapaan. Zed näyttää perinteiseltä pomolta: nopeammalta, kovemmalta ja pidemmällä kestävyysmittarilla siunatulta. Toistuvien iskujen jälkeen ymmärsimme taistelun olevan jaettu useampaan vaiheeseen. Ensin taivaalta satoi kaiuttimia joista raikaa punk-rock. Julietin tehtävänä oli sahata näistä ainakin pari, samalla Zedin hyökkäyksiä väistellen. Loppuvaiheessa Zed alkoi paiskomaan vinyylejä joita Julietin piti torjua ja kilpistää takaisin tätä kohden. Ajoittain Zed loikkasi keskelle lavaa fiilistelemään, ja tämän huutojen kirjaimet muittuvat tappaviksi aseiksi. Näiden ohitse puikkelehtimalla kaverin saattoikin pistää sitten lopulta kanveesiin.

Näin päättyi yhden Gamescomin mielenkiintoisimman pelin esittely. Kuten aina, Suda51:n tuotos jätti naamalle hymyn ja sydämeen toiveen siitä että peli ilmestyisi pian. Odotamme innolla pääsevämme huiskiin käsiksi.