Dune: Part Two (4K) ei pidä kiirettä, ja sen myös tuntee

Ohjaaja Denis Villeneuven Dyyni saatiin katsottavaksi vuonna 2021, mutta se kertoi vasta ensimmäisen puolikkaan kokonaisuudesta. Alkuvuodesta 2024 saatiin sitten se jälkimmäinen osuus Dune: Part Two. Ja kuten odottaa sopi, tyyli ja kaikki muukin on hyvin samanlaista kuin edeltäjässä. Ja juuri sitä tietysti odotettiinkin. Liekö ohjaajan varmuus kasvanut, sillä verkkaisesti etenevä melkein kolmituntinen eepos todellakin tuntuu pitkältä ja hitaalta. Onneksi lisämateriaalit ovat miellyttävän monipuoliset, mutta niissäkin on omat ongelmansa.

Dune: Part Two jatkaa juuri siitä, mihin jäätiin. Keisari Shaddam IV (Christopher Walken) on juonitellut Harkonnen-suvun pyyhkimään Atreides-suvun kokonaan pois aavikkoplaneetta Arrakisin pinnalta. Tai ainakin melkein, sillä Paul Atreides (Timothée Chalamet) ja äitinsä lady Jessica (Rebecca Ferguson) onnistuivat pakenemaan Arrakisin aavikolla majailevan fremen-heimon hoteisiin. Lyhyesti sanottuna aikaa myöten Paulista kasvaa fremenit sotaan johdattava messias, ja Jessicasta puolestaan fremeneiden kunnianarvoisa äiti.

Tarinan pohjalla oleva Frank Herbertin romaani Dyyni on kokemus, jonka luomassa maailmassa vietetään paljon aikaa. Ja ihan mielellään, vaikka tarinan ydin ei mitenkään erikoinen olekaan. Elokuva tekee saman. Itse tarina on hyvin suoraviivainen, mutta kaikkea aina henkilöhahmoja, heidän tapojaan, vaatteitaan puhumattakaan maisemista ja teknologiasta suurimmaksi osaksi ihmetellään elokuvaa katsoessa. Kirjassa tunnelmoinnin voi keskeyttää laittamalla kirjan hetkeksi sivuun kokemuksen siitä kärsimättä, mutta elokuvassa sama ei ole mahdollista. Tämän seurauksena kerralla katsottuna Dune: Part Two todellakin tuntuu pitkältä ja hitaalta, kun taas osissa tapitettuna huolella luotu tunnelma kärsii.

Teknisesti elokuva on kaikin puolin huippuluokkaa, eikä valittamista ole yhtään missään. Tarinallisesti olisin itse ehkä painottanut jotain muuta kuin Paulin nousua messiaaksi ja siitä seuraavaa uskonnollista paatosta, mutta ohjaaja on ratkaisunsa tehnyt. Selvää on, että tämän elokuvakaksikon jälkeen se vuoden 1984 filmatisointi Dyyni kannattaa kyllä unohtaa.

Lisämateriaaleja on mukavan mittavasti yli tunnin verran, ja niissä paneudutaan ilman sen kummempaa rinkikehua elokuvan tekemisen eri vaiheisiin. Harmillisesti tekstitystä ei ole suomeksi, ja lisämateriaalit on kaikki jaettu 3-12 minuutin pätkiksi. Toisin sanoen jokainen katsaus on käynnistettävä erikseen, eikä katsominen onnistu kätevästi "pötkössä".

Jos Dyyni on kirjana vielä lukematta, on tässä uudessa elokuvakaksikossa sen verran onnistunut näkemys, että romaanin lukemista uskaltaa suositella viimeistään nyt. Gamereactorin arvion siitä kirjasta pääsee lukemaan täällä.