Suomi
Gamereactor
arviot
Disintegration

Disintegration

Kunnianhimoinen yritys mielenkiintoiselle tyylilajien yhdistelylle menee hukkaan liian vähäisten resurssien takia

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Halo-pelisarjaa mukana suunnittelemassa ollut Marcus Lehto lähti aikoinaan Bungielta ja perusti uuden yrityksen nimeltä V1 Interactive. Vuosien tuotannon jälkeen ensimmäinen peli on valmistunut, ja rummuttaa erilaisuuden perään.

Tulevaisuudessa yhteiskunta on romahtanut ilmastonmuutoksen alla. Pieni ryhmä tiedemiehiä kehittää tavan siirtää ihmisaivot robottikehoihin vähentääkseen maapallon resurssien kulutusta. Tämä Integraatioksi kutsuttu menetelmä suunniteltiin ainoastaan väliaikaiseksi ratkaisuksi, mutta nyt valtaan noussut sotilasryhmittymä Rayonne pakottaa kaikkia ihmisiä siirtymään robottikehoihin. Pieni, jo roboteiksi integroitunut kapinallisryhmä, aloittaa taistelun Rayonnea vastaan ihmisyyden palauttamiseksi.

Tämä on mainos:
DisintegrationDisintegrationDisintegration

Peliä tarkastellaan ensimmäisen persoonan perspektiivistä gravcyclen penkiltä. Leijuva gravcycle-alus liikkuu sukkelasti, mutta vaatii maata alle toimiakseen. Muutamalla tykillä varustettu ajokki pystyy luotaamaan arvotavaraa ympäristöstä, ja tarjoilemaan energiaa sitä kaipaaville kumppaneille. Pelin koukkuna toimii mukana tulevan joukon ohjaus aluksesta käsin. Pelaajaa automaattisesti seuraavia taistelijoita voi erikseen käskyttää siirtymään tiettyihin paikkoihin. Tämän lisäksi nämä apurit voi usuttaa tietyn vihollisen kimppuun yleisesti lähimpänä olevan vihollisen kurmotuksen sijaan. Apureita käskytetään myös tavaroiden esiin kaivamiseen ja energian lataamiseen löydetyistä arkuista.

Disintegrationin toiminta vuorottelee vihollisia vastaan taistelun ja tukikohtaoleskelun väliltä. Tukikohdassa pelaaja ohjaa gravcycle-kuskia kolmannen persoonan perspektiivistä, ja voi jututtaa pelin muita hahmoja. He saattavat jorista henkilökohtaisia asioita, tehtäviin liittyviä mietteitään tai antaa haasteita seuraavaan tehtävään. Haasteiden suorituksesta palkitaan lisäpistein, jotka hyödynnetään osana hahmonkehitystä. Tehtävien aikana löytyneet roinat tulevat käyttöön myös tukikohdassa. Pelaaja voi päivitellä oman hahmonsa tai ryhmänsä muiden taistelijoiden ominaisuuksia lähinnä parempien aseiden muodossa, mistä mielenkiintoinen on varsinkin tietyltä alueelta ajan hidastava pommi. Vastaavia omaperäisiä aseita olisi toivonut näkevän useampiakin.

DisintegrationDisintegration
Tämä on mainos:

Kaikki tämä kuulostaa varsin hyvältä, mutta harmillisesti sitä Disintegration ei kuitenkaan oikeastaan ole. Lähinnä tulee mieleen, että projekti on ollut liian kunnianhimoinen tekijöiden voimavaroihin verrattuna. Vaikka ohjaus on nappien puolesta optimoitu varsin loogisesti ohjaimelle, tuntuu gravcyclella lentely häiritsevän herkältä ja täten epätarkalta. Selkeästi hiirelle ja näppikselle tarkoitettu ohjaus ei oikein taivu ohjainkäsittelyyn, vaan ohilaukaukset ovat enemmän kuin usein päänvaivana. Tilannetta ei helpota ryhmän käskyttämisestä huolehtiminen. Huomasin jatkuvasti vihollistulen paukkuvan alukseeni unohtaessani pitää huolen omasta hyvinvoinnistani maajoukkoa käskyttäessä. Mukana tulevat taistelijat osaavat hyökätä vain tarpeeksi lähellä olevia vihollisia päin, mutta minkäänlaista strategiaa niiltä on turha odottaa: ei edes itsenäisesti ensiapupakkausten käyttämisen vertaa. Vielä kun tavaroiden kerääminenkin pitää erikseen käskyttää, nämä viikonloppusotilaat vievät liian suuren osan huomiosta taistelun tiimellyksen aikana.

DisintegrationDisintegrationDisintegration

Yksinpelikampanjan lisäksi Disintegrationissa on myös erillinen moninpeliosio. Kavereiden kanssa taistellessa ei kuitenkaan voi valita pelattavuuttaan maajoukkojen tai gravcycle-kuskin väliltä (mitä hiukan toivoin) vaan taistelut käydään samalla tavalla aluksen istuimelta käsin joukkoja komentaen. Selvää kuitenkin on, että Disintegration on alusta asti rakennettu juurikin moninpeliksi. Tiivistunnelmaisessa nettikärhämöinnissä nousee esiin pelin kytevä potentiaali.

Moninpelitaistelut käydään aina viisi vastaan viisi -asetelmalla, ja pelattavana on kolme erilaista taistelutilaa. Zone Control -nimisessä taistelussa tavoite on vallata ja pitää hallussaan kolmea alueella olevaa vyöhykettä. Collector on oikeastaan tyypillinen team deathmatch, jossa suolataan vihollisia ja kerätään näiden taakse jättämiä pisteitä. Retrieval-taistelussa pelaajien pitää kuljettaa räjähdysalttiita ytimiä paikasta toiseen vastustajan yrittäessä estää toimintaa. Nämä kolme tilaa kattavat aika hyvin perinteiset nettikärhämät, ja antavat sopivasti vaihtelua toimintaan.

Jokaiselle moninpelitaistelulle on varattu muutama erillinen kartta, jotka peli valitsee sattumanvaraisesti. Mukana on muun muassa kivikkomaisia luonnonalueita, ahtaita varastokomplekseja ja tiheään rakennettuja suurkaupunkeja. Jokainen kenttä on sopivan napakka kymmenen hengen rymistelyyn, joten hiljaisia hetkiä ei pääse tulemaan. Kentät sisältävät useita reittejä ja mahdollistavat varsin monipuoliset hyökkäykset vihollisen kimppuun niin ylä- kuin alapuoleltakin. Yleisellä tasolla moninpelikarttojen grafiikka tuntuu selkeästi näyttävämmältä kuin yksinpelikampanjan ilme. Kentät ovat paljon yksityiskohtaisempia ja elävämmän näköisiä.

Pelaajalla on mahdollisuus valita joukkonsa yhdeksästä erillisestä teemasta, joita voi vaihtaa vaikka jokaisen kuoleman myötä kesken pelin. Mukana on hauskan monipuolinen kirjo samuraista futuristisiin katujengeihin tai keskiaikaisista ritareista nykypäivän sotilaihin. Teemojen ominaisuudet vaihtelevat vauhdin, kestävyyden ja arsenaalin mukaan. Taisteluissa käy selväksi, että käytetyin joukko on madmaximainen, postapokalyptinen punkjengi. Kieltämättä itsekin tykkäsin hyvin osumaa kestävästä tankkimaisesta gravcycle-ajokista, joka sylkee kranaatteja varsin tuhoisasti.

DisintegrationDisintegration

Koska moninpelissä vastassa on pelkästään muita lentäviä gravcycleja, huomaan taistelumekaniikkojen luonnistuvan huomattavasti yksinpelikampanjaa paremmin. Enää en niinkään välitä ohjailla maajoukkoja, vaan pidän niitä lähinnä erikoisaseina hyökätessäni omalla aluksellani vihollisen kimppuun. Nyt pelistä muovaantuu maajoukkojen ohjaamisen sijaan tiivistunnelmainen ilmataistelu leijuvien alusten välillä, joiden tueksi saa vähän väliä tulituksia maasta käsin. Tunnen olevani huomattavasti paremmin tilanteen herra, ja pärjäänkin taistelussa varsin hyvin yksinpelisähellykseeni verrattuna. Selkeämpään keskittymiseen auttaa varmaan myös se, ettei moninpelikartoissa tarvitse skannailla maastoa ylimääräisen roinan toivossa.

Samoin kuin kaikissa muissakin moninpelikarkeloissa, myös Disintegrationin moninpelin suurin ongelma on odottaminen. Vaikka valitsen erillisestä valikosta pikapelin, mikä sattumanvaraisesti heittää pelaajan ensimmäiseen avoinna olevaan peliin taistelutilaan katsomatta, saattaa joutua kököttämään aulatilassa lähes kymmenen minuuttia. Oudosti myös jokaisen pelin päätyttyä tulosruudusta ei ole erillistä poistumisnappia, vaan tuloksia pitää tuijotella minuutin verran ennen kuin peli laskee takaisin valikoihin. Yllättävän paljon näen pelaajien lopettavan pelin ainoastaan päästäkseen tulosruudusta nopeammin pois. Vaikka aulatila hehkuttaakin pelipalvelimien toimivan täydellä kapasiteetilla, on Disintegrationin moninpelitila vasta avattu, mikä saattaa vaikuttaa pitkiin odotusaikoihin.

DisintegrationDisintegrationDisintegration

Taistelun alkamista odotellessa aikaa voi onneksi hyödyntää pelin tarjoamien visuaalisuuksien aktivoinnissa. Jos moninpelejä tuppaa voittamaan ja sattuu muutenkin pärjäämään hyvin pisteissä, Disintegration palkitsee pelaajaa kolikoilla. Tämän pelin sisäisen valuutan voi hyödyntää hahmojen, lippujen, logojen ja aluksien koristeluun. Huonon menestykseni ansiosta koristeet tuntuvat hinnaltaan varsin suolaisilta, mutta siihenkin löytyy ratkaisu. Jos halutusta swagista puuttuu roponen jos toinenkin, Disintegration avaa erillisen kauppaikkunan, josta voi oikealla rahalla ostaa kolikkopaketteja. Tämä enimmäkseen mobiilipeleistä tuttu rahoitusmalli saa hiukan irvistämään, mutta onneksi kyseessä on vain visuaalisen ilmeen parantelu ja kerskailuoikeudet.

DisintegrationDisintegrationDisintegration

Disintegrationille pitää nostaa hattua yrityksestä kehitellä jotain uutta. Yksinpelikampanjan toteutus on kuitenkin pahasti keskeneräinen, ja skaalaltaan liian iso näin pienelle tekijäporukalle riippumata siitä, miten taitavia he muuten ovat. Reaaliaikastrategianaksujen eli RTS-pelien ja ensimmäisen persoonan pyssyttelyjen eli FPS-pelien risteytys tuntuu jotenkin väkinäiseltä yritykseltä olla erilainen olematta kuitenkaan niin erilainen. Sen sijaan, että tyylilajit vahvistaisivat toisiaan, ne vain syövät toisiltaan. Disintegrationissa on ainakin olevinaan kaikki peruspalikat kasassa toimivaan peliin, mutta tarinallinen kokonaisuus tuntuu tyhjältä. Rajallisilla pelitunneillani ei yksinpelikampanjan pariin oikein huvita palata ilta toisensa jälkeen. Täytyy kuitenkin myöntää, että moninpeliosio on huomattavasti vahvemmalla tasolla. Tuntuisikin, että V1 Interactiven olisi ollut hyvä keskittyä vain toiseen tyylilajiin sekoituksen sijaan. Sama olisi pitänyt tehdä niin yksin- kuin moninpelissäkin. Nyt kokonaisuudessa on liikaa osia yhden vahvan pelin aikaansaamiseksi.

HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Hajoava ympäristö, mielenkiintoinen idea, ajan pysäyttävä pommi, moninpeli
-
Tyhjät kentät ja tunnelma, RTS- ja FPS-tyylilajien yhdistelmä ei toimi, liian kunnianhimoinen resursseihin nähden
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

DisintegrationScore

Disintegration

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Kunnianhimoinen yritys mielenkiintoiselle tyylilajien yhdistelylle menee hukkaan liian vähäisten resurssien takia



Ladataan seuraavaa sisältöä