EA on luvannut suuria pelipaljastuksia yhtiön ensi torstaina pidettävässä pressitapahtumassa Summer Showcasessa, kertoo VG247. Yksi paljastuksista saattaa hyvinkin olla alkuperäinen Crysis Xbox 360:lle ja Playstation 3:lle. Peli on ilmeisesti saanut jo ikärajamerkinnänkin Yhdysvaltalaisen ESRB:n toimesta. Se olisi vahva viittaus, että peli nähdään neljän vuoden odotuksen jälkeen pian myös konsoleilla. Summer Showcase on tavannut olla paikka, jossa EA esittelee ensi kertaa uusia kovan luokan pelinimikkeitä. Viime vuonna esillä olivat esimerkiksi Fight Night Champion, Kingdoms of Amalur: Reckoning sekä Alice: Madness Returns.