Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Ringu Collection

Ringu Collection

Kuolettavan tylsä tappajavideotrilogia

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tappavan videonauhan ympärille rakennettu Ring-kauhuimperiumi on jäänyt ainakin länsimaisen katsojakunnan mieliin nimenomaan amerikkalaisten versioiden myötä, ja onpa aiheesta väännetty sittemmin korealainenkin leffaelämys. Koji Suzukin romaaneihin perustuvat japanilaiset Ringu-kauhistukset ovat jääneet astetta tuntemattomammiksi, mutta vuosituhannen vaihteessa ilmestyneisiin kolmeen kauhuklassikkoon voi perehtyä tuoreen Blu-ray-kokoelman muodossa. Varsin epätasainen trilogia kuitenkin koettelee katsojaansa laimeahkon kauhun lisäksi huomattavilla kerronnallisilla ongelmilla.

Hideo Nakatan ohjaama Ringu (1998) alkaa, kun toimittaja Reiko Asakawa (Nanako Matsushima) saa vihiä uteliaita lukioikäisiä surmaavasta tappajanauhasta, jonka katsonut henkilö kuolee seitsemän päivän kuluttua. Asakawa kuitenkin onnistuu sotkemaan poikansa Yoichin (Rikiya Otaka) ja eksänsä Ryūjin (Hiroyuki Sanada) videojupakkaan niin, että koko perhe tulee nähneeksi tappajafilmin. Reiko ja Ryūji aikovat kuitenkin käyttää viimeiset päivänsä selvittäen nauhan sisältöä ja alkuperää, joka voisi johtaa kirouksen kumoamisen jäljille.

Ensimmäinen Ringu on kyllä erikoisin hetkeen näkemäni kauhuelokuva - vähiten siksi, että leffassa on hyvin vähän puhdasta kauhukuvastoa nauhan karmivia näkymiä ja loppukohtausta lukuun ottamatta. Hupeneva elinaika muodostaa Ringun suurimman uhkan toimien kohtuullisena kuumotuksena ja motiivina hahmojen toimille, kun taas ensimmäinen puolituntinen matelee eteenpäin hahmojen verkkaisen esittelyn myötä. Nauhan tappomekaniikka ja sisältö väännetään katsojalle auki rautalangasta varsin yksityiskohtaisesti, mikä voi tuntua nykykatsojasta suorastaan puuduttavalta. Toisaalta tämä kertoo Ringun kulttuurisesta merkityksestä ja siitä, miten tehokkaasti Ringun perusajatus on piirtynyt ainakin kauhun ystävien alitajuntaan.

Tämä on mainos:

Kaiken taustalla sykkivät salaisuudet yllättävät kuitenkin monimutkaisuudellaan, sillä pääkaksikon keräämät johtolangat johdattavat keskelle sangen sakeaa Yamamuran sukusaagaa, jonka keskiössä kirottu Sadako-neitokainen (Rie Inō) odottaa. Tarina kuitenkin jää kiusoittelevasti kesken pedaten tietä kakkos-Ringulle, joka toimii suoran jatko-osan sijaan ykkösosan jonkinlaisena sisarelokuvana.

Niin ikään Nakatan ohjaama Ringu 2 (1999) seuraa, miten ykkösosassa piipahtanut Ryūjin assistentti Mai Takano (Miki Nakatani) onnistuu pääsemään tuhoisan tappajanauhan jäljille. Tyystin unohtamastani sivuhahmosta päähenkilön leipominen on yllättävä ratkaisu, joka ei kuitenkaan kanna kauhean pitkälle - Mai on suoraan sanottuna vähän tylsä hahmo verrattuna ykkösosan perhekuvioihin ja Reikon ja Ryūjin keskinäisiin jännitteisiin nähden.

Ringu 2 käyttää jälleen puoli tuntia alusta verkkaiseen kertaamiseen, ja leffan kaava seuraa epäilyttävän paljon ykkösosan askelkuvioita. Ennalta-arvattavuus on kauhukuvioille täyttä myrkkyä, mutta onneksi tuttuja kohtauksia on väritetty ja ehostettu David Lynchin töitä henkivillä painajaismaisilla näyillä. Unenomaiset ja mielenterveyden rapautumista kuvaavat kauhukohtaukset toimivat parhaimmillaan hienosti, mutta Ringu 2 haiskahtaa häiritsevän paljon saman materiaalin uudelleen lämmittelyltä.

Tämä on sääli, sillä leffan juonessa on ovelia ja kiinnostamia teemanalkuja, jotka eivät tosin johda kauhean pitkälle. Merkittävin niistä on edellisessä osassa pohjustettu tieteellinen lähestymistapa yliluonnollisiin kauhuihin, jota joukko innokkaita tiedemiehiä lähtee edistämään, luonnollisesti tuhoisin seurauksin. Edellisosassa aloitetut juonikuviot ja hahmojen vaatimattomat kehityskaaret viedään Ringu 2:ssa loppuun määrätietoisella mutta vähän tylsälläkin otteella. Kaksi ensimmäistä Ringua muodostavat yhdessä suoraan sanottuna erikoisen ja epätasaisen kolmetuntisen kauhuklassikon, joka on kehnoimmillaankin kieron huvittavaa viihdettä.

Tämä on mainos:

Norio Tsurutan ohjaama Ring 0: Birthday (2000) palaa puolestaan menneisyyteen peraten kunnolla nuoren Sadakon (Yukie Nakama) edesottamuksia, jotka ovat johtaneet kirotuksi tulemiseen ja videonauhalle päätymiseen. Nolla-Ringu kuitenkin kärsii esiosille tyypillisistä ongelmista, joista räikeimpänä esille nousee leffan kyseenalainen tarpeellisuus. Kaksi ensimmäistä Ringua nähnyt katsoja tietää kyllä, miten Sadako-paralle tulee käymään, eikä käsikirjoitus villiinny järin suurien yllätysten tarjoamiseen.

Sitä vastoin Ringu 0:n teatterimeiningit ja Sadakon kanssanäyttelijöiden keskinäinen valtapeli ovat suhteellisen kiinnostavia teemoja, ja on ennalta-arvattavuudesta suhteellisen viihdyttävää seurata, miten Sadakon vapautuvat voimat kuljettavat kokonaisuutta kohti veristä tuhoaan. Sitä vastoin teiniromanssit ja tönkkö dialogi tekevät elokuvan alkupuolesta tuskallisen hidasta katsottavaa. Loppua kohti yltyvä kauhu puolestaan valtaa alaa luontevalla tavalla hieman pitkitetystä päätöksestä huolimatta. Perinteisemmän kauhuelokuvan kaavaan luottava esiosa-Ringu pelaa ehkä turhan paljon varman päälle, mutta toimii kolmikosta ehdottomasti parhaiten nimenomaan kauhuosastolla.

Ringu Collection sopii kyllä kauhusivistykseen jääneiden aukkojen tilkitsemiseen, mutta kokoelma jää virkamiesmäisen asialliseksi ja kliiniseksi laitokseksi. Jäin kaipaamaan esimerkiksi lisämateriaalia kulttiklassikoiden sinänsä kiinnostavista teemoista - nyt tarjolla on ainoastaan Universalin viimeisimpien leffojen trailereita. Kuvanlaatukin käväisee toisinaan teräväpiirtotasolla, mutta sumuisuus ja utuisuus vaivaavat ennen kaikkea pimeissä sisätiloissa
tapahtuvan Ringu 0:n teknistä ilmettä.

Ringu Collection
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä