Deus Ex: Human Revolution

Deus Ex: Human Revolution kutittelee monia harmillisen vähälle huomiolle jääneitä nostalgiahermoja. Se sijoittuu lähitulevaisuuteen, tarkalleen ottaen vuoteen 2027. Paljon on 16 vuodessa tapahtunut, sillä maailma on nykäisty kertaheitolla cyberpunkin sateisille kaduille. Valtiot ovat ottaneet takapakkia, ja suurkorporaatiot ovat vallanneet alaa. Ihmisen biologinen evoluutio on siirtymässä kyberneettisen evoluution tieltä syrjään. Peli käsittelee käänteitä, petosta ja transhumanismia vilisevän juonensa ohessa paljon jo nyt tiedemaailmassa väiteltyjä teemoja, kuten ihmisyyden määritelmää, Jumalan olemassaoloa ja muita kevyitä aiheita.

Pelaaja itse on Adam Jensen, kybernetiikkaa valmistavan Sarif-korporaation turvallisuuspäällikkö. Tavallinen päivä toimistolla muuttuu kuitenkin räjähtäen sukellukseksi teollisuusvakoilun, inhimillisyyden etsinnän ja suurien totuuksien suohon. Juonta ei missään nimessä kannata mennä pilaamaan itseltään etukäteen, sillä asioiden todellisen luonteen paljastuminen on yksi pelin ehdottomasti hienoimpia koukkuja.

Reaktioräiskintöjä ja Hollywood -pläjäyksiä pursuavan nykypelivalikoiman rinnalla Human Revolutionin ote ensimmäisen persoonan peliksi on samalla vanha että tuore. Se lainailee paljon esi-isänsä lisäksi hiipimiseen painottuvasta Thief -pelisarjasta ja muista vastaavista, joissa seuraavalle ovelle ei marssittu ruumiskasan yli vaan hiippaillen varjoissa piilotellen. Kuvaavaa on, että hahmon tehostamiseen vaadittavia kokemuspisteitä ansaitsee enemmän hiljaisesta kolkkauksesta kuin pääosumasta haulikolla.

Kärsivällisyys palkitaan, kun loppua kohden rauhallisesti edennyt Adam kehittyy melkoiseksi ninjaksi liipaisinherkkään kollegaansa verrattuna. Tekniikalla kyllästetty Adam voi muuttua näkymättömäksi, hyppiä kolmen metrin loikkia tai hakkeroitua niin tallelokeroon kuin pankkiholviin kenenkään huomaamatta. Tai jos haluaa, kestää tuhottomasti osumaa ja rontata mukanaan toinen toistaan julmempia tussareita. Hahmonkehityksen tukemana peli antaakin erittäin vapaat kädet tilanteiden ratkaisuun. Ja jos välillä kyttäily kyllästyttää, haulikko käteen ja sivutehtävää suorittamaan.

Ulkoasun puolesta peli on silkkaa Blade Runneria. Laitakaupungit ovat synkkiä, rähjäisiä ja täynnä epämääräistä väkeä. Varakkaat liikkuvat tyystin toisenlaisissa ympäristöissä marmorin ja lasiteräksen kyllästämissä pilvenpiirtäjissä. PC-versio pistää hitusen verran konsoliversioita paremmaksi, tuottaen ruudulle tarkempia pintatekstuureita ja hivenen toimivamman käyttöliittymän. Alustojen erot ovat kuitenkin pieniä, joten valinta riippuu enemmän omista preferensseistä. Deus Ex: Human Revolution ei ole teknisesti maailman päräyttävin peli, mutta z-bufferoinnin tai normalgradientshadowin puutteen se korvaa onnistuneella visuaalisella tyylillä.

Ainoa merkittävä pettymys erityisesti onnistuneen ääninäyttelyn ja vahvan juonen kannalta on hahmojen kasvoanimaatio. Keskusteluita on paljon, ja niissä käydään usein läpi erittäin voimakkaita aiheita. Siksi onkin sääli, että jäykät kasvot eivät tuo läpi kaikkea sitä tunnetta, joka ääninäyttelystä välittyy.

Deus Ex: Human Revolution on lähes täydellinen esimerkki siitä, miten kymmenen vuotta vanha pelisuosikki tuodaan onnistuneesti nykypäivään. Monet ovat samaa yrittäneet, mutta jotain on jäänyt monesti matkan varrelle. Pelin käsittelemät aiheet ovat niihin paneutuvalle mielenkiintoisia ja ajankohtaisia. Valinnan vapautta on vaikka muille jakaa niin hahmon kehityksen kuin tilanteiden ratkaisuidenkin kohdalla. Tarina pitää otteessaan koko pelin varsin pitkän keston ajan, eikä yhdentekeviä sivutehtäviä jaeta kuin markan metrilakua. Näin pelin rytmitys säilyy kohtalaisen tiiviinä, eikä pääjuoni pääse unohtumaan. Deus Ex, tuo kyberpunkin ja kyborgien arkkivaari, on siirretty onnistuneesti vuoteen 2011.