Dungeons & Dragons: Dark Alliance

Wizards of the Coast on tehnyt viime vuosina löydön - heidän portfoliossaan lojuu turhan vähäisellä käytöllä Dungeons & Dragonsin lisenssi. Kun Warhammer-teemaisia videopelejä on puskenut lähivuosina markkinoille kymmeniä, on D&D jäänyt lähes sivurooliin. Nyt skarppauksen myötä markkinoille on tulossa Dark Alliancen lisäksi Baldur's Gate 3. Lähestymistapa on vähemmän aggressiivinen kuin kaikenlaista tauhkaa julkaisseella Warhammerilla, joten toivottavasti määrä korreloi käänteisesti laadun kanssa.

Dark Alliancen uusin ilmentymä on Dungeons & Dragons -peli vain nimensä ja juonen kannalta. Käytännössä kyseessä on täysverinen hack'n slash, jossa D&D:n säännöt on mukautettu toiminnan tarpeisiin. Karismalla ei ole hirveästi tyypillistä käyttöä, sillä mukana on tasan yksi kauppias ja sata miljoonaa goblinia. Sen sijaan karisma, älykkyys ja viisaus on väännetty toiminnan tarpeisiin buustaamaan esimerkiksi elementaalisuojaa tai -vahinkoa.

Asetelma on napattu suoraan parhaimmilta. Tapahtumien juoni on rakennettu R.A. Salvatoren kasariklassikon Jäätuulen laakso pohjalle. Jäätuulen laaksoon on saapunut voimakas ja korruptoiva kristallisauva, jota säntää tavoittelemaan sekalainen joukko pahiksia. Drizzt Do'Urden ystävineen joutuu ryhtymään taisteluun torjuakseen uhkan. Pelattavina hahmoina ovat Drizzt'n lisäksi kääpiö Bruenor Sotavasara, jousinikkari Catti-Brie sekä barbaari-Kari, anteeksi siis Bruenor. Myös sivuhahmojen ja vastustajien kavalkadi miellyttää Forgotten Realmsinsa lukenutta pelaajaa.

Homma toimii parhaiten 2-4 pelaajan PvE-pelinä. Eri laitteiden välistä pelaamista tullaan tukemaan, vaikkakin arviohetkellä kaikki laitekombinaatiot eivät ole vielä toiminnassa. Myös yksin pelaaminen onnistuu, mutta se vaikeuttaa menoa melkoisesti, sillä kaverit eivät ole elvyttämässä tuupertunutta.

Pelin rakentuu seitsemästä episodista, joista jokaisessa on kolme kenttää. Kentät ovat levennettyjä putkia, jotka sisältävät tyypillisesti yhden tai kaksi lopussa yhdistyvää reittiä loppuvastuksen luo. Episodin viimeinen taso sisältää kovemman pomon. Miellyttävästi arvioitu kesto näytetään heti tehtävää valitessa. Tallentaminen tehtävän aikana ei onnistu, mutta kentät sisältävät tarkistuspisteitä kuoleman varalta. Harmillisesti vaikeusasteen vaihto ei onnistu myöskään kesken tehtävän, joten liian kovan palasen haukkaamisen jälkeen homma on aloitettava alusta.

Kentät sisältävät runsaasti kevyesti peitettyjä piilopaikkoja ja pieniä hyppelytehtäviä. Hyppiminen on muuten melko kömpelöä, mutta virheet annetaan täydellisesti anteeksi - kielekkeeltä putoaminen palauttaa vain takaisin reunalle. Kyseessä ei ole tasoloikka, vaan "loottislasheri".

Vaikeusasteen määritys on toteutettu mielenkiintoisesti. Tehtävän alussa valitaan varsinainen vaikeusaste, joka vaikuttaa kentältä löytyvien aarteiden tasoon. Tasot kulkevat yhdestä viiteen. Tämän lisäksi kullakin esineellä on tyypillinen värikoodattu harvinaisuusaste yleisestä legendaariseen. Näin kakkostason harvinainen haarniska voi olla parempi kuin ykköstason legendaarinen esine. Löydetyn esineen harvinaisuusaste on satunnainen, mutta sitä voi buustata ohittamalla tarkistuspisteitä - legendaarisia esineitä voi löytyä koska vain. Esineen taso sen sijaan on sidottu valittuun vaikeusasteeseen.

Kaiken lisäksi esineillä on vielä kolme kehitystasoa, joita on mahdollista buustata kenttien välissä löydetyillä rahalla ja kristalleilla. Jos niskassa on vähintään kolme samaan sarjaan kuuluvaa esinettä, tarjoavat ne ylimääräisiä settibonuksia. Kun tehtävän aikana säkkiin kertyy tyypillisesti kymmenisen uutta esinettä, tarjoaa varustehuolto tehtävien välillä sopivan puhteen. Aivan käsistä varustemäärät eivät onneksi räjähdä.

Kentällä on kahdesta neljään leirinuotiota, joissa pelaajan on tehtävä valinta: joko tallentaa edistyminen, jolloin bonuksena terveys ja parannusjuomat täydentyvät, tai jatkaa menoa harvinaisuusbuustin kanssa. Tällöin tosin kuolon koittaessa kenttä tulee aloittaa alusta. Buustit eivät myöskään säilyy, vaan kun puntti alkaa tutista ja tallennusnuotio houkuttaa, palaavat todennäköisyydet myös normaaleiksi. Tästä syntyy myös yksinpelin vaikeus, sillä kimpassa kaveri voi elvyttää kaatuneet, soolopelaaja taas kuupahtaa välittömästi.

Pelaaja voi säätää itse haluamansa vaikeuden - käytännössä peli on mahdollista läpäistä matalan tason esineillä pitämällä vaikeusaste alhaalla, vaikka näin syntynyttä hahmoa ei välttämättä kehtaa verkkopelissä esitellä. Itse pelasin suurimmaksi osaksi voimafantasiatykityksenä melko matalilla vaikeusasteilla, mutta ilman tallennusta. Näin hahmollani oli paljon hienoja legendaarisia esineitä, joiden taso oli kuitenkin melko matala.

Aarteenmetsästyksen lisäksi tärkein suola on tietysti itse taistelu. Jokainen neljästä pelattavasta hahmosta tarjoaa hieman erilaisen kokemuksen ammuskelusta barbaarirymistelyyn. Kontrollit ja mekanismi eivät tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä. Hahmolla on terveyden lisäksi kestävyys, jonka loppuessa puhti loppuu, eikä uusia lyöntejä voi tehdä ilman pientä hengähdystaukoa. Käytännössä kontrolleina ovat kevyt ja raskas lyönti, väistö ja torjunta.

Lisäksi tarjolla on kasoittain erilaisia komboja ja tasojen myötä rahalla avattavia erikoislyöntejä. Erikoisuudet kuluttavat peruspuhdin lisäksi maksimikestävyyttä, jota voi palauttaa ainoastaan taikajuomilla, torjunnoilla tai torkuilla nuotion ääressä. Näin ollen pelkkien superliikkeiden hakkaaminen ei ole toimiva taktiikka. Turhauttavasti erikoisliikkeiden painikkeita ei voi tarkastella tehtävän aikana, joten niiden käyttö unohtuu helposti. Tärkeintä pärjäämiselle on oikea rytmi väistöjen ja torjuntojen avulla.

Käytännössä oikea pelaaminen alkaa vasta kolmannella vaikeusasteella kuudesta. Ensimmäisellä ja toisella tasolla hahmon kestävyys riittää lähes loputtomiin, jolloin tavallisilla komboilla ja väistelyllä pärjää hyvin pitkälle. Mitä korkeammalle vaikeusaste nousee, sitä lähempänä soulslikemaista tarkkuutta vaaditaan. Itselläni jo kolmostaso sai hien virtaamaan - luultavasti porukalla meno olisi hauskempaa.

Harmillisesti taistelu ei ole aivan yhtä terävää kuin sopisi toivoa. Normaalien perushyökkäyksien kombojen tietoja en löytänyt mistään, joten nämä tulee luultavasti kaivaa esille julkaisun jälkeen pystytettävistä wikeistä. Käytännössä erilaisia sarjoja syntyy kliksuttelemalla rytmikkäästi vuorotellen kevyitä ja raskaita hyökkäyksiä keskittyen väistöihin ja torjuntoihin.

Dark Alliance sortuu toimintamätkintöjen pahimpaan syntiin, eli pysäyttämättömiin komboihin. Meno ei tunnu Faerûnin kovimmalta drow'lta, kun sankari lätkii tykittelyjä kohti seinää vastustajan väistettyä hyökkäyksen. Muutenkin miekkabaletti on selvästi ennemmin "arkadea" kuin kirurgiaa. Iskut eivät lähde aivan napsahduksena, vaan välillä painalluksen ja toiminnan välillä on selkäytimessä tuntuva viive. Tämä harmittaa, sillä toimintaroolipelin ainoa oikea mittari on toiminnan sujuvuus.

Jonkin verran tätä ydinongelmaa tasapainottaa nostalgiahermoon vetoava juoni, mielenkiintoisesti toteutettu esineiden hallinnointi sekä muutenkin tasapainoinen kokonaisuus. Juoni on läpäistävissä alle 20 tunnissa, mutta tasogrindausta ja kaikkien neljän hahmon pelaamista varten aikaa voi varata paljon enemmän. Eikä hupi lopu tähän, sillä tarjolle on tulossa kaksi ilmaista lisäosaa sekä yksi suurempi maksullinen laajennus.

Ikoniseen maailmaan sijoittuva peli on pelaamisen arvoinen. Se ei ole halvalla tuotettua lisenssitauhkaa, vaan komeaa ja kaikuvaa toimintaa. Kukaan tuskin odotti Elden Ringin ennakko-osaa, vaan pikemminkin menevää peruspeliä. Sellainen saatiin - ja onhan se helkkarin mukavaa päästä pelaamaan taas vanhana kunnon Drizztinä!