Suomi
Gamereactor
ennakot
Resident Evil 2

Resident Evil 2

Luvassa perinteistä selviytymiskauhua.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Melkein koko kuluneen vuoden ajan Resident Evil 2:n uusintaversion hypeä on hiljalleen kohotettu. Gamereactor pääsi jokin aika sitten Lontoossa itse testaamaan, mistä oikein on kysymys. Pelattavana oli peräti kaksi demoa, joiden avulla pääsi tapahtumia tarkastelemaan kahdesta eri näkökulmasta.

Ensimmäisessä demossa jahdattiin Leon S. Kennedynä Annette Birkiniä viemäreissä. Alamailman ohella pääsin katsomaan pientä asekauppaa, viettämään aikaa Raccoon Cityn kaduilla ja tapaamaan Ada Wongin. Pidemmässä demossa pelattiin Claire Redfieldillä, ja pääsin näkemään Police Chief Ironsin ja licker-pahikset. Onneksi poliisiasemalla pääsi samoilemaan hieman vapaammin. Clairen osuus oli huomattavasti enemmän tutkimiseen ja salaisuuksien löytämiseen painottuvaa verrattuna Leonin osuuteen.

Jo nähtyjen videoiden perusteella on selvää, että peli näyttää hyvältä. On silti syytä painottaa, miten hiotulta kokonaisuus näyttää. Yksityiskohtia on runsaasti, joka on selvä osoitus RE Enginen voimasta vielä kaksi vuotta Resident Evil 7: Biohazardin julkaisun jälkeen. Kiitosta on annettava myös kasvoanimaatioiden vakuuttavuudelle.

Vaikuttavinta visuaalisessa annissa on valaistus, sillä pimeää yötä halkovat ajoittaiset valonlähteet, kuten taskulampun valo ja katulamput. Valaistuksen avulla varjoista yllättämään päässyt pahis onnistuu aidosti pelästyttämään. Juuri tätä klassisten Resident Evil -pelien fanit ovat jo pitkään odottaneetkin.

Tämä on mainos:

Myös äänisuunnittelu on valjastettu tunnelmaa palvelemaan. Tämä koskee paitsi zombeja myös molemmissa demoissa näkemääni Tyrantia. Olio kuljeskelee alueella, ja askelten kuminan kuulee selvästi. Äänen lähestyessä onkin paniikki lähellä, jos ei ole onnistunut paikallistamaan olion sijaintia.

Resident Evil 2Resident Evil 2Resident Evil 2Resident Evil 2

Molemmat pelaamani osuudet ovat jo varsin pitkällä pelin tarinassa, joten käytössä on joukko erilaisia varusteita. Kuitenkin kyseessä on selviytymiskauhua sen puhtaimmassa muodossa. Ammukset ovat vähissä, zombit kestävät paljon osumaa eikä parannusesineitä liiaksi ole.

Luvassa on siis haastava pelikokemus, jossa yksi virhe voi tehdä tyhjäksi ison työn. Tavallisella vaikeustasolla kuolemaan riitti muutama osuma ahtaassa käytävässä, jolloin lickerien ja zombien iskuja on hankala väistää. Avain menestykseen on tilanteiden ennakointi ja viisaat päätökset.

Tämä on mainos:

Ohjaus ei ole enää samanlainen tankkiohjaus kuin mitä alkuperäisestä Resident Evil 2:sta muistaa. Liikkuminen on helpompaa, ja 180 asteen käännöksen avulla pääsee helpommin pakoon. Olan yli katsova kamera muistuttaa Resident Evil 4:sta, mutta siitä huolimatta peli ei ole muuttunut toimintapeliksi. Jokainen pelihahmon liike on omalla tavallaan raskas, joka tekee väistämisen haasteelliseksi. Toisin sanoen tärkeää on ennakointi ja vaaratilanteisiin joutumisen välttäminen.

Taistelu on rakennettu liikkumisen kanssa samanlaisen ajatusmallin varaan. Nyt ei juosta ja ammuskella ympäriinsä, sillä ammusten vähäisyyden vuoksi tähtääminen ei ole aina aivan helppoa. Parhaan tähtäyksen saa seisomalla paikoillaan, ja tarpeeksi lähelle päässeeseen pahikseen ei osu ampumalla lainkaan. Puukko on käytössä, mutta sen heikon tehon vuoksi veitsi ei oikeastaan ole vaihtoehto. Onneksi puukon ja esimerkiksi sokaisukranaatin avulla pääsee kyllä pakenemaan tilanteista. Tässä pelissä pelaaja on takaa-ajettu eikä takaa-ajaja.

Taistelun ja liikkumisen ohella mukana on sekä pakollisia että vapaaehtoisia pulmatehtäviä. Osa pulmista on klassisten Resident Evil -pelien tyyliin sanalla sanoen kummallisia. Alkuperäisen pelin pelanneilla on uusintaversiossa selvä etulyöntiasema johtuen ennakoinnin merkityksestä pelissä menestymisessä.

Pääsin pelaamaan Resident Evil 2:n uusintaversiota muutaman tunnin ajan. Tämä uusi versio mallintaa uskollisesti alkuperäistä ottaen silti oikeissa paikoissa runsaastikin vapauksia. Tulossa on perinteinen selviytymiskauhupeli vahvalla tunnelmalla, ja alkuperäisen silloin joskus pelanneillekin on luvassa muutamia yllätyksiä.

Resident Evil 2Resident Evil 2Resident Evil 2Resident Evil 2
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä