Disintegrationin betatunnelmia

V1 Interactive päästi taannoin pelaajia kokeilemaan Disintegrationin moninpeliä. Pitihän sitä betailua kokeilla.

Kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiset ovat siirtäneet aivonsa robottiruumiisiin, ja nämä robo-shellit tappelevat Rayonne-uhkaa vastaan. Taustalla on maailmanlaajuinen pandemia The Frost, jonka seurauksena kansakuntia on romahtanut. Nyt edessä on ihmislajin sukupuuton mahdollisuus. Ratkaisuna on siirtää ihmisten aivot hauraasta kehosta kovaan koneruumiiseen. Osa muutoksen läpikäyneistä nauttii olostaan hieman liikaa, ja heistä tulee osa Rayonne-uhkaa. Pelaaja omaksuu Romer Shoalin roolin, joka taistelee uhkaa vastaan noin kymmentuntisessa tarinatilassa liikkuen ahkerasti gravcycle-ajokilla.

Edellä mainittu gravcycle on keskeinen osuus pelikokemuksessa. Sen ohjaksissa leijutaan taistelukentän yllä, ja samalla ohjataan kolmen hengen partiota. Yleensä mukana on kaksi sotilasta ja mech-masiina. Jokaisella yksiköllä on omat hyökkäyksensä, jotka ovat käytössä ristiohjaimella. Heille pystyy osoittamaan kohteita taistelukentällä. Näin ollen Disintegration tasapainoilee ensimmäisen persoonan toiminnan ja taktisen tappelun välimaastossa: pelaaja kun ohjastaa sekä itseään että joukkoaan.

Betatestauksen aiheena oli moninpeli. Edessä oli runsaasti odottelua peliin pääsemiseksi, ja sen ohella pätkivää latausruutua. Toisin sanoen teknisiä ongelmia on vielä mukana. Peliä koetettiin testata GR Livessä, mutta lähetyksen aikana ei löytynyt ainuttakaan matsia. Kun sitten lopulta pääsi pelaamaan, homma toimi onneksi paremmin. Ongelmia silti esiintyi. Pelasin Xbox One X -konsolilla, joka ylikuumeni kahdesti sammuttaen itsensä automaattisesti. En muista koskaan kokeneeni moista Xbox One X:llä.

Pelissä oli tervehtimässä seitsemän pelattavaa partiota eli siis maassa liikkuva joukko gravcycle-lentäjineen. Niin maajoukoille kuin lentäjällekin on omat hyökkäyksensä. Erilaisten toimintojen tunteminen on tärkeää. Siksi ensimmäiset ottelut sujuivat lähinnä ohjausta ihmetellessä ja selkään ottaessa. Erilaisten hyökkäysten lisäksi joukoilla ja lentäjillä on erilaisia haarniskoita ja nopeustasoja. Tietenkin kaikki eroavat toisistaan visuaalisesti. Innoitusta on haettu modernista pop-kulttuurista.

Yritin kokeilla kaikkia, mutta pitkien odotusaikojen ja konsolin ylikuumenemisen vuoksi ei kaikkiin päässyt käsiksi. Esimerkiksi Sideshow on joukko robottisia pellejä, joilla on kaukolaukaistavia pintaan tarttuvia kranaatteja. King's Guard on enemmän tankkimainen vaihtoehto, joka saa oman hahmon näyttämään keskiaikaiselta ritarilta. Neon Dreams kestää vähemmän osumaa, mutta näyttää päheältä Tron-tyylin asussa. Lost Ronin oli suosikkini pitkän matkan tilanteissa.

Joukkojen välillä on eroa muun muassa gravcycle-ajokkien liikkumisessa. Tämä riippuu siitä, millaista partiota haluaa ohjastaa. Ajokin ohjastaminen tappelun aikana vaatii hetken tottumista. Odotetusti tiimityö on avain voittoon.

Betatestissä ei vielä kauheasti taktikoitu, sillä pelaajat enimmäkseen vain niin sanotusti mäyhäsivät menemään. Pelimuotoina olivat Zone Control ja Retrieval, ja molemmille oli oma kenttänsä. Valitettavasti kumpikaan "mappi" ei ollut kummoisesti tehty. Zone Control painottaa odotetusti alueiden hallintaa, kun taas Retrieval on lipunryöstöä muistuttavaa menoa. Toistaiseksi on hankala antaa arviota kokonaisuuden toimimisesta, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että tiettyä tavoitetta painottava Zone Control sopii paremmin taktiseen pelaamiseen.

Varsin vakavista teknisistä ongelmista huolimatta Disintegrationilla on se omanlaisensa juttu annettavana.