Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Skin

Skin

Yhden miehen matka uusnatsista ihmiseksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Skin kuuluu genreen, jossa uusnatsismin syövereissä pyöriskelevä päähenkilö joutuu tavalla tai toisella toteamaan, että nykyisessä elämäntyylissä saattaisi olla parantamisen varaa. Samassa sarjassa painivat muun muassa Romper Stomper sekä American History X, joita vasten Skiniä onkin luontevaa arvioida.

HQ

Skin tosin poikkeaa näistä kahdesta muusta siinä, että se perustuu kiinteästi Bryon Widnerin todelliseen pakoon kaljupäiden väkivaltaisista rikoskuvioista. Widner joutui jo nuorena kainalontuulettajien vaikutuspiiriin, ja oli myöhemmin perustamassa erityisen väkivaltaista Vinlanders Social Clubia. Tästä vuosia kestäneestä pohjakosketuksesta Widner pääsi, niin elämässä kuin elokuvassakin, löydettyään itselleen vaimon ja oikean perheen.

Skin keskittyy juurikin tähän heräämisprosessiin, jossa Widner pohtii onko hänen kasvotatuointiensa takana oikeasti ihan paska jätkä, vai voisiko sieltä vielä kaivaa esille ihmisen, jota joku voi rakastaa. Pohtimista tietysti haittaa se, että pienikin heikkouden osoittaminen voi uusnatsipiireissä johtaa matalaan metsähautaan, etenkin kun porukalla on kontollaan useita murhia.

Vaikka Widnerin tarina on vahvaa kamaa, keskittyy Skin rypemään ylenmäärin Hitler-faniklubin kaikenkattavassa kamaluudessa. Karrikoinnista ei silti voi puhua, koska aivan samaisista porukoista on näiden itsensä filmaamaa ja ylpeänä esittelemää videomateriaalia, joissa käydään ihan samanlaisissa syvyyksissä. Varsinainen ongelma piilee siinä, että draaman kaari jää matalaksi, eikä tarina niinkään etene vaan toistaa itseään. Elokuvan kaksituntinen kesto vain korostaa tätä ongelmaa.

Widneriä esittävä Jamie Bell on kiitettävän intensiivinen, kun taas skinijengin johtajan roolissa vaikuttava Bill Camp on suorastaan hyytävä omassa suorituksessaan. Ylipäätäänkin näyttelijäntyö elokuvassa on erittäin elämänmakuista ja uskottavaa, ja se onnistuu tuomaan ruudulle sitä dynamiikkaa, jolla yhteiskunnasta syrjäytyneitä ihmisiä haalitaan rikollisten vihaliikkeiden pariin.

Tämä on mainos:

Bryon Wintersin tarina on tärkeä, koska se osoittaa, että pohjaltakin on vielä mahdollista nousta takaisin pinnalle ihmisten pariin. Skin ei kuitenkaan tee sille täysin oikeutta, ja elokuvana se häviää Romper Stomerille energiassa, ja American History X:lle rakenteessa. Se on tästä huolimatta katsomisen arvoinen ja erityisesti ajankohtainen elokuva.

Skin
SkinSkin
Tämä on mainos:
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Skin

Skin

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Yhden miehen matka uusnatsista ihmiseksi.



Ladataan seuraavaa sisältöä