The Last of Us: Part II, miltä pelaaminen on tuntunut?

The Last of Us: Part II:n julkaisu siintää muutaman viikon päässä. Sain luvan kertoa ensitunnelmia pelissä tapahtuvasta tehtävästä nimeltä "Finding Nora". Noin kahdessa tunnissa läpäistävässä tehtävässä Ellie on liikkeellä yksin. Ensimmäisen pelin nuoresta tytöstä on nyt kasvanut itsevarma selviytyjä, jonka päättäväisyys on käsinkosketeltavaa. Hän on saanut selville, että etsitty Nora-niminen nainen on viimeksi nähty sairaalassa, jonne tehtävän alussa näkyvät tiekyltit viittaavat.

Matka taittuu läpi raunioituneen kaupungin katujen ja läheisen metsäosuuden. Vaikka matkan tekeminen on varsin suoraviivaista, on kaupungissa huomattavasti enemmän lääniä tutkittavaksi verrattuna ensimmäisen pelin kenttiin. Elliellä voi harhautua lukuisiin kauppoihin ja asuntoihin keräämään taakse jätettyjä tarvikkeita.

Luonnollisesti Ellie ei selviä reissusta ilman ongelmia. Itse asiassa matka sairaalalle on todella intensiivinen ja täynnä monenlaista uhkaa. Huomasin heti alkutaipaleella puoteja kolutessani, että tutut naksuttelijat eivät tee tarvikkeiden etsimisestä helppoa. Yhden ravintolan sisällä odotti useampi juoksija, joiden kovaääninen hyökkääminen kimppuuni veti puoleensa lisää naksuttelijoita. Myös joukko ihmisiä pääsi yllättämään minut kesken aseiden päivittelyn. Ihmiset ovat suunniltaan ja huutavat, etteivät he halua tulla takaisin, samalla kun yrittävät päästää Ellien päiviltä. Löysin samaisesta asunnosta taakse jätetyn kirjeen, josta käy ilmi, että kyseiset ihmiset ovat karanneet WLF-jaostosta.

Kaupungista metsään selvittyä, tilanne vain pahenee. Hiiviskellessään pitkässä ruohikossa, kiinnitin huomiota outoihin vihellyksiin. Samassa kovaäänisen vihellyksen saattelemana nuoli läpäisee Ellien olkapään ja tiputtaa hänet joen uomaan. Yllättävä hyökkäys on toteutettu näyttävällä välidemolla saumattomasti pelikuvaan yhdistettynä ja se saa minut lähes tiputtamaan ohjaimen kädestäni säikäytyksellään. Onnistun kuitenkin keräämään itseni nopeasti, ja keskittymään peliin. Kuuluu lyhyitä käskyjä ja useamman ihmisen joukko lähestyy minua, selvästikin pahat mielessä. Näyttäessään näille metsästäjille kaapin paikan polttopulloin ja veitsin Ellie mainitsee ohimennen näiden hyökkääjien olevan varmaan "niitä Arpia". Hän on myös ymmärtävinään, että nämä Arvet luulevat Ellien olevan osa WLF-joukkoa.

Matkalla sairaalaan törmään myös inhottavasti pimeissä varjoissa odottaviin lurkkiviin stalkkereihin. Nämä selkeästi juoksijoita määrätietoisemmat hirviöt odottavat oikeaa aikaa hyökätä, ja yllättävät mitä odottamattomimpina hetkinä. Hitaasti ja mahdollisimman äänettömästi eteneminen on lähes välttämätöntä hengissä säilymiseksi. Tämäkään ei kuitenkaan aina auta, sillä sairaalalla minua on vastassa WLF. Tämä ryhmittymä on selkeästi järjestäytynein vihollinen, lähes puolisotilaallinen organisaatio, jolla on kunnolla tulivoimaa. WLF hyödyntää myös koiria etsinnöissään, joten piiloutuminen koirilta vahvan hajujäljen kanssa on vähintäänkin haastavaa.

Erilaisia ja toinen toistaa kuolettavampia uhkia pelissä siis riittää. Onneksi Elliekään ei ole täysin toimeton. Hän on nimittäin oppinut paljon uusia toimintoja ensimmäisen The Last of Us -pelin ajoista. Tavaran keruuta ajatellen Ellie pystyy hyödyntämään köyttä päästäkseen muuten pääsemättömissä oleviin tiloihin. Nyt myös uusia kulkuväyliä voi tehdä hajottamalla esteenä olevia ikkunoita. Taisteluissa Ellie voi väistää häneen kohdistuvia hyökkäyksiä ja tehdä vastahyökkäyksiä. Yhdestä asunnosta löytää myös aselehden, jonka ansiosta Ellie oppii kyhäilemään pommeja vihollisten kukistamiseksi. Ehkä oleellisin Ellien taito on kuitenkin uinti, jonka hyödyllisyys tulee hyvin esille naksuttelijan työntäessä Ellien kerrostalon toisesta kerroksesta vahvasti virtaavaan jokeen.

The Last of Us: Part II:n audiovisuaalinen ulosanti on suoraan sanoen häkellyttävä. Hylätystä ja ränsistyneestä kaupungista on saatu todella näyttävä kaikkine yksityiskohtineen. Luonnon valtaamat alueet ovat uskottavan näköisiä kaikessa vehreydessään, ja monipuolisten tehosteiden hyödyntäminen näkymää korostamaan on tehty viimeisen päälle. Kaikessa kauneudessaan peli on myös todella brutaali. Taisteluiden karuus saa irvistämään, ja veren lennätystä ei säästellä. Yksityiskohtaisesti mallinnetut hahmot liikkuvat pelottavan aidonoloisesti, ja hirviöiden ääntely saa kananlihalle. Peli onnistuu myös yhdistämään pelattavan toiminnan ja yllättävät välidemot saumattomasti luoden todella elokuvamaisen ja dynaamisen lopputuloksen.

Koin pelaamani tehtävän tutun turvalliseksi The Last of Us -toiminnaksi, jota on osattu ehostaa ja monipuolistaa juuri oikeilta alueilta. Kokonaisuus on entistä kiehtovampi ja näyttävämpi. Ohjain joutuu koville puristaessani sitä huomattavasti normaalia tiukemmin jännityksestä oikeastaan koko intensiivisen tehtävän ajan. Olitpa sitten The Last of Us -sarjan fani tai et, tätä peliä ei kannata ohittaa.

Ja mitä tehtävän päätökseen tulee, Ellie löytää Noran sairaalasta ja aseella uhaten kysyy tältä, että muistaako tämä hänet? Noran ilme paljastaa pienen paniikin hänen ihmetyksensä läpi, jolloin Ellie vastaan Noran puolesta; Niinpä, kyllä sinä minut muistat.