Eiffel on maltillinen ja loistavasti puvustettu historiallinen draama

Vuonna 2021 saatiin maailmalle ranskalainen elokuva Eiffel, joka nimensä mukaisesti paneutuu Gustave Eiffelin (1832-1923) projektiin rakentaa suuri metallinen torni Pariisiin. Rakennus valmistui vuonna 1889. Varsinaisen rakentamisen ohella leffa keskittyy Eiffelin ja Adrienne Bourgès'n romanssiin, joka ei sitten lopulta saanutkaan onnellista loppua. Elokuva sanoo perustuvansa tositapahtumiin, ja draaman maltilliset käänteet huomioiden niin varmaan onkin.

Ranskalaiset ovat syystäkin ylpeitä Eiffel-tornistaan, ja olisin odottanut sen rakentamisesta kertovan elokuvan olevan draamallisesti räiskyvämpi. Näin ei ole, vaikka puvustus, lavastus ja näyttelijäntyö ovatkin kaikkiaan erittäin mahtavaa. Tarina on lopulta hyvinkin maanläheinen keskittyen lähinnä kahteen asiaan. Toisaalta keskiössä on työtään tekevän Gustave Eiffelin toiminta urallaan, ja se toinen puoli elokuvaa on romanssi jo tahollaan naimisiin menneen nuoruuden heilan kanssa. Juuri muuta kerrottavaa leffalla ei oikeastaan ole.

Eiffel on selvästi suunnattu omasta historiastaan kiinnostuneille ranskalaisille, tai sitten sellaisille ulkomaalaisille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita. 1800-luvun Ranska ja ennen kaikkea Pariisi tulevat edukseen esiin puhumattakaan joukosta oman aikakautensa merkkihenkilöitä. Lavasteiden ja pukujen katselemisen ohella viihdytin itseäni tapailemalla puhuttua kieltä: opiskelin ranskaa muutaman vuoden silloin joskus koulussa.

Se varsinainen tarina kerrotaan varmoin ja verkkaisin ottein alusta loppuun ilman sen ihmeempiä yllätyksiä. Minkäänlaista väkivaltaa ei ole, ellei sellaiseksi sitten lasketa tornin rakentamisen aikana ilmenneitä henkisiä paineita rahoittajien, rakentajien ja muiden sen sellaisten taholta. Pohjimmiltaan Eiffel onkin menestystarina, joka samalla alleviivaa sitä, ettei kukaan voi saada kaikkea.

Eiffelin katsomista voi suositella sellaisille, jotka tavalla tai toisella kokevat aikakauden, maan ja sen ihmiset kiinnostavina. Muut katsomaan erehtyvät pystyvät kyllä arvostamaan hyvin tehtyä elokuvaa, vaikka tiettyä ulkopuolisuuden tunnetta ehkä kokevatkin.