Suomi
Gamereactor
ennakot
Apex Legends

Apex Legends

Tältä näytti Apex Legendsin kahdeksan ensimmäistä tuntia

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Gamereactor lensi Los Angelesiin, ja pääsi testaamaan kahdeksan tunnin ajan tulossa olevaa Apex Legendsia. Tätä lukiessasi peli on jo julkaistu.

Heti aluksi toimittajille tehtiin selväksi se, että kyseessä on Battle Royale -peli. Tapahtumapaikkana on Titanfallista tuttu maailma, mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Ajallisesti Apex Legends sijoittuu 30 vuotta Titanfall 2:n jälkeiseen aikaan, eikä seinillä juosta tai titaaneja nähdä. Respawnin mukaan peli syntyi sisäisen testauksen aikana, ja idea oli liian hyvä ohitettavaksi. Apex Legends on free-to-play kaikilla alustoillaan. Respawnin toimintamalli on samanlainen battlepass kuin Fortnitessakin. Kaikki oikealla rahalla ostettava roina on kosmeettista ja uusia pelihahmoja. Pelaaminen on niin ikään sanalla sanoen hauskaa.

Apex Legendsissa 60 pelaajaa pudottautuu yhdelle ja samalle alueelle. Sitten vain etsitään aseita ja koetetaan etsiytyä ja pysyä pienenevän renkaan sisällä. Lähtökohta on siis hyvin tuttu lajityypin pelejä kokeilleille. Respawnilla on kuitenkin mukana muutama mielenkiintoinen uusi kikka, joka erottaa sen PlayerUnknown's Battlegroundsista, Fortnitesta ja Call of Duty: Black Ops 4:stä.

Jokaisessa ottelussa on 60 pelaajaa, ja joukko on jaettu kolmen hengen partioiksi. Yksin pelaaminen ei ole mahdollista. Lisäksi pelissä on selkeät hahmoluokat. Tällä hetkellä valittavana on kahdeksan, jotka on avattava käyttöön joko mikromaksuilla tai pelaamalla. Kussakin kolmen hengen joukossa voi olla vain yksi pelaaja kustakin hahmoluokasta. Yksi pelaaja nimitetään hyppymestariksi, joka ajoittaa koneesta hyppäämisen. Näin kaikki poistuvat koneesta samaan aikaan. On mahdollista hylätä oma joukkonsa ja pelata yksinään, mutta se ei yleensä kannata.

Tämä on mainos:

Hahmoluokkien hyötynä on tietenkin se, että kolmen hengen partion hahmoluokat voi tehdä vahvistamaan toisiaan. Esimerkiksi tankkimainen Gibraltar voi heittää suojaavan kuplakilven kavereiden suojaksi. Jokaisessa luokassa on kolme omanlaistaan ominaisuuta: yksi passiivinen, yksi aktiivinen ja yksi ultimate. Odotetusti oikein käytetty ultimate-kyky voi kääntää taistelun kulun omalle joukolle edulliseksi. Hahmoluokista kannattaa tietysti valita sellainen, joka sopii parhaiten omaan pelityyliin.

Apex Legendsin kartta on nimeltään Kings Canyon, ja toimii perinteitä kunnioittavaan malliin. Isot aukeat sopivat tarkka-ampujille, kapeat rotkot lähitaisteluihin ja kaikkea muuta siltä väliltä. Tietyissä paikoissa karttaa on köysiä, joiden avulla voi singota itsensä ilmaan liidellen hetken aikaa rakettirepulla. Tällä tavalla matkanteko taittuu nopeasti esimerkiksi silloin, kun pienenevä rengasalue uhkaa olla liian kaukana.

Apex LegendsApex LegendsApex LegendsApex Legends

Odotetusti Apex Legends painottaa joukkuepelaamista. Tämä tietysti edellyttää kommunikaatiota, ja kumma kyllä, se onnistuu ilman varsinaista ääni-chattiakin. Kaikki mihin itse katsoo, on merkattavissa eli niin sanotusti spotattavissa joukkuetovereille. Näin partion johtaja voi ohjata joukkoaan tarvitsematta puhua heille. Tietenkin se perinteinen ääni-chatin käyttö on edelleen selvästi parempi vaihtoehto kuin pelkkä spottaaminen.

Tämä on mainos:

Toinen tärkeä muutos kilpailijoihin verrattuna on, että kuoleman korjatessa ottelu ei omalta osalta ole ohi. Jos joukkuetoverit pääsevät ruumiin luo ja poimivat bannerin turvaan, on kartalla erillisiä pisteitä kaatuneen toverin henkiin herättämiseksi. On silti muistettava, että kaikki ottelun aikana kerätyt tavarat menettää kuollessaan, ellei joukkuetoveri ole poiminut niitä mukaansa luovuttaen ne sitten takaisin henkiin herätetylle.

Pelimaailmassa on odotetusti paljon erilaisia aseita poimittavaksi. Titanfallia pelanneet löytävät varmasti nopeasti omat suosikkinsa. Aseiden ohella maastossa on lisävarusteita aseille, suojavarusteita, terveyttä palauttavia tavaroita ja kranaatteja. Tavaraa on montaa erilaista tasoa, ja parhaat tavarat tietenkin takaavat parhaan mahdollisuuden selvitä voittajana.

Hämmentävää testihetken aikana oli se, miten hyvin tasapainotetulta Apex Legends tuntuu jo nyt. Kaikki ei ole tietenkään täydellistä, ja se niin sanottu meta kehittyy ajan kuluessa. Pelaajien oppiessa talon tavoille tasapainoa täytyy varmastikin säätää lisää. Respawnin mukaan lisää hahmoluokkia laitetaan mukaan peliin tulevaisuudessa. Tarkoituksena on, että yksi kausi kestää kolme kuukautta. Sen jälkeen battlepass päivittyy uusilla kosmeettisilla tavaroilla. Respawn on myös varautunut olemaan jatkuvasti kontaktissa pelaajien kanssa pitäen jatkuvasti silmällä, mitä peleissä tapahtuu. Tämä toki mahdollistaa tarvittaessa nopeidenkin päivitysten tekemisen.

Mikromaksujen osalta tavaraa avataan pelaamisen ohella myös oikealla rahalla. Ainakaan toistaiseksi uuden tavaran avaaminen pelkästään pelaamalla ei tuntunut liian työläältä. Uuden tason merkiksi pelaajalle annetaan Apex Pack, joka siis on loot-laatikko. Näitä loot-laatikoita voi ostaa oikeallakin rahalla. Respawnin lupauksen mukaan loot-laatikosta ei saa samaa esinettä kahteen kertaan, ja tavaran saamisen todennäköisyys kerrotaan prosentteina ennen ostamista.

Respawnilla ja EA:llä on edessään kova taival, koska sen kilpailijana on kolme titaania: PlayerUnknown's Battlegrounds, Fortnite ja Call of Duty: Black Ops 4. Vietettyäni kokonaisen päivän Apex Legendsin parissa uskon, että Respawn saattaa onnistua.

Apex LegendsApex LegendsApex LegendsApex Legends
Apex LegendsApex LegendsApex LegendsApex Legends
Apex Legends
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä