Malignant

Muistan James Wanin aina ennen kaikkea alkuperäisen Saw-elokuvan ohjaajana. Sittemmin mies on kunnostautunut muun muassa ohjaamalla Aquamanin, joten miehen ura on totisesti nousukiidossa. Malignant palaa kauhujuurille, ja yhdistelee toisiinsa onnistuneesti niin perinteisiä erikoistehosteita kuin digitaalisia kuviakin. Lopputuloksena saadaan pitkästä aikaa varsin päräyttävä kauhuelokuva.

Madison (Annabelle Wallis) on nuorena adoptoitu, eikä hän muista mitään adoptiota edeltävästä elämästään. Sitten lakkautetun mielisairaalan entinen henkilökunta alkaa kuolla yksi toisensa jälkeen, ja Madison kokee olevansa aina paikalla katsojan roolissa, kun brutaali murha tapahtuu. Ajan kanssa kuvio aukeaa, ja syy on tietenkin kauhea.

Nimi Malignant viittaa pahanlaatuiseen kasvaimeen, ja se antaa vihjeen siitä, mitä tulossa on. En kuitenkaan usko, että kovinkaan moni kykenee arvaamaan täydellisen oikein, mistä oikeastaan on kyse. Malignant yhdistelee perinteistä 1980-luvun verta ja suolenpätkiä -tekemistä moderneihin digitaalitehosteisiin, ja lopputulos on omalla tavallaan perinteinen, ja toisaalta moderni. Musiikki puolestaan on hyvinkin esille hyppäävä, mikä tuo mieleen 1990-luvun syntetisaattorilurautukset. Näin ollen Malignant on tunnelmaltaan ja esitystavaltaan jonkinlainen kokoelma kauhuelokuvien perinteitä menneen 40 vuoden ajalta.

Mittaa on vajaa kaksi tuntia, joka on kauhuelokuvalle melkoisen paljon. Ja todellakin: se tihentyvä jännitys hieman lässähtää loppua kohti juuri siksi, että keskivaiheilla viivytään turhan pitkään. Joissakin kauhuelokuvissa pyritään näyttämään kaikki viihdyttävällä tavalla, kun taas toisen koulukunnan tekemistä on se, että ei näytetä kaikkea luoden pelko sillä, mitä ei tiedetä. Malignant edustaa sitä suuntaa, jossa kaikki näytetään. Budjettia on ollut varsin mittavasti, joten mikäs siinä on kaikkea näyttäessä. Niin ikään ohjaaja on halunnut kokeilla varsin epätavallisia kuvaustekniikoitakin. Vaikutelmaksi siis jää, että Wan on saanut hyvinkin vapaat kädet toteuttaa itseään.

Malignant jää mieleen parhaiten iljetyksen tunteita aiheuttavana katsomiskokemuksena. Olen aina sanonut, että iljetys on eri tunne kuin kauhu ja pelko. Toisaalta tiedostan, että verta lennättävälle kauhulle on se oma tärkeä paikkansa. Henkilökohtaisesti minuun vetoaa kuitenkin enemmän se hienovaraisemmin katsojaa manipuloiva kauhu.

Lisämateriaalina on yksi vartin mittainen katsaus kulissien taakse, joka onnistuu hienosti tiivistämään taustavaikuttimet, ja samalla näyttämään elokuvan tekemisen eri vaiheita. Mikäli itse leffa tekee vaikutuksen, voi lisämateriaalin katsomista suositella ikään kuin pisteeksi iin päälle juuri nähdylle elokuvalle. Malignant on katsottavissa myös HBO Maxilla, ellei halua fyysistä versiota hyllyynsä hankkia.