Arkane Studiosin omaperäiset ja laadukkaat pelit ovat jääneet vahvasti mieleen vuosien varrella. Ei siis mikään ihme, että puljun uutta tuotosta, Deathloopia, on odotettu suurella mielenkiinnolla ja hartaasti.
Colt herää krapulassa rannalta painajaiseen, jossa hän kuoli. Tilanne on vähintäänkin epämääräinen, kun ilmassa leijuu tekstin muodossa vihjeitä ja opastusta etenemiseen. Hiljalleen käy ilmi, että samainen aamu on tapahtunut ennenkin ja vielä useasti. Colt on jumissa aikasilmukassa, ja siitä pitää päästä irti keinolla millä hyvänsä.
Deathloopin Päiväni murmelina -versio sekoittelee rohkeasti mystiikkaa, huumoria ja väkivaltaa 60-luvun estetiikalla höystettynä. Tyypilliseen Arkane Studiosin tapaan tarina on mietitty hyvin pitkälle, ja moniulotteisen seikkailun käsittäminen vaatii kärsivällistä paneutumista ja avointa mieltä. Itselleni meno tuntuu alussa jopa tökkivän, kun ajatus ei oikein saanut otetta pelin valtavasta tiedonvirrasta ja moniulotteisesta sisällöstä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan toiminnan hiljakseen alkaessa käymään järkeen, jolloin Deathloopista kuoriutuu varsin nokkela ja monipuolinen agenttijännäri.
Arkane Studiosin muiden pelien mukaisesti myös Deathloop on silmistä kuvattu. Tyypilliset toiminnat hyppimisestä ryömimiseen toimivat moitteetta ohjaimella, tosin tähtäys jää lievästi epätarkaksi optimoinnin puutteen takia. Coltin saappaissa pelaaja pääsee tutkimaan Blackreef-nimisen saariston vaaroja kuhisevia alueita ulospääsyn toivossa. Kuolema vie aina takaisin aloituspisteeseen rannalle ja ilman kaikkia kerättyjä tavaroita. Samainen kohtalo odottaa myös silloin, kun vuorokausi on koettu, vaikka olisikin selvinnyt hengissä. Tämän takia pelkän arsenaalin sijaan myös tieto on voimaa. Kokeilemalla erilaisia toimintamalleja, tarkastelemalla vastustajien käytöstä ja menemällä uusiin paikkoihin oppii kaikenlaista. Ja kun tietää taas rannalta herätessään, minne pitää mennä ja mitä pitää tehdä, homma alkaa luistamaan. Kun pelaaja on selvittänyt ratkaisun aikasilmukasta ulospääsyyn, käynnistyy pelin strateginen osio, jossa pitää keksiä paras ratkaisu lopputulokseen pääsemiseksi.
Saari, jonne pelaaja on jäänyt jumiin, jakautuu muutamaan erilliseen pelattavaan kenttään. Kenttäsuunnittelu on todella huoliteltua ja yksityiskohtaista tarjoillen lukuisia reittejä, ovelia salakäytäviä ja omaperäisiä mahdollisuuksia päämääriin. Kentät myös muokkautuvat jonkin verran erilaisiksi pelattavan vuorokaudenajan myötä, joita on kolmea erilaista. Kaikesta monipuolisuudesta huolimatta samoissa paikoissa pyöriminen moneen kertaan alkaa pidemmän päälle hieman tökkiä.
Deathloop mahdollistaa pelissä etenemisen monin eri keinoin. Pelaaja voi räiskiä tiensä läpi vihollisten, mutta vaativan vaikeustason myötä koen piiloissa etenemisen toimivan huomattavasti paremmin varsinkin, kun vihollisten liikkeet ja toimintatavat ovat tulleet tutuiksi. Avuksi toimintaan peli tarjoilee hulvattoman määrän aseita ja työkaluja käytettäväksi. Pelaajalle riittää valintaa viidakkoveitsen ja kranaattien lisäksi muun muassa lukuisista eri tussareista, jotka vaihtelevat hiljaisista käsiaseista aina massiivisiin haulikoihin ja konetuliaseisiin. Coltin vakiovarusteisiin lukeutuu myös itse tehty koodaushärpäke, jonka avulla pelaaja voi hakkeroida vieraita laitteita, kuten tykkitorneja tai valvontakameroita, omalle puolelleen. Aseisiin voi kiinnittää erilaisia tehosteita, jotka esimerkiksi nopeuttavat latausta, parantavat tarkkuutta ja niin edelleen. Deathloop ei kuitenkaan olisi Arkane Studiosin peli ilman hahmon erityisvoimia. Asetehosteiden mukaisesti pelin kentät ovat täynnä kerättäviä erikoisvoimia, joiden avulla hahmon matkaa ulos aikasilmukasta voi muokata varsin tehokkaasti. Pelaaja oppii muun muassa teleporttailemaan lyhyitä matkoja, heittelemään vihollisia ilmaan ja yhdistelemään lukuisia vastuksia kokemaan saman kohtalon. Tehostetuin asein, tarvikkein ja yliluonnollisten voimien yhdistämisellä pelaajasta kuoriutuu tehokas agentti lähes mahdottomalta vaikuttavaa vastusta vastaan.
Vaikka pelin voi läpäistä taistelemalla pelkästään tekoälyvastuksia vastaan, Deathloop sisältää myös nokkelan moninpeliosion. Netin välityksellä pelaajat voivat ilmaantua toisten pelaajien seikkailuihin lyömään kapuloita rattaisiin, ja ampumaan lyijyä päähän. Verkkopelissä agentti Juliannan saappaisiin hyppäävillä tavoitteena on pitää aikasilmukka ehyenä. Juliannalla pelattaessa pelaajan varustustaso on varsin samanlainen kuin Coltin. Erikoiskykynä on muun muassa hetkellinen näkymättömyys, jonka tietysti Coltilla pelaavat voivat saada itselleen, jos he voittavat Juliannan taistelussa. Ihmisvastuksen lisäys osaksi monipuolista taistelua rikastuttaa pelikokemusta entisestään luoden yllättäviä tilanteita ja haastavampaa vastusta.
Deathloop on kaikessa omaperäisyydessään kovasti Arkana Studiosin tuotoksen näköinen. Pelin ilme on varsin villi hyödyntäen 60-lukua ja rappioitunutta ylhäiskulttuuria. Värejä käytetään vahvasti osana suunnittelua, ja käytettävät aseet ja työkalut ovat yksinkertaisesti kiehtovia. Maailma on pullollaan yksityiskohtia, ja kentät oikein hukkuvat kaiken maailman romuun. Päähahmot ovat mallinnettu todella taidokkaasti, mutta tusinavihollisten keskinkertaista tasoa ja outoa ilmettä en oikein ymmärrä. Lähinnä näistä pahiksista tulevat mieleen jonkinlaiset spraymaalatut vahanuket. Samoin pienoisena pettymyksenä Deathloopista eivät oikein hohka nykykonsolin muskelit. Vaikka peli onkin 4K-tarkkuudessa, ja asetuksissa ovat säteenseurantaherkut päällä, voisi lopputulos olla yhtä hyvin Playstation 4 Pro:n tuotoksia. Esimerkiksi maailman peilit ovat mustia, kaikki tavarat nököttävät tiukasti paikoillaan välittämättä pelaajan toimista, ja jopa hahmojen dynaamiset varjot puuttuvat. Ja kun valoilla ja partikkeleillakaan ei juuri leikitä, jää ilmeestä lähinnä mieleen vain hyvä ja omaperäinen suunnittelu, josta Arkane Studios on tunnettu. Kaikesta tästä huolimatta sain pelin hetkellisesti tökkimään täysin pelikelvottomaksi usean minuutin ajaksi Playstation 5:lla. Sentään lataukset sujuvat onneksi vauhdilla.
Äänimaailma on miellyttävän monipuolinen. Omaperäiset aseet ja vempaimet saavat näköisensä äänikäsittelyn kuulostaen omaperäisiltä ja miellyttäviltä. Maailmassa velloo uskottava ambienssi, ja tavaroiden keräily ja hyödyntäminen kuulostavat selkeältä. Nokkela ja napakka sanailu hahmojen välillä on toteutettu tunteikkaalla ääninäyttelyllä ammattimaisesti. Keskustelut ovat hauskoja ja hyvin pelin maailmaan istuvia. Musiikki ottaa kiehtovia riskejä yhdistellessään sähkökitaroita ja orkesterimusiikkia luodessaan James Bondin tyylisiä viboja toimintaan ja aistikasta jännitystä seikkailuun.
Deathloop on jälleen kerran onnistunut ja omaperäinen tuotos tekijöiltään. Muutamaa astetta normaaliräiskintää älykkäämpi tuotos vaatii pelaajalta keskittymistä, jotta pelin aluksi sekavalta tuntuvaan tarinaan pääsee kunnolla sisään. Tämä voi olla kynnys joillekin, mutta panostaminen palkitaan kiehtovalla toimintaseikkailulla hienosti suunnitelluissa kentissä, joista eivät hauskat tilanteet lopu heti kesken. Valinnainen moninpelimahdollisuus rikastuttaa menoa entisestään. Pelin suunnittelu on taas täysin omassa luokassaan, mutta toteutus on harmillisesti jäänyt enemmän edellisen sukupolven tasolle. Kokonaisuutena Deathloop ei henkilökohtaisesti aivan yllä Arkane Studiosin Dishonoredin tai Prey-pelin tasolle, mutta onnistuu silti tekemään vaikutuksen laadukkaalla ja omalaatuisella menollaan.