Suomi
Gamereactor
ennakot
Diablo IV

Diablo IV, suljetussa betassa saa esimakua tulevasta, joka lupaa hyvää

Paluu Sanctuaryyn lupaa hyvää.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Harva peli on tunnistettavissa äänimaailmastaan, ja Diablo on sellainen. Onneksi Diablo IV on sitä myös. Aloittaessani pelaamaan uusimman Diablon betaa en aluksi päässyt paljoa pelaamaan, koska jonotusaika palvelimille oli niin pitkä: yli tunnin. Ja kun sisään pääsi, lensin ulos noin tunnin pelaamisen jälkeen. Toisena päivänä ongelma alkoi jo olla taakse jäänyttä elämää.

Aluksi vaikutuksen tekee se, miten tutulta kaikki tuntuukaan. Ytimeltään Diablo on roolipeli, joka keskittyy toimintaan minimoiden tarinankerronnan. Pieksäntä on toki tyydyttävää, mutta olen aina halunnut tietää enemmän maailmasta ja sen asukkaista. Diablo IV yllättääkin siinä, miten paljon tarinaa sillä on kerrottavanaan. Aiempaa useammat henkilöhahmot puhuvat, ja välivideoita riittää. Onneksi myös se tapa kertoa tarinaa toimii myös hyvin, ainakin yleensä.

Diablo IV
Tämä on mainos:

Blizzard näyttää laittaneen enemmän paukkuja siihen, että Diablo IV:ssä maailma ja sen asukkaat tulevat pelaajalle tutuiksi, ja sama pätee myös yliluonnollisiin elementteihin. Arkkienkeli Inarius on karkotettu, ja hän ottaa isähahmon roolin. Lilith on puolestaan demoni ja Mephiston tytär, joka puolestaan on Sanctuaryn äiti. Molemmat loivat maailman, mutta ovat nyt vastakkain. En aio kertoa betan tarinaa, mutta odotan innolla varsinaista julkaisua, jotta näen juonen lopun.

Pelattavuuden osalta mukana on paljon pieniä sivutehtäviä, ja pelin maailmassa tapahtuu. Maailman tapahtumien suunnittelussa oli havaittavissa toistoa, mutta suurimmassa osassa tehtäviä ääninäyttely oli hyvää ja tarinat kiinnostavia. Aiheena saattoi olla manaus, lapsen hautaaminen tai ystävän pelastaminen. Sivutehtäviä ei tietenkään ole pakko tehdä, mutta silti suurempi määrä vaihtelua olisi ollut paikallaan.

Diablo IVDiablo IVDiablo IV

On selvää, että Diablo IV seurailee Diablo III:n ja Diablo Immortalin jäljillä. Tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman paljon pelaajia, ja tarjota sosiaalisempi kokemus. Ryhmässä pelin maailmassa rymyäminen onkin hauskaa. Eri hahmoluokat toimivat keskenään yhteen, kuten jäävelho auttamassa sellaista hahmoa, joka saa aikaan paljon vahinkoa. Silti yksin pelattuna Diablo on parhaimmillaan. Taistot ovat parhaita koko pelisarjan historiassa.

Tämä on mainos:

Päätin valita Sorceressin. Barbarian ja Rogue ovat niin ikään hyviä valintoja. Harmillisesti betassa ei päässyt testaamaan Druidia ja Necromanceria. Päätin erikoistuttaa velhoni sähkötaikoihin, koska se on hauskaa. Kaikilla kokeilemillani konsteilla on oma paikkansa, ja harmillisesti tasokatto on betassa 25. Kykypuu jakautuu erilaisiin oksiin, ja järjestelmä on helposti ymmärrettävä toimien loistavasti.

Diablo IVDiablo IV

Mukana on niin ikään se käyttöesineisiin luottava järjestelmä. Varusteet kulkevat repussa, ja klassisesti päälle pantavat saa valita, samoin kuin reppuun laitettavat. Alussa on mukana tietty lukema terveysjuomia, joita sitten voi päivittää maastosta löytyvillä raaka-aineilla, ja tämä riippuu myös oman hahmon kokemustasosta. Haasteita suorittamalla voi korottaa sitäkin, miten paljon juomia voi kantaa mukana. Mekaniikka on yksinkertaistettu, ja on selvästi yhdistelmä Diablo II ja Diablo III -peleistä.

Kaupungeissa voi niin ikään myydä, ostaa, päivittää, hajottaa osiin ja lisätä mukaan taikaisaa lisävaikutusta varusteisiinsa. Klassinen gem-mekaniikka on sekin tehnyt paluun, ja niitä voi yhdistää saaden aikaan isompia ja voimakkaampia. Ja kuten ennenkin, kivillä saa prosentteihin perustuvia parannuksia varusteiden kykyihin.

Diablo IVDiablo IV

Kun sitten on laittanut päivitetyt ja taioilla parannellut varusteet päälle, on aika suunnata maailmaan ja huomata, miten suuri se onkaan. Betassa ei päässyt pelaamaan niin kauaa, että olisi saanut alleen hevosia. Sellaisia pelissä kuitenkin on, joten pitkiä etäisyyksiä voi taittaa kätevästi. Materiansiirtopaikkoja on toki niitäkin, mutta varsin vähän ja niitäkin vain kaupungeissa. Pelimaailmassa kuitenkin tapahtuu koko ajan. Hyökkäyksien kohteeksi joutuu, sivutehtäviä tarjotaan ja luolia vastaan tulee. Voisi jopa sanoa, että ajoittain ympärillä tapahtuu liikaakin. Hauskaa kuitenkin oli ainakin silloin, kun beta toimi aiotusti. Pelattavuus on kohdillaan, ja pidän tarinasta. Erilaisia pahiksiakin on riittävästi.

Toistaiseksi ne suurimmat huolenaiheeni ovat liittyneet pelin tekniseen suoriutumiseen. Verkkoviivettä esiintyy, ja palvelimille voi olla vaikea päästä pelaamaan. Ja pelatessaanhan on pakko olla koko ajan verkossa.

Kun kaikki toimii niin kuin pitää, on Diablo IV:n betan pelaaminen hauskaa, ja tulossa on varmaankin menossa olevan pelivuoden yksi kohokohdista. Minusta yksin pelaaminen on edelleen hauskinta, vaikka kehittäjät kovasti rohkaisevatkin seurassa pelaamiseen. Verkkopainotuksesta huolimatta pohja hyvälle pelille on olemassa.

Diablo IV

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä