Deus Ex: Human Revolution

Kello 12:33
Yritän puhua järkeä miehelle, joka käyttää naista ihmiskilpenä. Aseen piippu puristuu tiukasti naisen ohimoon, ja yritän tulkita miehen kasvoja, järkeillä ja myötäelää tilanteessa, jossa yksikin väärä sanamuoto voi johtaa naisen kuolemaan.

Vaihtoehtoisessa maailmassa mies makaa jo kuolleena. Diplomaattisen lähestymistavan sijaan olen päättänyt tulla huoneeseen ryminällä. Nainen, Josie Thorpe, kysyy onko hänen miehensä löytynyt. Kolmannessa vaihtoehtotodellisuudessa epäonnistun neuvottelussa ja nainen kuolee. Toisaalta neuvottelut voivat johtaa myös tuloksiin: kidnappaaja ja terroristijohtaja Faridah Malik luovuttaa naisen ja poistuu Sarifin tuotantolaitoksesta vahingoittumattomana.

Näihin jännittäviin tunnelmiin päättyi ensimmäinen kunnollinen pelirupeama Deus Ex: Human Revolutionin futuristisessa maailmassa. Pelin parissa käytetty aika ei edes täytä puolta työpäivästä, mutta pelin jättämä vaikutelma pysyy mielessä viikkoja. Olen täysin toimintatrillerin pauloissa - tavalla, johon vain jaloimmat edustajat mistä tahansa viihteenlajista pystyvät.

Kello 11:45
Tunti ennen pelisession päättymistä pudottaudun pieneen toimistohuoneeseen yllä kulkevasta ilmastointikanavasta. Tömähdän keskelle järkyttyneitä työntekijöitä, jotka on sidottu tuoleihinsa, ja puran pommin. Rinnakkaisuniversumissa tyrin pommin purkutoimenpiteet ja kuolen panttivankien rinnalla myrkkykaasuihin. Kolmannessa maailmassa en kiinnitä huomiota erään panttivangin, Thorpen, varoituksiin ja astun ansalankaan hiippaillessani huoneeseen pääovista. Kuolemme kaikki.

Jälleen yhdessä vaihtoehtoisessa todellisuudessa Thorpe ja muut laitoksen työntekijät ovat jo menehtyneet, koska en ehtinyt ajoissa hätiin. Miksikö? Luuhasin liian pitkään Sarifin pääkonttorissa kaupungin toisella laidalla; en suunnannut suoraan helikopterille aloittaakseni ensimmäisen tehtävän turvallisuusagenttina, vaan päätin sen sijaan tutkiskella konttorin aulaa.

Juuri tämä on puhdasta Deus Exiä. Peli tunkee jälkiseurauksia pikkiriikkisiinkin valintoihin, joita matkan aikana tehdään. Kukin vaihtoehtotodellisuus on tapa, jolla tilanteet voivat edetä, jos pelaaja sattuu tietoisesti tai tietämättään kääntämään pelin kulkua tietylle raiteelle. Jo ensimmäinen tehtävä tarjoaa lukuisia tienhaaroja, jotka kaikki johtavat eri lopputuloksiin.

Kyseessä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta, kun tällaista pelisuunnittelua hyödynnetään, mutta Deus Exissä sillä on painoa. Valinnoilla on aina joitakin kivuliaita seurauksia, jotka saavat tuntemaan olon enemmän typeräksi äpäräksi kuin cybersankariksi. Tästä on kiittäminen kolmea elementtiä: poikkeuksellisen laadukasta ääninäyttelyä, fantastista tarinaa ja neo-noir-ilmapiiriä. Juuri näiden ansiosta epäonnistumiset tuntuvat niin kirveleviltä. Uskallanpa veikata jo lyhyen ennakkotestin perusteella, että Deus Ex: Human Revolution on yksi parhaista tarinavetoisista seikkailuista tällä, tai millä tahansa, konsolisukupolvella.

Kello 10:47
Tuntia aiemmin kyyristelen työpisteen takana laboratoriossa ja tarkkailen aseistautuneen terroristin partiointia. Kyseessä on vain yksi useista huoneista, joissa navigoidessa on pidettävä paitsi panttivankeja silmällä myös jotain, jota kutsutaan Typhooniksi. Ei, nyt ei puhuta 1990-luvun WWE-painijasta, vaan pikemminkin edistyksellisestä aseesta.

Silmäilen vihollisen liikkeitä ja näytöllä näkyvää tutkaa, joka jäljittää myös kolme muuta vihollista näkökentän ulkopuolelta. Adam Jensen vaikuttaa kyyryasennossa tyyneltä - sykkeeni ei. Sama on jatkunut koko soluttautumisen ajan, kun olen hiippaillut Sarifin laitokseen huoneissa, käytävillä ja ilmastointikanavissa, vähän väliä pysähdellen kuuntelemaan askeleita ja vihollisjoukkojen satunnaisia keskusteluja. En ole ollut yhtä kiinnostunut ja virittynyt hiippailusta sitten alkuperäisen Metal Gear Solidin vuonna 1998.

Sarifin tuotantolaitos toimii pelin ensimmäisenä kunnollisena tehtävänä ja tarjoaa rajallisen määrän etenemisreittejä läpi laajempien laboratorioiden, pukuhuoneiden ja toimistojen. Jokainen alue on kuitenkin täynnä terroristeja, ja jännittävien tilanteiden (sukeltaessa suojasta toiseen ja paljastaessa itsensä hetkellisesti) ansiosta kenttäsuunnittelun suoraviivaisuuteen ei kiinnitä huomiota.

Vaihtoehtoisesti tehtävässä voisi juosta suojasta suojaan ja laukoa kovilla mennessään. Tehtävää edeltävän helikopterimatkan aikana peli pyysi tekemään valinnan rynnäkkö- ja hiippailutaktiikan väliltä ja jakoi varusteita valinnan mukaan.

Jos valitsee rynnäkkötaktiikan ja lisäksi pitkän kantaman lähietäisyyden sijaan, käteen paiskataan kiikarilla varustettu tainnutuskivääri. Ase toimii hyvin vartioiden houkutteluun pois ovilta, kun nämä lähtevät tarkistamaan uinuvan toverinsa tilannetta. Toisaalta aseella voi myös puhdistaa kapean käytävän vihollisista. Näkyvillä ei kuitenkaan kannata keikkua, sillä taisteluiden käynnistyessä pelaaja on altavastaajana. Deus Ex on vaikea peli jo keskivaikealla Normal-tasollaan, mikä on yksi kolmesta asetuksesta.

Toisaalta pelaaja voi myös käyttää hyväkseen vihollisten ylivoimaa. Aiheuttamalla hälytyksen ja saamalla viholliset kerääntymään yhteen paikkaan voi kätevästi vapauttaa hallitun räjähdyksen, joka pyyhkäisee koko ryppään kartalta yhdellä ammuksia säästävällä jysäyksellä.

Ihmiskehon parantelu eli augmentaatio on yksi keskeisimmistä pelimekaniikoista Human Revolutionissa ja liittyy tiukasti myös hiljalleen esiin nousevaan juoneen. Pelaaja on laitoksella Pro-Human Puristien vuoksi. Kyseessä on terroristiryhmä, joka pitää mekaanisten kehonosien kehittämistä ja kehon parantelua cyberorgaanisilla voimistajilla moraalittomana.

Sarif on augmentaatioiden pääsuunnittelija ja levittäjä. Jensen työskentelee suoraan organisaation johtajan David Sarifin alaisuudessa. Poliisia on pyydetty pysymään aloillaan rakennuksen ulkopuolella, kun pelaaja tunkeutuu rakennukseen ja pyrkii pistämään lopun hyökkäykselle. Se ei tietenkään ole perimmäinen syy siihen, miksi rakennukseen ei kaivata ulkopuolisia - panttivangit eivät ole pelaajan ykkösprioriteetti -, mutta syiden valottaminen tätä enemmän pilaisi merkittävän juonenkäänteen.

Pelillisesti augmentaatiot tuovat Deus Exiin roolipelimäisiä piirteitä. Näppäimenpainalluksella peli siirtyy ihmisvaraosakauppaan, jossa Jensenin ominaisuuksia voi kehittää seitsemän eri alueen osalta: pään, kehon, käsien, silmien, selän, ihon ja jalkojen. Lisäksi mukana on kahdeksas osa-alue sosiaalisille ehostuksille.

Kukin osa-alue tarjoaa harkittavaksi useita ehostuksia, jotka suosivat eri pelityylejä. Kehittäjä Eidos Montreal pyysi, ettei kykypäivityksiä valotettaisi liikaa, sillä koko valikoima oli suoraan silmien edessä (normaalisti tässä vaiheessa pelissä näin ei olisi). Muutamia tyypillisimpiä parannuksia voitaneen kuitenkin paljastaa: Kommunikaatiohäirintä mahdollistaa puheluiden vastaanottamisen tehtävän aikana vihollisilta salattuna. Kehittyneet hakkerointitaidot vaaditaan tietokonejärjestelmiin tunkeutumiseen. Verkkokalvon parannus suojaa sokaisukranaatin vaikutuksilta. Kehoon voi puolestaan asentaa parannuksia, jotka uudelleen lataavat ruudulla näkyvät energiapalkit, mikä mahdollistaa fysiikanlakeja uhmaavien liikkeiden aktiivisemman käytön.

Kukin augmentaatio maksaa Praxis-pisteen, joita jaetaan niukasti pelin aikana. Kehittymisvaraa onkin näin rajoitettu, mikä pakottaa punnitsemaan pelityyliään. Sama pätee myös aseinventaarioon, jonka koko on seitsemän kertaa kahdeksan ruutua. Aseet ja varusteet on saatava mahtumaan käytettävissä oleviin ruutuihin. Ajan myötä inventaarion kokoa voi jonkin verran kasvattaa, mutta Human Revolutionissa on syytä päättää, pelaako sitä aseet paukkuen vai erikoistuuko näkymättömäksi agentiksi.

Pelin on määrä tukea useita erilaisia lähestymistapoja kussakin koitoksessa, ja vaikka Sarifin terroristeja pursuavassa laitoksessa valinnat painottuvatkin pohjimmiltaan joko toimintaan tai hiippailuun, lupaa Eidos Montreal monivivahteisempaa valintojen kirjoa pelin edetessä.

Kello 10:25
Edelleen varhaisempiin tapahtumiin siirryttäessä niskat napsuvat. Takedown-näppäintä voi painaa pitkään tai vain näpäyttää, mikä johtaa joko tappavaan salamurhaan tai tainnutukseen. Näin likeellä liikuttaessa on parasta varmistaa, että vihollinen ei ehdi huomata Jensenin läsnäoloa tai ettei lähettyvillä ole muita vihollisia. Lähitaisteluhyökkäykseen siirtyminen kesken tulitaistelun on riskaabelia puuhaa. Onnistuin siinä vain piiloutumalla pienen toimistohuoneen oven taakse ja odottamalla, että vihollinen hivuttautuisi sisään. Kadonneen terroristin toverit puolestaan alkoivat huudella tämän perään ja seurata tämän partioreittiä, mikä johti paljastumiseen.

Kello 9:59
Peli pääsee kunnolla käyntiin. Mielessä on tuoreeltaan intro-video, jossa Adam Jensen käy läpi kivuliaan augmentaatioleikkauksen. Leikkauksessa Jensenin pahoin vaurioitunut keho muovaillaan cyberneettiseksi supersankariksi, minkä jälkeen pelaajalle annetaan ohjat.

Sarifin pääkonttorin aulassa riittää ihmeteltävää. Jokaiseen esineeseen on uhrattu runsaasti yksityiskohtia. Videotauluilla pyörivät yhtiön mainokset ja päivän uutiset. Painelen nappeja ja kuuntelen yhtiöstä kertovan opastuksen. Ohimennen korviin kantautuu keskusteluja, jotka täydentävät maailman, yhtiön ja jopa Jensenin taustoja. Leikin myös keskusteluvaihtoehtojen kanssa vielä autuaan tietämättömänä, että myöhemmin kykyä tulkita kehonkieltä ja hallita keskustelutilanteita vaaditaan naisen hengen pelastamiseksi.

Jatkan pällistelyä WC-osastolle ja hiippailen vaivihkaa naisten puolelle, samalla korvia lotkauttamatta kiireellisemmille käskyille, jotka kutsuvat helikopterille ja ensimmäiseen tehtävään. Eidos Montreal on todella panostanut pelimaailmaan. Naurahtaessani tekoälyhahmon vitsille siitä, että luikahdin naisten WC:hen, toisella puolella kaupunkia huoneellinen panttivankeja kuolee myrkkykaasuihin.

Kello 9:34
Ennen intro-videon alkua peli tarjoaa maistiaisen räiskintää, joka ilman pieniä visuaalisia yksityiskohtia ja mukaansatempaavaa soundtrackiä tuntuisi melko alkeelliselta paukuttelulta. Joudun taistelemaan lievää mutta kitkerää pettymyksen makua vastaan - tämä ei todellakaan voi olla koko pelin kaava?

Deus Ex: Human Revolution vie taas miehestä pitemmän korren: se potkii ensin palleille ja hellii vasta myöhemmin.

Pelin alku on kohtuullinen, mutta verrattuna myöhempiin tapahtumiin se tuntuu laimealta. Pelin ensimmäinen vajaa puolituntinen on ehkä sen heikointa antia, mutta ymmärrän tarpeen yksinkertaiselle opastusjaksolle. Pelissä on niin paljon kaikkea, että olisi miltei hölmöä rojauttaa kaikki kerralla pelaajan harteille. Eidos Montreal on päättänyt aloittaa pelin tutunoloisella mutta keskinkertaisella räiskinnällä, jota alustetaan osin ohjatulla johdannolla.

Prologi on myös teaseri siitä, mitä myöhemmin seuraa. Tähän asti Adam Jensen, aurinkolaseihin sonnustautunut ja tupakkaäänellä puhuva turvallisuusagentti, on ollut verrattain inhimillinen ihminen. Augmentaatiolaboratorioiden halki kävellessä voi miltei haistaa kaikki ne kyvyt, jotka Jensenin repertuaariin liitetään noin parinkymmenen minuutin sisään. Siihen mennessä pelaaja on tavannut yhtiön johtajan David Sarifin, kuullut hieman Jensen ja tämän oppaan Tri. Megan Reidin yhteisestä historiasta sekä paiskautunut ikkunan läpi laboratoriolaitteisiin - hetki, jolloin Jensenin keho runnotaan rusinaksi ja peli todella vasta alkaa, hyökkääjän tietysti napatessa Reidin mukaansa.

Ennen ylivoimaisen vihollisen kohtaamista peli paljastaa rujoimmat puolensa. Tähtäily tuntuu aluksi hieman kömpelöltä, eivätkä viholliset ole varsinaisesti taktisia neroja toisin kuin esimerkiksi Halo-sarjassa. Mutta jälleen kerran: kyse on vasta pelin alusta.

Kuoleminen on melko helppoa. Vain muutama osuma saa HUD-näytön värjäytymään uhkaavan punaiseksi, ja elinvoiman palautuminen kestää pari - ellei jopa kolme - kertaa niin pitkään kuin Call of Dutyn kaltaisissa peleissä. Tappavien laukausten ampuminen puolestaan vaatii järkeviä liipaisimen näpäytyksiä pitkäkestoisten puristusotteiden sijaan. Deus Ex: Human Revolution on ehdottomasti haastava peli, ja päätin päiväni useaan otteeseen ennen kuin opin ymmärtämään, ettei peliä voi pelata äkkipäisesti juosten.

Pelaaja voi rikkoa esimerkiksi myrkyllisiä kemikaaleja sisältäviä astioita hyökkäävän ryhmän lamauttamiseksi, mutta muutamia kohtalaisia suunnitteluratkaisuja ja korkeita tuotantoarvoja lukuun ottamatta alku ei suuremmin räiskintäkaavastaan pakene. Vasta intro-videon jälkeen peli toden teolla alkaa osoittaa potentiaalinsa.

Grafiikka on merkittävä osa pelin viehätystä. Kasvoanimaatiot erottuvat edukseen ja lukemattomat hienovaraiset yksityiskohdat joka huoneessa pakottavat tutkimaan pienintäkin paperinpalaa tavalla, johon en ole törmännyt sitten Metal Gear Solidin. Ja vaikka kasvoanimaatiot eivät ehkä täysin peittoa Valven esimerkillistä saavutusta Half-Life 2 -sarjassa, Eidos Montrealin tuottama jälki välittää helposti kunkin hahmon tunnetilaa. Ilman tätä Malikin heitteleviä tunteita ei voisi tulkita tehtävän lopussa.

Vaikka ehdin viettää Human Revolutionin parissa vain muutaman hassun tunnin parissa eri ympäristössä, pelin jättämä vaikutelma on erittäin voimakas. Ällistyttävän kaunis futuristinen kaupunkimaisema avautuu sadetakkiin sonnustautuneen agentin ympärillä tämän pohdiskellessa itsensä parantelua ja salaliittoja. Temaattisesti peli assosioituu tiukasti scifilegendoihin: Blade Runneriin, Ghost in the Shelliin, Metal Gear Solidiin. Human Revolution on ajatuksia herättävää scifiä, jota maustetaan augmentoidulla toiminnalla.

Ja vaikka pelissä eletään lähitulevaisuutta verrattuna Mass Effectin kaukaisen eeppiseen avaruusaikaan ja käydään teknistä sotaa Dragon Agen ja Oblivionin miekkoihin nähden, sen maailma on aivan yhtä mukaansatempaava, vaikuttava ja huoliteltu. Ennakkotestin päättäminen ja kuulokkeiden laskeminen tuntui kuin irrottautuisi kokonaan toisesta elämästä.

Mieli palaa jo halusta palata vuoteen 2027 ja heittää hyvästit sosiaaliselle elämälle muutamaksi viikoksi. Deus Ex: Human Revolution tekee meistä erakkoja.