Dead to Rights: Retribution

Grant City on maanpäällinen helvetti. Union-nimellä pörräävä terroristiposse tekee pöyristyttävän törkeitä tihutöitä ja tavalliset poliisivoimat ovat täysin kauhun lamaannuttamia. Kun viattomien kansalaisten asuttama kaupunki sortuu ympärillä, ei yksikään kovaksikeitetty kyttä voi vaan istua peukkujensa päällä. Niinpä kovaotteinen Jake Slate tarttuu kättä pidempään ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä, vaikka se reitti poikkeuksetta viekin kurkku suorana huutavan poliisipäällikön puhuteltavaksi.

Siinä missä kaksi aiempaa Dead to Rights -peliä olivat väkivaltaisuudestaan huolimatta sangen värikkäitä pelejä, Dead to Rights: Retribution on sekä harmaa että tummasävyinen. Ja kuten kaikissa muissakin rikollisuuden riivaamissa kaupungeissa, myös Grant Cityssa sataa koko ajan.

Vaikka kaupunki onkin mitä epäystävällisin mesta ja Jackista pedataan historian kovinta lainvalvojaa, peliin ei voi mitenkään suhtautua vakavasti. Käsikirjoitus sattuu otsalohkoon, dialogi on naurettavan kömpelöä ja Jackin koira Shadow on niin fiksu, että Lassie vaikuttaa Lucky Luken Rantanplan-piskiltä. Shadowin hommana on vaivihkaa hiipiä konnakoplien selustaan, listiä ryökäleet yksi kerrallaan ja sitten raahata raadot varjoon ennen kuin kukaan huomaa mitä tapahtui. Sotakone Jumalan armosta osaa tietysti myös noukkia nujerretuilta rosvoilta ID-kortit, avaimet sun muut isännän kaipaamat esineet.

Kerronta siis sattuu aivoon ja sekä toteutus että pelisuunnittelu ovat selvästi aikaansa jäljessä. Vaikka tämä nakertaakin pelin katu-uskottavuutta, se ei kuitenkaan tarkoita, että Dead to Rights: Retribution olisi huono peli. Itse asiassa päinvastoin. Liki kaikki nykypäivän toimintapelit tavoittelevat jonkinasteista realismia, mutta Volatile Gamesin teos lähtee täysin toiselle linjalle. Jack Slate on kuin suoraan 80-luvun actionpätkistä repäisty yhden miehen armeija, Sankari isolla kirjaimella. Slate lahtaa konnia kymmenittäin, viskoo vaivatta otsanappeja sadan metrin päähän, rusikoi ronskeja terroristeja paljain käsin ja tekee niin uhkarohkeita stuntteja, että Hämähäkkimiestäkin arveluttaisi. Juuri tämä estoton yliampuvuus tekee pelistä niin viihdyttävän kokemuksen.

Harmi vain, että pelattavuutta ei ole maltettu hioa loppuun asti, ja kentät missä ohjataan Shadow-hurttaa ovat suorastaan nolostuttavaa täytettä. Ei ole vaikea löytää hienovaraisempia tai viimeistellympiä pelejä, mutta Dead to Rights: Retributionin häpeilemättömän suoraviivainen rymistely on varsin kelvollista aivot narikkaan -osaston iltapuhdetta.