Destiny on Activisionin suurimpia pelinimiä, eikä ihme. Työstäähän sitä sentään Bungie, ansioitunut pelistudio legendaarisen Halo-pelisarjan takana. Destiny pyörähtää kolmannelle vuodelleen uuden lisäosan, Rise of Ironin saattelemana. Miten hyvältä vanha meno maistuu uusissa tehtävissä?
Rise of Iron lisää peliin yhden uuden kuuden pelaajan raid-tehtävän, pari kolmen hengen strike-instanssia sekä pienen nipun yksinpelikampanjan virkaa ajavia tehtäviä. Moninpelipuolella valon sotureita hellitään kolmella uudella kartalla ja yhdellä pelitilalla. Myös yksi uusi pelialue avataan tutkittavaksi, tällä kertaa lumisen Venäjän keskeltä.
Lisäosan tapahtumat lähtevät käyntiin, kun yksi voimakkaimmista guardianeista lähettää pelaajan selvittämään mitä viholliset yrittävät epätoivoisesti löytää. Nopeasti isoja panoksia pöytään lyövä tarina hehkuttaa eeppisintä vaaraa ja kaikkea pyhää uhkaavaa pahuutta, mutta todellisuudessa tämä neljän tehtävän sisältö vedetään pakettiin noin tunnissa. Se on melkoinen pettymys, etenkin hauskan ja epiikkamittarin kaakkoon kiskaisevan The Taken Kingin jälkeen, eikä lopputaistelua lukuunottamatta Rise of Ironin tarinasta jää juurikaan muistikuvia.
Rise of Ironin kartat ovat kuitenkin erittäin nättejä ja laajoja, ja Bungie näyttää miten hemmetin pätevä se on tehdessään kenttäsuunnittelua. Kartat ovat viimeisen päälle hiottuja ja äärimmäisen tunnelmallisia, kiitos ruostuvien laivojen, ahtaiden käytävien ja lumisten, vaarojen täyttämien lakeuksien. Niissä samoileminen salaisuuksia etsien ja pelkkää arkkitehtuuria ihaillen kiehtoo helposti tuntikausia.
Moninpelipuolella esitellään kolme karttaa sekä uusi Supremacy-pelitila. Supremacyssa ei voita pelkästään vihollisia pyssyttämällä, vaan pisteitä myönnetään vain, jos onnistuu noukkimaan kaatamansa vastustajan jäänteiden keskellä hehkuvan palleroisen. Supremacy on ihan kiva vaihtoehto perustason joukkuemätölle, mutta se ei yllä lähellekään tärkeiden kohteiden valtaamisen painetta tai pienryhmäsodankäynnin tarvetta taktiikalle.
Enemmän haastetta kaipaaville Destiny: Rise of Iron jatkaa yksinpelin tarinaa avaamalla lisäosan kolme strike-tehtävää, joista yksi on miltei pirullisen hankala kähinä vanhassa ohjussiilossa ja kaksi muuta lämmittelee pelin ensimmäisiä strike-instansseja uuteen uskoon.
Viimeistään striket alleviivaavat miten väsyneeltä Destiny alkaa jo tuntua. Kaksi kolmesta tehtävästä käyttää tismalleen samaa kenttää kuin mitä pelistä on löytynyt alusta lähtien. Samaa kikkaa käytetään muissakin kartoissa: ne ovat pitkälti tasan samoja soppia, joissa on talsittu jo kaksi vuotta. Maisemiin on vain vedetty uusi maalipinta päälle, jotta täysin puhkikuluttu sisältö tuntuisi uudelta ja tuoreelta.
Hämäys ei kestä kovinkaan pitkään.
Peli kierrättää vanhaa sisältöä massiiviset määrät, eikä uusi paketti tee muuta kuin tarjoa faneille sitä mitä he ovat jo tottunut pureskelemaan. Se ei uudista kokonaisuutta yhtään mitenkään ja antaa vain juuri sen verran lisäsisältöä, ettei paketti tuntuisi petkuhuiputukselta. Ottaen huomioon, että lystistä pitää maksaa 30 euroa kaiken vanhan sisällön kustannusten päälle, kyllä se kierrättämisen maku alkaa jo hiljalleen korpeamaan.
Tästä huolimatta Destiny: Rise of Iron jaksaa vetää puoleensa harvinaisen tehokkaasti, ja siitä suurin kiitos on Bungien raudanlujan osaamisen räiskintäpelien saralla. Peli annostelee 15 sekunnin purskeissa tiukkoja tilanteita, jonka jälkeen siirrytään seuraavaan toimintakohtaukseen. Pelaaja soljuu sankarina sotakenttien keskellä ja meno on juuri sen verran haastavaa, että muu maailma unohtuu silkan suorittamisen riemun tieltä.
Jos konsepti tai sisältö ei silti pian uudistu radikaalisti, pitkään ei Destiny kuitenkaan enää kanna.