Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Mother

Mother

Oscar-palkitun ohjaajan varhaisempi työ sisältää sekin aimo annoksen yhteiskuntakritiikkiä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
MotherMotherMother

Eteläkorealainen ohjaaja Bong Joon Ho singahti maailmanmaineeseen elokuvallaan Parasite, josta hän pokkasi Oscar-palkinnon. Sen jälkeen miehen aikaisempia töitä on saatu länsimaihin enemmänkin. Näistä olen itse arvioinut Parasiten ohella Memories of Murderin. Nyt on aika arvioida jo vuonna 2009 julkaistu Mother. Ohjaajan teoksissa tarina tuntuu vaihtuvan, mutta se kaiken yllä leijuva yhteiskuntakriittinen teema säilyy samana leffasta toiseen.

Vähävarainen yksinhuoltajaäiti huolehtii jo 27-vuotiaaksi kasvaneesta pojastaan. Henkisesti kehitysvammaista poikaa tuntuu aina joku yrittävän käyttää hyväksi, mikä on tietenkin tehnyt äidistä ylisuojelevan. Eräänä päivänä poika pidätetään koulutytön murhasta epäiltynä, ja niin laiska asianajaja kuin poliisikin tuntuvat pitävän juttua jo valmiiksi selvitettynä läpihuutojuttuna. Äiti ei tietenkään moiseen aio alistua, vaan ryhtyy selvittämään rikosta omin neuvoin. Pinnan alta paljastuu nopeasti niin korruptiota, asunnottomuutta, koulutyttöprostituutiota kuin vammaisten huonoa kohteluakin.

MotherMotherMotherMother
Tämä on mainos:

Motherin lähtökohta on varsin yksinkertainen, ja pääosin se sellaisena eteneekin yli puolet kestostaan. Sitten tapahtuu käänne, joka heilauttaa asetelman melkein päälaelleen. Ei täysin, mutta melkein. Se toinen mieleen jäävä asia on tietenkin enemmän tai vähemmän piilotettu kritiikki paikallisia yhteiskunnallisia oloja kohtaan tavalla ja toisella. En tunne Etelä-Korean oloja, mutta koska sama teema toistuu ohjaajalla elokuvasta toiseen, täytyy takana jotain aitoa olla. Olkoonkin, että draaman vuoksi kyse saattaa olla tendenssimäisestä tavasta osoittaa yhteiskunnallisia ongelmia sormella.

Esitystapa on tutusti hyvin rauhallinen ja tasaisesti etenevä. Kiirettä ei pidetä missään vaiheessa. Hollywoodin paukkeeseen tottuneelle länsimaiselle katsojalle tämä saattaa aluksi tuntua jopa tylsältä, mutta ajan kuluessa tyylin oppii hyväksymään. Kunhan vain antaa niin sanotusti tarinan viedä, eikä odota elokuvan sopeutuvan omiin länsimaisiin odotuksiin. Näyttelijäsuoritukset ovat nekin kautta linjan hyviä. Budjettia ei ilmeisesti ole liiaksi ollut, mutta toisaalta tarina on onnistuttu kertomaan niin uskottavasti kuin tarvetta on ollut.

Kuten sanoin, Mother onnistuu lopulta yllättämään sen suhteen, mitä kaiken takana lopulta onkaan. Katsomista voi suositella rauhallista elokuvaa etsivälle, joka haluaa kokea jotain tavallisesta poikkeavaa.

MotherMotherMother
Tämä on mainos:
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Mother

Mother

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Oscar-palkitun ohjaajan varhaisempi työ sisältää sekin aimo annoksen yhteiskuntakritiikkiä.



Ladataan seuraavaa sisältöä