Suomi
Gamereactor
ennakot
FIFA 14

Uuden sukupolven FIFA 14

Ensitestissä EA:n virtuaalifutiksen Xbox One -versio.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Uuden sukupolven FIFA 14 tuntuisi korjaavan pienen pettymyksen, joka pelin nykyversiosta kumpusi. Ero näiden välillä on selvä, ja EA on viemässä kehitystä positiiviseen suuntaan. Aiemmissa sukupolvenvaihdoksissa sarjan taso notkahti, kun osa sisällöstä leikattiin pois. Tällä kertaa EA ottaa uuden sukupolven tosissaan ja on tuomassa pelin tehokkaammalle raudalle kutakuinkin koko leveydellään.

Parannuksissa ei ole kyse vain visuaalisesta kermasta, vaikka toki sitä silmänkarkkiakin riittää. Nappulakengät pölläyttävät ilmaan ruohonpätkiä, pelipaidat näyttävät entistä kankaisemmilta ja kolmiulotteinen katsomo räjähtää vellovaksi käsien mereksi, kun potku painuu verkon perukoille. Tärkeimmät muutokset ovat kuitenkin pinnan alla, ja ne tekevät eron uuden ja vanhan version välille.

Miten suureksi ero lopulta venyy, se jää vielä nähtäväksi. Puolentusinaa ottelua antoi hyvän ensituntuman uudesta versiosta, mutta peliä täytyy pelata paljon enemmän, jotta voisi sanoa ovatko muutokset pitemmän päälle mullistavia. Toistaiseksi voidaan todeta, että peli antaa aihetta alustavaan peukutukseen. FIFA 14 uudella sukupolvella on lupaava.

FIFA 14
Tämä on mainos:

Yksi parannus koskee pelaajien tekoälyä. Uudet konsolit tarjoavat riittävästi laskentatehoa, jotta tekoäly voi lähettää useita pelaajia tilanteisiin, joihin nykykonsoleilla lähtisi vain kaksi pelaajaa. Tämä muuttaa ehkä selkeimmin pääpeliä, ja testisession aikana syntyi useita puskumaaleja. Tavoitellessaan keskityksiä pelaajat ponnahtavat ilmaan ryppäinä kuin aallot kentän pinnalla. Toiminta näyttää hyvältä ja entistä realistisemmalta.

Toinen tekijä ovat "useat sadat" uudet pelaaja-animaatiot. Aiemmin tiimin täytyi vähentää animaatioita halutessaan tarjota uusia ominaisuuksia. Kehitystiimissä oli jäseniä, jotka eivät tehneet muuta kuin pohtivat, miten muistia voitaisiin vapauttaa, jotta uudet ominaisuudet mahtuisivat mukaan. Parempien tehojen ansiosta EA voi nyt lisätä liikkeisiin uusia yksityiskohtia. Otteluissa nähdään siis enemmän vaihtelua ja vivahteita, mikä on varmasti positiivinen asia niille, jotka ovat upottaneet FIFA-peleihin satoja pelitunteja.

Otteluissa on myös enemmän televisiomaista tunnelmaa. Uusinnoissa nähdään kaikenlaisia siistejä tilanteita, eikä vain maaleja. Uusintaan saatetaan nostaa esimerkiksi pelaaja, joka on ollut vaikuttava tekijä ottelussa, tai erilaisia harhautuksia, läheltä piti -tilanteita ja maalin estäviä taklauksia. Osa näistä on toki nähty aiemminkin, mutta uusien televisiomaisten kamerakulmien ansiosta vaikutelma on todellisempi.

Pelissä ei näillä näkymin hyödynnetä erityisemmin uusien ohjainten ominaisuuksia, mutta Xbox Onelle kehitetään Kinect-pohjaisia äänikomentoja. Tuottaja Nick Channonin mukaan Playstation Eye -tukea ei ole juurikaan harkittu. Kenties tässä on aikainen merkki siitä, miksi Microsoft on sitkeästi pitänyt Kinectin Xbox Onen vakiovarusteena.

Tämä on mainos:

Alustojen välillä on myös pieni ero sisällössä. Xboxin omistajat - sekä uudella että nykysukupolvella - pääsevät käsiksi FIFA Ultimate Team Legendsiin, joka on osa EA:n ja Microsoftin välistä yksinoikeussopimusta. Legendsissä esiintyy nelisenkymmentä jalkapallolegendaa Peléstä Rui Costaan. Henkilökohtaisesti en voi peitellä riemuani päästessäni potkimaan palloa Dennis Bergkampilla.

FIFA 14

Mutta palataan kentälle. EA:n mukaan pelaajien välistä fyysistä vuorovaikutusta on parannettu niin sanotulla pro-vaistolla. Pelaajat voivat pysyä jaloillaan taklaustilanteissa, jotka olisivat aiemmin vieneet turpeeseen. Tämä johtuu siitä, että tekoäly pystyy paremmin ennakoimaan tulevia tapahtumia. Yhtälössä on myös "true player motion", joka viittaa entistä tarkempaan liikesimulaatioon. Pelissä huomioidaan todelliset biomekaniikat ja käytetään parannettua mallia jalkapalloilijoiden liikkumiskyvystä. Käännökset tapahtuvat pehmeämmin ja tuntuvat ehkä aavistuksen realistisemmilta.

Oletuskuvakulmaa on laskettu hienokseltaan, mutta samalla kuvassa näytetään enemmän yleisöä. Kannattajat lehtereillä piirretään täysin kolmiulotteisesti, ja uudella kuvakulmalla halutaan korostaa tunnelmaa. Sitä tosin oli mahdoton arvioida tilassa, jossa useita Xbox One -konsoleita pyöri rinnakkain ja äänenvoimakkuudet oli asetettu alas.

Kokonaisuudessaan uuden sukupolven FIFA 14 lupaa yllättävän monia muutoksia. Vaikka sarjan juuret ovat selvästi tunnistettavissa, ovat lukuisat hienosäädöt viemässä pelikokemusta askeleen eteenpäin nykyversioista. Jalistelu voi hyvinkin olla hintansa väärti. Lopullinen arvio edellyttää perusteellisempaa pelaamista, mutta ensimmäiset merkit ovat ehdottomasti positiiviset.

FIFA 14
FIFA 14

Aiheeseen liittyviä tekstejä

8
FIFA 14Score

FIFA 14

ARVIO. Kirjoittaja Eerik Rahja

Uusi sukupolvi ja uudet kujeet. Eerik Rahja luo Playstation 4:llä toisen silmäyksen EA:n tuoreimpaan jalkapallopeliin.

FIFA 14Score

FIFA 14

ARVIO. Kirjoittaja Oskar Nyström

EA julkaisee taas uuden Fifan, mutta peli on paljolti ennallaan. Kärsiikö nykyinen konsolisukupolvi siitä, että sama peli suuntaa myös PS4:lle ja Xbox Onelle?



Ladataan seuraavaa sisältöä