Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Bone Tomahawk

Bone Tomahawk

Tunnelmallinen länkkäri, mutta samalla epäuskottava ja tarpeettoman väkivaltainen

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
Bone TomahawkBone TomahawkBone Tomahawk

Pidän länkkäreistä. Jostain syystä lajityypin elokuva on parhaimmillaan silloin, kun tarina on yksinkertainen, henkilöhahmoja on vain muutama, ja merkittävä osa elokuvasta on maisemien ja tilanteiden tunnelmointia. Bone Tomahawk ei valitettavasti onnistu tunnelman luomisessa kuin hetkittäin, mutta riittävästi kuitenkin. Harmillisesti se varsinainen tarina on epäuskottava, ja väkivaltaa on aivan liikaa tarpeeseen nähden.

Eletään 1800-luvun loppua pienessä Bright Hopen pitäjässä villissä lännessä. Eräänä yönä saluunaan taapertaa erikoinen kulkuri (David Arquette) varastetuissa vaatteissa. Hän toki herättää paikallisen sheriffin (Kurt Russell) kiinnostuksen viimeistään silloin, kun kertoo lainvalvojalle kysyttäessä väärän nimen. Kulkuri viedään putkaan ampumahaava jalassaan, jota puhdistamaan kutsutaan virkaa tekevä lääkäri Samantha (Lili Simmons). Aamun valjetessa paikallinen tallipoika löydetään silvottuna, ja useampikin pitäjän asukas on kidnapattu. Sheriffi kokoaa pienen pelastuspartion, ja matka johtaa syvälle preerialle erikoisen kannibaaliheimon syliin.

Tarina on yksinkertainen, ja juuri sellainen minua miellyttääkin. Parhaimmillaan elokuva on silloin, kun pieni joukkio kulkee erämaassa jälkiä seuraten. Raina onnistuu myös siinä, että henkilöhahmot syvenevät hiljakseen katsojalle tarinan edetessä, ja lopuksi heidän kohtalostaan kyllä välittää. Niin ikään näyttelijät hoitavat työnsä hyvin.

Tämä on mainos:
Bone TomahawkBone TomahawkBone Tomahawk

Ongelmat alkavat silloin, kun kuvataan selvästi lavasteissa. Puiset rakennukset todellakin näyttävät lavasteilta, sillä niissä on uutuuttaan uhkuva tuntuma. Länkkäreille tyypillinen säänpieksämä ja kulunut puupinta loistaa poissaolollaan. Pahin on kuitenkin ehkä alkuasukasheimon asuttama luola. Kyseessä on aivan selvästi jokin varastorakennus, jonka seinille on vedetty muovia kiveltä näyttämään, ja lattialle on siroteltu hiekkaa. Näissä kohtauksissa se kuuluisa siellä olemisen tuntu katoaa tyystin, vaikka kuinka vaatteet olisivat ajanmukaiset, ja näyttelijät työnsä tasalla.

Toinen iso ongelmani liittyy väkivaltaan. Tarina jo itsessään toki edellyttää voimakeinoihin turvautumista, ja ainahan länkkäreissä ruuti palaa. Irtoraajoja ja suolia näytetään kuitenkin tarpeettoman paljon suhteessa siihen, mitä tarvittaisiin tarinaa edistämään. Ja tietysti koen varsin epäuskottavana ajatuksen, että Yhdysvaltain preerialla elelisi eristäytynyt sukurutsainen kannibaaliheimo 1800-luvun loppupuolella.

Kaiken kaikkiaan länkkärin rakennuspalikat ovat kyllä kohdallaan, ja tarina osataan kertoa sujuvasti loppuun asti. Lisäksi näyttelijät hoitavat työnsä hyvin, ja henkilöhahmojen persoonat syvenevät katsojalle ajan kanssa onnistuneesti. Siinä tarinassa ja toteutuksessa on omat uskottavuusongelmansa, samoin väkivallan määrässä. Mutta jos länkkäreistä pitää ja on täysi-ikäinen, kyllä tämän kertaalleen katsoo.

Tämä on mainos:
Bone TomahawkBone TomahawkBone Tomahawk
HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Bone Tomahawk

Bone Tomahawk

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Tunnelmallinen länkkäri, mutta samalla epäuskottava ja tarpeettoman väkivaltainen



Ladataan seuraavaa sisältöä