Uinu, uinu, lemmikkini (2019)

Stephen Kingin vuonna 1983 julkaisema Pet Sematary poiki ensimmäisen elokuvakäännöksensä kuusi vuotta myöhemmin. Nyt 20 vuotta myöhemmin Kingin tarinasta on ponnistettu uusi tulkinta katsojien iloksi ja inhoksi.

Alkuperäisen version kanssa kasvaneen on turha yrittää katsoa tätä 20 vuotta tuoreempaa vedosta vertaamatta näitä kahta keskenään, joten lähestyn tätä julkaisua vertailun kautta.

Peruspalikat ovat edelleen samat. Stressaantunut lääkäri muuttaa perheensä kera pois kaupungista idylliselle maaseudulle. Idylliin kuitenkin kuuluu myös tontin perällä sijaitseva lemmikkien hautausmaa, johon liittyy jos jonkinmoista omituista legendaa. Naapurin vanha ukko tuntuu jopa vihjaavan, etteivät kaikki reissut maan poveen ole pysyviä.

Pääosaa elokuvassa esittää, ainakin nimellisesti, Jason Clarke. En ole koskaan ollut varsinaisesti hänen suuri faninsa, ja nytkin hän jää naapurin ukkoa esittävän John Lithgowin ja tyttären roolissa loistavan Jeté Laurencen varjoon. Clarke on reagoijan asemassa, ja vaikkei 1989-versiossa esiintynyt Dale Midkiff loistava ollutkaan, oli tätä mukavampi katsella.

Kauhuelokuville aina tärkeä efektiteknologia on tietysti kehittynyt 20 vuodessa, ja vanhassa versiossa nähtiin pari aikakaudelle tyypillistä kehnonlaista digitaalista effaria, mutta uutukainen jää selvästi jälkeen perinteisessä efektityössä. Kaiken lisäksi sen pahimmat mokat löytyvät odottamattomasti digitaaliselta puolelta.

2019-versio nimittäin sisältää kenties kömpelöintä taustaprojektion ja savukoneella höystetyn studiometsikön yhdistelyä, mitä maa päällään kantaa. Jos näistä kohtauksista poistaisi värit, voisi uskoa milloin tahansa näkevänsä Boris Karloffin ja Vampiran seikkailevan sumussa. Värien kanssa päästään ehkä juuri ja juuri halvemman PS3-pelin tasolle.

Tämä lienee se yksi virhe, jota en suostu tälle uusintavedokselle antamaan anteeksi. Se on kuvattu pääosin aidoissa maataloissa sekä niiden ympäristössä, johon kuuluu täysin käypää metsikköä, jonne myös itse hautuumaa on rakennettu. Studiossa kuvatut osuudet pistävät silmään, ja näyttävät tipahtaneen mukaan jostain täysin toisesta huomattavasti halvemmasta rainasta.

Kontrastia ei auta se, että 2019-versio on selkeästi "tuotetun" näköinen. Alkuperäinen luotti tietynlaiseen arkisuuteen, kun taas uusversiota on värikorjattu ja tuunattu editointihuoneessa viimeiseen asti. Tyylikkyys ei ole synti, mutta se selvästi vie elokuvaa kauemmas alkutekstistä. Kingin kauhussa on kuitenkin usein kysymys tavallisista ihmisistä, joiden elämän normaaliuden rikkoo yksi outo tai yliluonnollinen tekijä. Nyt tietynlainen epätodellisuus on vahvasti mukana alkumetrien "kulkueesta" lähtien. (Lisäksi: Vanha kissa oli paras kissa.)

Koska Kingin tarinassa on kirjailijalle tyypilliseen tapaan lukuisia sivukoukeroita ja tarinoita tarinoiden sisällä, niitä ei kaikkia saatu mahtumaan kumpaankaan elokuvaan. Käsikirjoittajat kuitenkin painottivat osittain eri asioita, joka tarjoaakin kenties mielenkiintoisinta vertailtavaa kirjan ystäville.

Uuden version runko on paremmin tahditettu, mutta se käyttää osin tarpeetonta lisävääntöä jo valmiiksi käyttikseen tarinaan, ja jättää toisaalta herkullista materiaalia kirjaimellisesti editointihuoneen lattialle. Juoneen on myös luotu pari uutta käännettä, jotka epäilemättä jakavat yleisöä. Itse pidin muutoksesta elokuvan ehkä dramaattisimpaan kohtaukseen, mutta toisaalta uusi lopetus ei saavuta alkuperäisen kouraisevuutta.

Jos tätä uutta Pet Sematarya katselee ihan puhtaasti historiattomana tuotteena, on se ihan kohtuullinen kauhuleffa, joka kärsii lähinnä kökköisistä studio-otoksista ja liiallisista säikäytyksistä (jotka kuitenkin ovat kauhugenren tylpimpiä työkaluja). Siinä on silti myös leffoissa harvemmin nähtyjä juttuja, ja Jeté Laurence on todellinen löytö, joka kykenee jo lapsinäyttelijänä jättämään monet muut varjoonsa.

Lopputulos on kaukana täydellisestä, mutta jos kaipaat kauhua, voisit varmaan valita paljon huonommankin rainan suosikkisuoratoistopalvelusi jonoon.

Kirjan arvion pääsee lukemaan täällä, vuoden 1989 elokuvan arvion täällä ja vuoden 2019 aiemman elokuva-arvion täällä.