Thor: Love and Thunder

Jos näkee oman perheensä kuolevan, voi se saada kenet tahansa masentumaan. Thor on päättänyt etsiä sisäistä rauhaa Guardians of the Galaxyn kanssa, jotka pian kyllästyvät Thorin filosofisiin pohdintoihin kosmisten taisteluiden välissä. Uusi uhka nousee, joten ukkosjumalan on etsittävä uusia liittolaisia. Yhteys exän eli Jane Fosterin kanssa tulee yllätyksenä, sillä Foster on nykyisin The Mighty Thor.

Taika Waititi osaa todellakin kertoa tarinan, kunhan vain saa niin vapaasti tehdä. Luvassa on värikästä menoa rock-musiikin, kirkkaiden värien ja kevyemmän tunnelman kera. Tyyli toimi oikein hyvin elokuvassa Thor: Ragnarök, joka on minusta se viihdyttävin Thor-elokuva. Valitettavasti tyyli ei toimi yhtä hyvin Love and Thunderissa, sillä mukana on hieman liikaa erilaisia tarinoita kerrottavana, eikä huumorikaan aina osu maaliinsa.

Christian Balen näkeminen sarjakuvahahmona on hieman kummallista. Olkoonkin, että kaikki muistavat hänet jo Batmanina menneisyydestä. Bale esittää jumalan tappaja Gorria, joka on ehdottomasti yksi muistiin painuvimmista Marvelin pahiksista. Hahmon pelottavuus kuitenkin kärsii muun elokuvan luomasta tunnelmasta. Yhdessä kohtauksessa Gorr saattaa olla hyvinkin pelottava, kun taas toisessa mieleen tulee iltasatujen henkilöhahmo, joka on eksynyt väärään elokuvaan. Yhdistelmä on silti nautittava, koska Bale uskaltaa edes hieman heittäytyä rooliinsa. Lopulta käy kuitenkin niin, etteivät pahiksen motiivit omalle toiminnalleen tunnu täysin tyydyttäviltä.

Sotkuisen tarinankerronnan ohella Thor: Love and Thunderin suurin ongelma on näyttelijöiden keskinäinen kemia. Natalie Portman ja Chris Hemsworth osaavat kyllä oman ammattinsa, mutta heidän keskinäinen suhteensa ei vain tunnu toimivan valkokankaalla. Ensimmäiset kaksi Thor-elokuvaa pyrkivät antamaan suhteelle jonkinlaisen merkityksen siinä onnistumatta. Eikä pyrkimyksessä onnistu Love and Thunderkaan. Erikseen kumpikin henkilöhahmo toimii, mutta yhdessä eivät sitten lainkaan. Samaa voi sanoa Tessa Thompsonin tylsästä osuudesta leffan keskivaiheilla, ja viimeinen kolmannes ei pysty kokoamaan yhteen nähtyä vitsailua ja toisaalta vakavuutta.

Thor: Love and Thunder onnistuu silti viihdyttämään tarttuvan energian ja huumorinsa ansiosta. Kuitenkin tämä neljäs Thor-elokuva on jälleen yksi osoitus siitä, että joskus elokuvasarja kannattaisi jättää joksikin aikaa tauolle. Yhtä kauhea se ei ole kuin The Eternals, mutta ei myöskään yllä samalle tasolle kuin Doctor Strange in the Multiverse of Madness. Marvelin viimeisimpien elokuvien yhteinen nimittäjä on suunnan puute. Niiden pitäisi toimia omina kokonaisuuksinaan, mutta samalla olla osa Marvelin isompaa kokonaisuutta. Thor: Love and Thunder ei missään tapauksessa kohoa parhaiden Marvel-elokuvien tasolle.