Suomi
Gamereactor
ennakot
The Division 2

The Division 2

Pääkaupungin agentit ovat menneet hiljaisiksi. On aika ottaa selvää, mitä on oikein tekeillä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

On kulunut kaksi vuotta siitä, kun The Division julkaistiin. Kyseessä oli iso ja riskaabeli satsaus Massive Entertainmentille, ja kivisen alkutaipaleen jälkeen homma lähti niin sanotusti lentoon. Linjoilla on viihtynyt kaikkiaan 20 miljoonaa pelaaja, joten peliä on tuettu ja päivitetty oikealla tavalla julkaisun jälkeen. Gamereactor pääsi E3-messuilla pelaamaan 15 minuuttia jatko-osaa ja samalla näkemään, millaisia muutoksia on tulossa.

The Division 2 sijoittuu Washington DC:hen seitsemän kuukautta Yhdysvaltain kaaokseen vaipumisen jälkeen, kun isorokkovirus pääsi irti niin sanotun mustan perjantain ostoksien yhteydessä New Yorkissa. DC:n agentit ovat menneet tyystin hiljaiseksi, joten pelaaja lähetetään ulkopuolisena agenttina tutkimaan asiaa. Perillä nähdään mielenkiintoinen skenaario yhteiskunnasta, joka pyrkii rakentamaan itsensä uudelleen. Siviileillä on aiempaa suurempi rooli: he ovat muodostaneet pieniä ryhmiä, joissa sitten kasvatetaan viljaa ja toki he puolustavat itseään vihamielisiä ryhmittymiä vastaan. Vaikuttaa lisäksi siltä, että kulissien takana on joku vetelemässä naruista.

Massive näyttää ottaneen opikseen ensimmäisen The Divisionin virheistä ainakin aseiden tuunailun ja pelin toimivuusongelmiin nopeasti reagoimisen suhteen. Niin ikään niin sanottuun endgame-sisältöön on panostettu selvästi enemmän. Suurin muutos ovat erikoistumiset eli kokonaan uusi hahmonkehityspuu, joka aukeaa vasta tasolla 30, ja samalla valitaan oma erikoistumisase (signature weapon). Valittavina ovat Demolitionistin kranaatinheitin, Survivalistin varsijousi ja Sharpshooterin tarkkuuskivääri. Oma erikoisase käyttää lisäksi omia erikoisempia ammuksiaan.

The Division 2The Division 2The Division 2
Tämä on mainos:

Ohjaaja Mathias Karlsonin mukaan mitä enemmän pelaa, sitä enemmän erilaista tekemistä on tarjolla. Pelimaailma on oleva elävä, ja se muuttuu endgameen tultaessa. Hahmonsa tappiin kehittäneelle pelaajalle avautuukin kokonaan uudet mahdollisuudet erikoistumisten ansiosta. Näin ollen oman hahmonsa kehityksen pääsee miettimään uusiksi, ja ehkä kavereiden kykyjen kanssa yhteensopivaksi.

Pääsin testaamaan tehtävää Demolitionistilla, jolla on kranaatinheittimen ohella hive-kyky, joka lähettää parven nanobotteja pahisten kimppuun. Mielenkiintoista oli, että nanobotit hyökkäävät pahisten heikkoihin kohtiin luoden samalla harhautuksen, jonka turvin pääsee koukkaamaan vihollisten kylkeen. Tarjolla on toki myös perinteinen kattaus rynnäkkökivääreitä, pistooleita ja haulikoita kranaatteja unohtamatta.

Tehtävän aikana pääsi katsomaan DC:n sen hetkistä tilaa. Kyseessä on hienosti mallinnettu tuhoutuva ympäristö, ja tehtävän lopussa näkyi Air Force One -lentokone iskeytyneenä ostoskeskuksen kylkeen. Maisemissa tuntuu olevan riittävästi vaihtelua pitämään pelaamisen mielenkiintoisena. Karlsonin mukaan DC on valittu osittain juuri siksi, että se on paikkana niin monipuolinen. Tämän monipuolisuuden pitäisi heijastua myös pelattavuuteen.

Varsinainen ammuskelu tuntuu hyvin tutulta jokaiselle, joka on pelannut alkuperäistä The Divisionia. Uusien tulokkaiden mielestä pahikset saattavat vaatia hieman liikaa kuulia kaatuakseen, mutta kyseessä onkin roolipeli asianmukaisine pelimekaniikkoineen. Ideana on poistaa pahikselta ensin panssari, ja sitten keskittää tuli heikkoihin kohtiin. Kavereiden kanssa oikealla tavalla asemoituminen on keskeinen edellytys voittoon, ja entistäkin tärkeämpää se on uusissa raideissa.

Tämä on mainos:

Raidit liittyvät toki niin sanottuun endgame-sisältöön, ja kahdeksan pelaajan koitokset haastavat kovimmatkin karjut. Palkintona saa tietenkin sitten niitä kaikkein parhaimpia tavaroita. Tulee olemaan kiintoisaa nähdä, millaisia nämä raidit lopulta ovat. Toinen kysymysmerkki on se, millä tavalla ensimmäisen pelin PvP-alue Dark Zone on muuttunut jatko-osassa.

The Division 2 julkaistaan 15. maaliskuuta 2019 PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle.

The Division 2
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The Division 2 ei laajenekaan tänä vuonna

The Division 2 ei laajenekaan tänä vuonna

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Aiemmin tänä vuonna Massive Entertainment teki päätöksen tuoda vieläkin uutta sisältöä live service -peliinsä The Division 2. Luvattuna oli varsin mittava laajennus uuden...



Ladataan seuraavaa sisältöä