Suomi
Gamereactor
ennakot
Battleborn

Battleborn

Tutustuin räiskintä ja Moba-pelejä yhdistävään Battleborniin Santa Monican aurinkoisissa maisemissa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Borderlands on yksi edellisen konsolisukupolven menestyneimmistä pelisarjoista. Se sekoitti onnistuneesti räiskintä- ja roolipelejä, ja osui tyylillään suoraan videopelikansan hermoon. Borderlands 2:n jälkeen Gearbox aloitti kuitenkin työstämään uutta pelisarjaa. Kyseessä oli Battleborn, jota yhtiö kutsuu lajityypiltään sankariräiskinnäksi. Se sekoittaa keskenään yhteistyötä painottavia räiskintäpelejä MOBA:n pelimekaniikkoihin. Aurinkoisessa Santa Monicassa pelin luova ohjaaja Randy Varnell vastaili innokkaasti kysymyksiin.

Miksi päädyitte kehittämään Battlebornin kaltaista peliä?
"Erilaisten hahmojen keksiminen Borderlandsiin oli hauskaa, ja päämme olivat täynnä kaikenlaisia hulluja ideoita. Osa hahmoista ei vain sopinut pelin universumiin, koska Borderlandsin mekaniikat toimivat eri tavalla. Suurin osa kyseisen pelin viehätyksestä löytyy erilaisista aseista, mutta taistelutyylien välillä ei ole kovinkaan paljon eroa. Halusimme uskomattomia hahmoja, ja päädyimme palaamaan kilpailullisen moninpelin pariin."

25 sankaria ovatkin pelin suurimmat tähdet. Battleborneiksi kutsutut taistelijat värvätään viidestä suuresta galaktisesta liittoumasta. He taistelevat Solus-planeetalla, joka on viimeinen pimeyden leviämistä vastaan asettautunut pesäke. Pääsin kokeilemaan yhteistyötehtävää, jonka nimi oli "To the Edge of the void". En oppinut siitä vielä paljoa pelin maailmasta, mutta pääsin kokeilemaan muutamaa todella ainutlaatuista sankaria.

Battleborn
Tämä on mainos:

Sankareiden taistelutavoissa on runsaasti vaihtelua, jonka lisäksi eroja löytyy myös aseista. Mukana on myös perusjamppoja, ja näistä hyvä esimerkki on Oscar Mike. Hän on klassinen rivisotilas, joka käyttää aseinaan rynnäkkökivääriä ja kranaatteja. Sitten on sellaisia kavereita kuin Rath, joka tuo mieleen samurain ja jediritarin yhdistelmän. Heppu on tappavan tehokas lähitaistelussa katanansa ansiosta.

Ensimmäisessä pelissä päädyin kuitenkin kokeilemaan kaaosnoita Orendia, joka suosii aggressiivista pelitapaa. Tämä voi heitellä neljällä kädellään jatkuvasti energiahyökkäyksiä, joiden lisäksi hänellä on käytössään voimakkaita taikoja. Yksi niistä manaa kentälle voimapylvään, jolla voi pyyhkäistä kokonaisen joukon vihuja maankamaralta. Vastustajien päästessä liian lähelle, hän voi kääntää maan heitä vastaan. Jokaista mainituista kyvyistä ja taioista voi päivittää tehokkaammiksi, jolloin niihin tulee myös erilaisia sivuefektejä.

Tehtävien alussa hahmot ovat aina ensimmäisellä tasolla. 30-45 minuuttia kestävien rytistysten aikana he sitten nousevat 10 tasolle asti. Sankarin kehitykselle annetaan kaksi valintaa jokaisen uuden tason myötä. Aluksi näiden päättämiseen tuli uhrattua enemmän aikaa, tosin tämä johtui lähinnä kuvaustekstien lukemisesta. Myöhemmin valinnat pystyi tekemään sekunneissa sen mukaan, miten hahmollaan halusi taistella.

Seuraavaksi estradille asteli Marquis, joka on herrasmainen robottihovimestari. Melonihattuinen Jeeves luottaa tarkkuuskivääriinsä, ja hänellä taisteleminen on täysin erilaista Orendiin verrattuna. Opin nopeasti, että hänellä kannataa pysyä mahdollisimman kaukana vihollisista. Vastustajat voi sitten tiputtaa takalinjoista suoritetuilla keskelle otsaa napsahtelevilla tarkoilla laukauksilla. Pyssy ei ole Marquisin ainoa työkalu, sillä hän voi luotetun taskunauriinsa avulla hidastaa aikaa pienellä alueella. Apua tarjoaa myös pieni mekaaninen pöllö Houdini. Mieleeni tuli Borderlandsin tarkka-ampuja Mordecai sekä hänen uskollinen kumppaninsa Bloodwing.

Tämä on mainos:

Lyhyen testisessioni viimeisenä hahmona päätin kokeilla miekkailutaitojani Rathin avulla. Iskujen suuntaa voi kontrolloida näppäimillä ja erikoislyöntejäkin löytyy. Näitä ovat hurrikaanimaiset sekä suuren paineaallon lähettävät sivallukset. Rath on erittäin vikkelä ja juoksee pitkätkin matkat vilahduksessa. Nopeiden kinttujen avulla hän voi välttää vihollisten luotimyrskyt heitä lähestyessään.

Battlebornit eivät eroa toisistaan ainoastaan aseistuksensa ja erikoiskykyjensä ansiosta, sillä he liikkuvatkin eri tavoilla. Kaikki eivät pysty esimerkiksi hyppäämään kahta kertaa, vaan joutuvat käppäilemään korkeammille alueille kiertoteitä pitkin. Osa janttereista on taas niin kookkaita, etteivät he mahdu kulkemaan pienemmistä aukoista.

Useat hahmojen kyvyistä on selvästi suunniteltu käytettäväksi toisia pelaajia vastaan taistellessa, sillä niitä ei tullut hyödynnettyä lainkaan näissä yhteistyötehtävissä. Samalla puolella pelaamisessa ei ollut myöskään haastetta, joten tarkoituksenani oli ainoastaan kokeilla eri sankareilla kikkailuja. Varnellin mukaan syy löytyi testiversiosta. Se oli lopullista peliä helpompi, jonka seurauksena esimerkiksi kyvyt avautuivat tavanomaista nopeammin. Lopullisessa pelissä nähdään kuitenkin kaksi tai kolme erilaista vaikeusastetta.

Välivideoita näkyi vain pari kappaletta, ja ne tupsahtivat ruudulle lähes poikkeuksetta ennen pienempien pomovihollisten kohtaamista. Tarina kerrotaan pääasiassa radiosta kuultavien keskustelujen kautta, johon sekoitetaan Borderlands-sarjasta tuttua suunsoittoa sankareiden välillä. MOBA-genrestä tuttu idea sankareiden tasojen kasvattamiseen yhä uudestaan kaikkien tehtävien aikana näytti olevan yhteistyötehtävien kannalta todella hyvä ratkaisu. Sen avulla vältetään Borderlands-sarjasta tuttu tilanne, jossa ryhmän jäsenten väliset tasoerot pilaavat pelikokemuksen. Saattoi nimittäin käydä niin, että Pandoran pinnalla käydyissä tulitaisteluissa joko kyllästyi kuoliaaksi, tai sitten yksikin kirkuva psykoottinen vihollinen oli liian kova pala purtavaksi.

Battleborn tarvitsee selvästi jonkinlaisen porkkanan, jotta tehtäviä jaksaa vääntää kavereiden kanssa yhä uudestaan. Sellainen löytyy kukistettujen vihollisten taakseen jättämistä Shard-kristallinpalasista. Ne toimivat valuuttana ja mahdollistavat esimerkiksi tykkitornien rakentamisen tai suojeltavan Spider Mechin boostaamisen. Varnell ei suostunut vastaamaan kysymykseeni siitä, voiko kristalleilla vaikuttaa sankareihin. Hän suostui vain sanomaan, että profiili ja yksittäiset hahmot kehittyvät molemmat itsenäisesti. Varnell ei paljastanut, onko hahmoille tiedossa ainoastaan kosmeettisia uudistuksia vai konkreettisia muutoksia. Borderlandsin, Diablo III:n ja muiden toimintaroolipelien tapaan tarjolla on tietenkin myös loottia.

Lähin testisessiosta hieman ristiriitaisin tuntein. En päässyt näkemään tarinaa, eikä haastetta ollut juuri laisinkaan. Niinpä kokemus jäi aika irralliseksi, mutta toisaalta se herätti myös mielenkiintoni peliä kohtaan. Battleborn tuntui oikealta videopeliltä, sillä se oli värikkäällä grafiikalla kuorrutettua nopeaa ja äänekästä toimintaa. Gearboxilla on jälleen käsissään ainekset potentiaaliseen hittipeliin, mutta tämä riippuu täysin siitä, jaksaako taistelukentälle palata yhä uudelleen. Toivon myös etteivät kampanja ja yhteistyötilat läsähdä pelkiksi tutoriaaleiksi muita pelaajia käytäviä taistoja vastaan.

HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Battleborn sulkee palvelimensa

Battleborn sulkee palvelimensa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Vuonna 2016 Gearbox ja 2K Games julkaisivat Battlebornin samoihin aikoihin Blizzardin Overwatchin kanssa. Battleborn oli se, joka jäi jalkoihin ja unohdettiin. 2K:n tuki...

1
Suuria muutoksia tulossa Battleborniin

Suuria muutoksia tulossa Battleborniin

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Gearboxin Battlebornin alkutaival ei ollut helppo. Suurin syy tähän on ollut osittain epäreilu vertailu Blizzardin Overwatchiin. Muitakin syitä on, ja juuri näihin...



Ladataan seuraavaa sisältöä