Suomi
Gamereactor
arviot
Elden Ring

Elden Ring

Elden Ring on haikea kokoelma FromSoftwaren parhaimpia ja huonoimpia ideoita.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Kaikki alkoi kauan aikaa sitten myyttisenä vuonna 2011. Yllättäen koko pelimaailma kuhisi kahdesta asiasta: pelistudiosta nimeltä FromSoftware ja sen juuri julkaistusta teoksesta Dark Souls. Olihan samoilta tekijöiltä tullut vastaavanlainen Demon's Souls jo pari vuotta aiemmin, mutta vasta pimeät sielut räjäyttivät koko potin.

Dark Souls osui julkaisussaan aikaan, jolloin pelikritiikeissä toistuivat ruodinnat rajatuista putkijuoksuista ja pelaajaa kädestä puristavista hössötystutoriaaleista. FromSoftwaren synkkä fantasia lähti päinvastaiseen suuntaan. Peli ei selittänyt toiminnastaan tai tavoitteistaan oikeastaan mitään. Pelaaja sai vapaasti eksyä paikkoihin, joihin hänellä ei ollut asiaa. Helpoimmillakin reiteillä alati väijyvä kuolema korjasi parista hipaisusta.

Elden RingElden Ring
Tämä on mainos:

Souls- ja Soulslike-pelit ovat aloituksestaan lähtien olleet monen keskustelun kiistakapula. Vaikeustasovaihtoehtojen puute, "git gud" -ilmiö, esinekuvaukset tarinankerrontana, fanifoorumit välttämättömänä pelioppaana sekä uuden lajityypin määrittely. Samat puheenaiheet ovat eläneet vuosia, ja Fromin uutukaisen rynnistäessä markkinoille niistä on taas kohta jokaisella sanottavaa.

Elden Ring on koko kymmenvuotisen sielumylläyksen kulminaatio. Se seisoo kokonaisuutena kyllä omilla jaloillaan, mutta on ainakin polviin saakka edeltävien kiistakapuloiden liemissä. Souls-perussäännöt eivät ole muuttuneet mihinkään: kokemuspisteiden sekä valuutan virkaa ajavat riimut, kuolemasta mammona tippuu verilammikkoon ja uuden tappion myötä keräämätön maallinen omaisuus katoaa ikiajoiksi. Aivan kuten ennenkin, netin välityksellä saa palkattua apua riimujen keräämiseen, mutta samalla aukeaa reitti pahantahtoisille hyökkääjille.

Riimujen eteen saa taistella tosissaan, sillä helpotushuhuista huolimatta Elden Ring vaatii paljon. Vaikeustaso- tai helppokäyttöisyysasetuksia ei ole. Haasteen kokeminen itsessään on subjektiivista, mutta ainakin vahinkolukuja pyörittelemällä kokemus on samalla viivalla Fromin muiden teosten kanssa. Viholliset poraavat varomattoman pelaajan terveysmittarin nolliin alta aikayksikön.

Elden RingElden Ring
Tämä on mainos:

Porausta vastaan kamppaillaan niin ikään tutun turvallisesti. Perusmekaniikat ovat lähes identtiset Souls-pelien ritarimiekkailun kanssa, tosin pari asiaa on muutettu. Sekiroa mukaillen vastustajan puolustuksen voi murtaa kriittistä vahinkoa tekevää tappolyöntiä varten, ja minkä tahansa torjunnan pystyy kääntämään puolustusta vavisuttavaksi vastaiskuksi. Lisäksi ritarit ovat oppineet ninjatyylisesti hyppimään ja hiippailemaan kyykyssä. Suorassa taistelussa hyppy toimii hyökkäysvälineenä, jolla saa kalautukseen ylimääräistä massaa kilven kellistykseen.

Lisäykset lähitaisteluun ovat tervetulleita. Fromilla osataan kyllä tehdä äänimaisemaa myöten sielukasta taistelua, jossa tilanteet ratkaistaan nopeilla päätöksillä, viimehetken väistöillä ja tarkoilla sivalluksilla. Tästä huolimatta monet Dark Souls -trilogian mittelöistä taantuvat samaan kaavaan, jossa kierrätetään kuperkeikkaa, torjuntaa ja lyöntiä.

Vaikka lisäyksiä on vain pari, ne ehkäisevät yllättävän tehokkaasti toistoa. Samalla lyöntinäppäinten jakamisessa kevyisiin ja raskaisiin iskuihin on vihdoinkin jotain muuta perustetta kuin vain mahdollisimman laajojen liikesarjojen tarjoaminen. Kevyet lyönnit ketjuuntuvat tuhoisiksi sarjoiksi, kun taas raskaat iskut avaavat puolustuksen tappolyönnille. Ratkaisu istuu taisteluun niin hyvin, että Elden Ring menee heittämällä fantasiamiekkailun kärkeen.

Elden RingElden Ring

Kärkipaikalla on hyvä olla, mutta tämä voitto sivaltaa myös hiukan pelikokemuksen omaan jalkaan. Pelin taistelujärjestelmä ei ole missään nimessä uutuuden raikas kuin Bloodbornen trikkiasetemppuilu tai Sekiron rytmipelillinen katanabaletti. Elden Ring on sielukamppailua, jonka viimeisetkin suvantokohdat on tasoitettu, mutta lopputuloksen ytimessä on silti sama vanha Souls-tulokulma. Lisäyksistä huolimatta taisteluväsymys iskee kovaa, jos on jo harrastanut samankaltaista ritarimiekkailua useamman pelin verran.

Tilannetta paikkaa se, että taikuus on tuotu osaksi taistelukentän jatkuvaa liikettä. Oikeastaan missään Fromin pelissä ei taikuus ole ollut lähitaistelua kiinnostavampaa, koska hokkuspokkustelu on aina rytmiltään monotonista. Seiso vain kaukana kohteestasi ja loitsi menemään. Tällä kertaa taikurin ei tarvitse patsastella, koska monia loitsuja saa singota matkaan liikkeestä, lähitaisteluun tarkoitettu lohikäärmemagia on oma juttunsa ja kykypistevaatimuksia kaiken taikuuden käyttöön on höllennetty.

Elden Ring käytännössä asettaa taikuuden osaksi miekkailun vauhtia, jolloin se tuntuu istuvan aiempaa paremmin luonnolliseksi osaksi kokonaisuutta. Vaatimushöllennysten takia on vaivatonta tehdä hybridihahmo, joka pärjää sekä perinteisillä aseilla että taikatempuilla. Näin pelaajaa ohjataan onnistuneesti kokeilemaan kamppailun kaikkia ulottuvuuksia. Jotain hybridikannustamisesta kertonee, että yksi aloitushahmoluokista on varustettu miekalla, kestävällä kilvellä, taikasauvalla ja pitkän matkan loitsuilla. Vastaavaa ei Fromin aiemmissa ole.

HQ

Taikuuden ohella manapalkkia kuluttavat aseiden erikoistaidot. Dark Souls 3 esitteli ne tiettyihin aseisiin sidottuina kykyinä, joilla saattoi pelastaa itsensä pahasta paikasta. Esimerkiksi sapelilla pystyi pientä manahintaa vastaan tekemään pyörähdyssivalluksen, joka parhaimmassa tapauksessa pelasti toivottomasta piiritystilanteesta.

Toimintalogiikka on muuten sama, mutta tällä kertaa taitoja ja aseita saa yhdistellä melko vapaasti. Ratkaisun ansiosta oman pelityylin löytäminen on helpompaa, mikä niin ikään kannustaa kokeilemaan pelin taistelujärjestelmää kokonaisvaltaisesti. Jos rakastaa keihäitä, mutta vihaa niihin kytkettyä liukusyöksyä, mikään ei estä vaihtamasta erikoistaitoa paineaaltohyökkäykseen. Haluttu taito vain täytyy ensiksi löytää jostakin. Siinä meneekin hetki.

Pelitunneista merkittävä osa kuluu asioiden etsimisessä, koska ensimmäistä kertaa Fromi päätti tehdä avoimen maailman pelin. Onhan studion aiemmissa teoksissa ollut toistuvasti mahdollisuuksia valita reitti, mutta vaihtoehdot ovat olleet selkeitä ja putkimaisia. Lähteekö seuraavaksi läpäisemään katakombeja vai myrkkysuota? Tällä kertaa avoimen maailman lainalaisuuksien mukaisesti pelialue koostuu muutamasta laajemmasta biosfääristä, kymmenistä poluista, vihollisleireistä ja luolastoista.

Elden RingElden Ring

Syy maailman samoamiseen on sota. Kuningatarkuntaa harmoniaan ohjannut hallitsija Marika on kadonnut, ja pelille nimensä antanut mahtisormus Elden Ring on pirstottu palasiksi. Mahtirinkelin sirpaleista käydään kilpajuoksua, sillä jumalaisen julistuksen mukaan sormuksen uudeksi takova on nouseva hallitsijaksi. Jumalilla on näppinsä pelissä siinä mielessä, että he tarjoavat pyhää johdatusta omasta näkökulmastaan sopiville hallitsijaehdokkaille.

Tilanne vain on pitkittynyt todella pahasti. Maailmaa uhkaa turmio ennen pelastusta. Hätäratkaisuna jumalat laajentavat siunauksensa alimpaan tahrittujen kastiin, johon pelaaja kuuluu. Armolahjana pelaaja saa ikuisen elämän sekä pyhän valon johdatuksen. Ensimmäisen pelillinen tarkoitus on sama kuin Fromin tarinoissa aina, ja jälkimmäinen piirtää maailmaan valoviivoja. Niitä seuraamalla löytyvät sormussirpaleet ja tarinan päätös. Fromin mittapuulla tekijät ovat nyt siis poikkeuksellisen avoimina kertomassa, mitä pelissä kuuluu tehdä.

Avoimen maailman etuna on mahdollisuus valita, ettei hakkaa päätä seinään. Ikuinen elämä tuntuu armolahjan sijaan monesti silkalta kiroukselta, koska pelkkää pyhää johdatusta seuraamalla tie nousee äkkiä pystyyn. Pelaaja saa onneksi heti alusta lähtien magian voimalla pikamatkustaa vapaasti löydetyille jatkopisteille. Veikö pomovastus hautaan kilven läpi yhdellä iskulla? Ei hätää! Kartta auki, siirtymä rauhallisen niityn jatkopisteelle ja takaisin maailmaa tutkimaan. Katsotaan sitten parin pelitunnin vahvistumisen jälkeen, kuka tappaa yhdellä lyönnillä ja kenet.

Elden RingElden RingElden Ring

Päätä saa toki halutessaan hakata tohjoksi seinään, eikä se ole ajallisesti yhtä työlästä kuin Fromin muissa teoksissa. Tässä auttavat Marika-patsaat. Ne ovat pyhästä johdatuksesta poikkeavia ylimääräisiä jatkopisteistä. Käytännössä patsailla on näkymätön vaikutusalue, jonka sisällä kuoleminen johtaa kysymykseen: haluaako palata Marika-patsaalle vai jatkopisteelle? Tyypillisimmillään patsas on pomotaistelun ovella, jolloin ensimmäinen vaihtoehto mahdollistaa nopean uusinnan.

Ratkaisu on tervetullut, mutta toteutukseltaan myös outo. Miksi tehdä kaksi erilaista jatkopistettä? Eikö olisi vain riittänyt, että viljelee sitä yhdentyyppistä pistettä myös pomohuoneiden edustalle? Kahden mallin erona on, ettei Marika tarjoa mahdollisuutta lunastaa kerättyjä riimuja tasonnousuina, eikä se toimi pikamatkustuskohteena. Lisäksi tarjonta on mielivaltaista, eikä koskaan pysty tietämään, onko ennen suurta taistelua tarjolla jatkopistettä, Marika-patsasta vai ei mitään.

Elden RingElden Ring

Niinpä uudentyyppinen jatkopiste kääntyy vauhdilla rasitteeksi, kun pitää vain veikata, pääseekö ennen pahaa paikkaa käyttämään taskuja tyhjäksi vai ei. Pomotaisteluista ei voi loitsia itseään pakoon, joten riimut jäävät lattialle jumittamaan, kunnes taistelun saa käännettyä voitoksi. Toisin sanoen Fromin uuden ratkaisun myötä pomotaisteluja pääsee yrittämään nopeammin uudestaan, mutta on helppo joutua erotetuksi suuresta kasasta riimuja. Ratkaisu ei ole sen miellyttävämpi kuin häpeäkävelyihin pakottaminen.

Vaikka riimustressissä ei tosiaan ole tingitty, avoin maailma antaa myös paljon anteeksi. Aina löytyy joku alue, jossa pärjää ihan vaikka vain hyvien varusteiden turvin. Tässä mielessä Elden Ring tuntuu jopa häiritsevän paljon tavanomaiselta modernilta RPG-seikkailulta. Fromille vertailu on paha paikka, koska markkinahallitsijat The Witcher, Final Fantasy ja Elder Scrolls ovat jo vuosia rakentaneet houkuttelevia hiekkalaatikoita. Toisaalta tämä tarjoaa myös uudelle tulokkaalle hyvät puitteet napsia parhaat ideat kilpailijoiden hiekkakakuista.

Elden RingElden RingElden Ring

Elden Ring ei laajasta tarjonnasta huolimatta löydä hiekkaleikkeihinsä parhaita pohjapiirustuksia. Kartta on melkoinen tabula rasa, josta näkee pääasiassa vain maaston muodon ja löydetyt jatkopisteet. Osa keskeisistä rakennuksista saa kartassa oman kuvakkeensa, mutta siinäpä se. Informaatioarvo on todella löyhä. Kartasta ei edes näe, mitkä luolastot pelaaja on läpäissyt ja missä on vielä loppuvastus kukistamatta. Ympäri karttaa ripotellut kauppiaat tai sivuhahmot eivät myöskään ilmesty karttaan näkyviin edes löydyttyään.

Pelin maailma on sen verran massiivinen, ettei kukaan pysty muistamaan kerralla kaikkien oleellisten hahmojen sijainteja tai erottelemaan virheettömästi keskeneräisiä ja läpäistyjä luolastoja toisistaan. Lukitut ovet ja salapaikat vaativat pelkän määränsä vuoksi melkoista mestarimuistajaa. Fromilla tilanne ilmeisesti tiedostetaan, koska karttaan pystyy tekemään merkintöjä. Symbolilistasta maastoon lätkitään kiekkoihin painettuja pääkalloja, timantteja, lippuja ja muuta.

Ratkaisu on todella kömpelö. Ei riitä, että pelaaja vaivalla löytää maailmasta kiinnostavia sivuseikkailuja, vaan asioista täytyy muistaa pitää itse kirjaa. Jo kokonsa puolesta mahtisormuksen perässä juokseminen käy hevosvoimallakin työstä, jolloin karttamerkintävastuun sysääminen pelaajan vastuulle on vain ylimääräisen työn teettämistä. Omat merkinnät ovat lisäksi liian rajallisia ollakseen niin hyödyllisiä kuin avoin maailma edellyttää. Symboleihin ei ole mahdollista lisätä selitteitä.

Elden RingElden Ring

Vastaan tulleen harvinaisten esineiden kauppiaan voi siis merkitä karttaan vaikkapa timantilla, mutta merkinnästähän ei käy ilmi, mitä harvinaisia esineitä on myynnissä. Aktiivisella kartoittajalla on siis lopulta kaikki tärkeiden kauppojen sijainnit otettuna ylös, mutta silti hän joutuu ravaamaan ympäriinsä tarkistamassa, missä myytiin mitäkin. PS4-version latausruudut pikamatkustaessa ovat sen verran pitkiä, että kauppojen ja muiden tärkeiden paikkojen välillä pomppiminen turhauttaa. Keskitetty kauppa-alue tai moderni ratkaisu, jossa kohdattujen kauppiaiden inventaariot linkittyvät yhteen, tekisi kokemukselle hyvää.

Kaiken kukkuraksi omat merkinnät hukkuvat karttaan melko helposti. Pelaajan lisäämät symbolit ovat pieniä ja aina väritykseltään tummanvihreitä. Koita siinä nyt sitten erottaa maanläheisistä pohjaväreistä lisättyjä merkintöjä. Värioppi on siinä määrin yleissivistystä, että kontrastin totaalinen hyödyntämättömyys kummastuttaa. Heikkojen karttatyökalujen kanssa painiessa harmistus kasvaa, koska pelkällä tutkimusmatkailun estetiikalla mitattuna Elden Ring ansaitsee enemmän. Peli nimittäin kellistää yhden fantasiamaailmojen kesto-ongelman.

Elden RingElden RingElden Ring

Käsi pystyyn, kuka enää muista, miltä ympäristö näyttää missään laajassa fantasiaseikkailussa. Minä en ainakaan muista. Kyse ei ole siitä, etteivätkö nuo pelit olisi grafiikoiltaan kauniita ja sisällöiltään harkittuja. Fantasian sekä avointen maailmojen kesto-ongelma on siinä, että ne ovat liian usein vain nättejä luonto- ja linnakollaaseja. Mielikuvituksellisesta lajityypistä huolimatta jopa väripaleteissa mukaillaan oikeiden metsien sävyjä ja luonnollisuutta. Avoimet maailmat puuroutuvat tyyliltään toisiinsa.

Ghost of Tsushima on vuosiin ensimmäinen peli, jonka laajoista ympäristöistä jäi minulle jotain mieleen. Värejä uskallettiin käyttää, kontrastissa ei säästelty ja visuaalisilla ratkaisuilla ohjattiin pelaajaa tutkimaan juuri oikeita paikkoja. Kultainen puu keskellä vihreää silhuettia herättää takuulla huomion. Elden Ring on ulkoasunsa tyyliltä rakennettu vastaavalla rohkeudella.

Taivas taittaa purppuraan, ja koko maailmaa varjostaa massiivinen kultainen ikipuu. Yön laskeutuessa kultaiset lehdet heijastavat kuunvaloa ja kaukaisuudessa kelmeästi hohkaavat rauniot kutsuvat tutkimaan. Värien taitava käyttö nostaa Fromin avoimen maailman kilpailijoidensa yläpuolelle muistettavana kokonaisuutena, joka on jotain enemmän kuin vain yksi maailma muiden joukossa.

Elden RingElden Ring

Jokainen voi kuvitella, millainen pläjäys on punaisen ruton runtelema itälinnoitus: sekä kaunis että karmea. Väritykset toimivat siis niin osana tarinallisten tapahtumien seurauksia kuin tunnistettavina maamerkkeinä. Kokonaisuudessa on jotain haikean romanttista. Samalla ympäristöllinen tarinankerronta osuu loogisuuden maaliin. Palavissa raunioissa seikkaillessaan kannattaa muistaa lohikäärmeiden olemassaolo.

Valitettavasti upea estetiikka ei läheskään vastaa sitä, mitä pelaaja tuossa maailmassa laitetaan tekemään. Fromi on nyt hypännyt samaan junaan, jossa avoimessa maailmassa pitää aina keräillä kukkasia, marjoja ja kiviä, koska joku vain jossain päätti niin. Siten kerätyistä antimista askarrellaan myrkkyjen vasta-aineita ja luisia heittoveitsiä. Yksipuolinen askartelu pistää melkoisesti silmään muutoin huippuunsa hiottujen taistelumekaniikoiden keskellä.

Elden RingElden RingElden Ring

Muutenkin resurssikeräily kääntää tunnelmaa kummalliseen suuntaan. Oltiinko tässä nyt kasaamassa mahtisormusta vai tekemässä kukkaseppeleitä ja metsästämässä peuroja? Tarvikkeiden haalimista kuvaa yksi ilmaisu: päälle liimattu. Sama pätee harmittavan moneen valinnaiseen luolastoon. Sivutekeminen on välttämätöntä vahvojen aseiden ja loitsujen kerryttämiseksi, joten sen toivoisi olevan mielekästä.

Totuus on toinen. Ihan mitään Bloodbornen proseduraalisesti luotuja luolastokamaluuksia ei ole luvassa, mutta aika lähellä käydään. Kaikkialla on sama kaava: etsi pomotaistelun avaava vipu, sitten taistelet palkinnostasi. Oma mielenkiinto lopahtaa viimeistään siinä vaiheessa, kun luolaston lopussa odottaa "eeppisenä" pomotaisteluna sama kivinen vahtipatsas, jonka olin jo päihittänyt viisi kertaa. Elden Ring sisältää kymmenittäin pomotaisteluita, joten räikeimmät toistot olisi voinut ihan hyvin leikata pois.

Elden RingElden Ring

Muutama erityinen kohtaaminen riittää kauniiksi muistoksi, eikä enempi ole parempi. Sama pätee tarinaan, josta vastaa Souls-veteraani Hidetaka Miyazaki. Sitä on mahdotonta arvuutella, mikä on ollut avuksi värvätyn kirjailija George R. R. Martinin panos projektille, mutta ainakin toinen toistaan ylhäisempien sukujen kihisevää juonittelua väläytellään aika ajoin. Tarinansa puolesta Elden Ring on kuin fantasiakirjallisuuden kestoklassikko, kuten Taru sormusten herrasta, Narnian tarinat tai Tulen ja jään laulu.

Siinä on myös melkoinen taakka kannettavaksi. Kirjoitetulla fantasialla on kummallinen tapa toistuvasti esittää, että valtakunnilla on luontainen taipumus sotaan ja paras lääke tähän on mukiloida kaikki hengiltä. Sitten vaan iloisesti yhdistetään maailman kansat oikeudenmukaisen superhallitsijan alle! Arviohetkellä melkoisen paljon Ukrainan tilannetta kauhulla seuranneena Elden Ring tuntuu sotateemoineen vaivaannuttavan yksipuoliselta. Milloin fantasia valjastetaan sotakritiikin voimaksi?

Peli ottaa melkoisen pitkän ajan ennen kuin lähtötilanteen mielettömyyttä kyseenalaistetaan. Filosofiseen pohdintaan kannustavat soraäänet ovat Fromin aiempiin teoksiin verrattuna huomattavasti hiljaisempia. Siinä piilee koko mahtirinkelin metsästyksen syvin totuus. Elden Ring on parhaimmillaan etevä kollaasi Souls-like-taistelua, mutta sielunsa syövereiltä se on jotain paljon vähemmän. Tavanomaisen fantasian historiaa peilaava eepos, joka ei ottanut opiksi muiden avointen maailman teosten hiekkalaatikkoleikeistä.

HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Souls-taistelu on saavuttanut viimein huippunsa, hybridihahmojen ansiosta kaikkia työkaluja pääsee vaivattomasti kokeilemaan, estetiikaltaan poikkeuksellisen upea, ympäristöt ovat osa niin tarinankerrontaa kuin maamerkkijohdatusta
-
Perustuntuma niin lähellä Fromin vanhaa materiaalia että taisteluväsymys painaa, jatkopisteiden perusteeton jaottelu kahteen eri tyyppiin, luolastot toistavat itseään, heikot karttatyökalut ja karttatyön teettäminen pelaajalla
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä