Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The Birds

Linnut (4K)

Henkilöhahmojen kohtalo ei kiinnosta, vaikka itse tarina hyvä onkin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
The BirdsThe BirdsThe Birds

Alfred Hitchcockin ohjaama Linnut (The Birds) on omanlaisensa klassikko jännityselokuvien saralla vuodelta 1963. Tarina pohjaa brittikirjailija Daphne Du Maurierin novelliin vuodelta 1952. Kysymyksessä on monin tavoin oman aikansa tuote, ja toisaalta taas hyvin erityinen elokuva (kuten Hitchcockin leffat yleensäkin tapaavat olla). Nykykatsojasta Linnut saattaa tuntua tylsältä, joten sitä on lähestyttävä oikein.

HQ

Yllättäen koko elokuvan huonoin osuus ovat sen henkilöhahmot. Tai ehkäpä asetelma avautui paremmin Kaliforniassa 1960-luvulla asuville katsojille, mutta nykykatsojan näkökulmasta henkilöhahmot ovat tylsiä, eikä heidän kohtalonsa kiinnosta. Mitch Brenner (Rod Taylor) asustaa Yhdysvaltain länsirannikon pienessä pitäjässä äitinsä ja noin 11-vuotiaan tyttärensä kanssa. Kylkeen lyöttäytyy pätevästi näyttelevä katseenvangitsija Melanie Daniels (Tippi Hedren), jonka motiivi toiminnalleen ei selviä koskaan. Sitten tuiki tavalliset linnut alkavat hyökätä laumoina ihmisten kimppuun.

Tarina sinänsä on hyvin yksinkertainen, mutta aineksista punotaan jännittävä kokonaisuus painottumalla huomattavan paljon juuri henkilöhahmoihin. Ajatuksena tietenkin on, että kun lintujen hyökkäys alkaa, on katsoja kiinnostunut henkilöhahmojen kohtalosta. Minun tapauksessani tässä pyrkimyksessä epäonnistutaan, kuten jo mainitsin. Tarinankerronnan yleinen kuvio on niin selvä, että voisin väittää Stephen Kingin innoittuneen juuri tällaisesta tyylistä: Kingin tarinoille on tyypillistä juurikin se, että henkilöhahmot asetetaan arkisiin tilanteisiin, joissa sitten tapahtuu jotain kauheaa.

Tämä on mainos:
The BirdsThe BirdsThe Birds

Elokuva etenee valitulla verkkaisella tahdilla alusta loppuun. Missään vaiheessa ei jää vaikutelmaa, että tarinassa kiirehdittäisiin eteenpäin. Tällä tavalla luodaan hitaasti kiristyvän odotuksen tunnelma. Tätä korostaa se, ettei musiikkia ole juuri lainkaan. Enimmäkseen Linnuissa kuunnellaan ihmisten välistä dialogia, meren kohinaa ja lintujen kaakatusta. Sanoisin, että dialogia on jopa liikaa. Ainakin osan siitä olisi voinut dramatisoida esimerkiksi takautumiksi pitämään katsojan mielenkiintoa paremmin yllä. Toisaalta tehty ratkaisu alleviivaa sitä, että tarina pysyttelee kiinteästi tässä valitussa länsirannikon pikkupitäjässä sieltä mihinkään poistumatta.

Lisämateriaaleja on mukana hyvinkin kattavasti. Sen varsinaisen tekemisen ohella mukana on tunnettujen elokuvantekijöiden ajatuksia siitä, miten Linnut ja Hitchcockin tuotanto yleensä on vaikuttanut heidän omaan uraansa. Lisäksi lisämateriaalien avulla elokuvan pystyy ankkuroimaan omaan aikaansa ja Yhdysvaltojen silloiseen tilanteeseen, jolloin ohjaajan tekemät ratkaisut tulevat paremmin ymmärrettäviksi.

En voi sanoa pitäneeni Linnuista, sillä päällimmäinen kokemus on se, että raina on tylsä. Samaan aikaan tunnistan sen arvon elokuvataiteen historiassa ja ennen kaikkea sen, että näkemästään keskustelee mielellään vielä pitkään elokuvan päättymisen jälkeenkin. Katsomista voi siis suositella ennen kaikkea hyvässä seurassa, ja julkaisussa ovat mukana niin 4K-versio kuin perinteinen Full HD -Blu-ray-painoskin.

Tämä on mainos:
The BirdsThe BirdsThe BirdsThe Birds
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Linnut (4K)

Linnut (4K)

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Henkilöhahmojen kohtalo ei kiinnosta, vaikka itse tarina hyvä onkin.



Ladataan seuraavaa sisältöä