Kovimpia Destiny-pelaajia ei miellytä sitten mikään, koska poppoo paahtaa sisällön liian nopeasti läpi on sitä sitten tunnin tai kymmenen verran. Valitettavasti meille muillekaan Osiris ei tarjoa riittävästi oikein mitään, jotta siitä jaksaisi kiinnostua millään tasolla. Parin kympin hintaiselta laajennukselta on lupa odottaa paljon enemmän kuin pääosin uudelleenlämmitettyä sisältöä ja minimaalisen pienen uuden planeetan, Merkuriuksen.
Puolivillainen tarina ja sen lähes tuntemattomaksi jäävä pääjehu Osiris käynnistyvät pian kakkosen kampanjan jälkeen. Taas kaikki on uhattuna (tällä kertaa Vex-rodun puolelta) ja pelastamaan lähdetään. Maksimissaan pariin iltaan venyvä minikampanja käyttää surutta kaikkia jo sataan kertaan koluttuja karttoja hyvin pienin muutoksin. Viholliset tulevat edelleen tylsissä pienissä tipoissa eikä mistään näe, että nyt pelataan jotain uutta. Osa näistä "käsintehdyistä" juonitehtävistä on niin lyhyitä, että ne loppuvat äkisti vailla mitään mieleenpainuvaa. Osiristakin ohuemmaksi jäävä pääpahisrobotti (jonka nimeä en enää edes muista) on suoraan 90-luvun Soniceista pöllitty palikkakasa vailla persoonaa tai menneisyyttä. Se siitä Bungien sitoumuksesta tarinavetoisempaan Destinyyn.
Merkuriuksen vapaa peuhausalue on äärimmäisen pieni, joskin varsin kivannäköinen. Keltaisessa valossa kylpevät egyptimäiset rakennelmat ovat kauniita katsella. Siihen kiinteästi kuuluva Infinite Forest on osittain satunnaisesti luotu kasa peräkkäisiä käytäviä ja areenoita, jotka lilluvat tyhjyyden päällä. Ikuisen Metsän mahdollisuudet hukataan taas täysin mieltä puuduttavan tylsillä kohtaamisilla vihollisten kanssa. Monet näistä kähyistä voi jopa ohittaa kokonaan, mikä on erikoinen suunnitteluratkaisu taisteluun pohjaavassa pelissä.
Pari muutakin asiaa onnistuttiin sössimään lahjakkaasti: Prometheus Lens -nimisen laserpyssykän tasapainotuksen täydellisen unohtumisen takia kilpailulliset Crucible-matsit ovat väliaikaisesti muuttuneet Acid House -bileiksi. Kyseinen tykki oli niin rikkinäinen, että se oli pakko lisätä viikonloppukauppias Xurin valikoimaan, jotta kaikki saattoivat ostaa sen moninpeliä varten. Toisaalta tulipahan samalla paikalleen jämähtäneeseen asetasapainoon jotain uudenlaista. Destiny 2:n PvP-puoli kun pitää huolen, että yksikään Eksoottinen tai Legendaarinen ase ei oikeasti tunnu tehokkaalta PvE-puolella.
Toinen sössintä löytyy sisällön törkeästä piilottamisesta maksullisen lisäosan taakse. Pelkkä uuden tasokaton holvaaminen ei vielä riittänyt, vaan Destiny 2 pisti jotkut loppupelin kaikille aiemmin avoimista toiminnoista lukkojen taakse. Tätä kirjoitettaessa Bungie on jo korjannut asian, mutta näin julkeaa pakkomyyntiä ei olisi pitänyt tapahtua alun perinkään.
Osiriksen kirous on monitahoinen. Kampanja on tympeä ja lyhyt, tarinankerronta olematonta ja merkityksetöntä. Eri taistelut suurimmalta osin täysin sitä samaa tyyliä, jota pelaajat ovat jauhaneet jo Destiny 1:stä alkaen. Osa uusista aseista ja esineistä on "ihan kivoja", mutteivat Prometheus Lensia lukuun ottamatta ikimuistoisia. Lisärin ehdottomasti paras puoli on Merkurius ja sen näyttävät maisemat, joista ei kuitenkaan oteta riittävästi irti kenttien pienuuden takia. Ruohovaltamerimäinen pariin otteeseen nähtävä maisema olisi tarjonnut valtavasti mielenkiintoisemman taisteluareenan kuin miljoonaan kertaan nähdyt käytävät ja rauniot. Bungie ja Activision toistavat jälleen kerran samat virheet kuin ykkösosan ensimmäisissä lisäosissakin. Jos uusi Taken King -kaliiperin lisäosa joskus Destiny 2:een tulee, siitäkin kiinnostuminen on juuri nyt todella heikoissa kantimissa.
Testattu Jimm's Gamer Gold 1070 V3 -pelitietokoneella. Tehomasiinan tarkat lisätiedot löydät täältä.