Dead Rising Deluxe Remaster kompastelee hieman, mutta viihdyttää erinomaisesti

Ensikosketus pelisarjaan ja Frank Westin seikkailuihin tuli koettua aikoinaan Dead Rising 4:n muodossa sen tultua julki lähemmäs 8 vuotta sitten. Tuolloin opin, että freelancer-reportteri on paljon muutakin kuin valokuvauksen ammattilainen, ja kaikkien vuosien jälkeen on kiehtovaa nähdä, mistä kaikki aikoinaan alkoi.

Jälleen yksi zombie-teemainen peli, voisi joku todeta, mutta allekirjoittaneeseen ne toimivat edelleen samanlaisella tenholla kuin muinoin ensimmäisen Resident Evil -julkaisun kohdalla - en teeman fanina koskaan kyllästy niihin. Pelintekijät osaavat heti alkumetreillä vetää oikeista naruista, sillä pohjustuksena toimiva välivideo ennen tositoimiin pääsyä sisältää kohdan, joka on kuin suoraan elokuvasta "Tiedän, mitä teit viime kesänä". Tuolloin ei ollut kyse maailmanlopun ajoista, mutta video jättää elokuvan tapaan sopivasti jännitystä ja spekulaatiota mielen syövereihin, kun päästään vihdoin operoimaan Frankin saappaissa.

Missä on jutun aihetta, siellä myös Frank on. Jää kuitenkin epäselväksi, mikä on houkutellut tai johdattanut hänet keskelle tapahtumien keskipistettä. Helikopterilla matkustavaa reportteria nimitellään kahjoksi jo seikkailun alussa, mutta oletettavasti särmikäs köriläs ottaa sen vain kohteliaisuutena, ja keskittyy täysillä työhönsä. Aloituspaikkaan saapumisen jälkeen on jokseenkin yllättävää nähdä ihmisiä, jotka suhtautuvat tilanteeseen kovin rauhallisesti, vaikka he ovat varmasti tietoisia sen vaarallisuudesta. Pieniä tiedonjyväsiä löytyy sieltä täältä, mutta tutoriaaliviestejä napsahtelee ruudulle jopa häiritsevän usein, ja se rikkoo pelaamisen rytmiä jatkuvasti. Viimein päästään tutkimaan päänäyttämönä toimivaa ostoskeskusta, joka antaa sokkelomaisuudellaan sellaisen mielikuvan, että asiakkaat on tarkoitus vangita sinne ja tuhlaamaan kaikki rahansa, ennen kuin joku vaivautuu neuvomaan reitin ulos.

Frankille annetaan alkuun vain yksi ohje: aikaa on 72 tuntia, jolloin häntä tullaan noutamaan. Ranteessa olevaa kelloa katsomalla yhteen minuuttiin kuluu 5 sekuntia, joten tunti vierähtää reaaliaikaisesti 5 minuutissa. Tästä voidaan hieman päätellä seikkailun pituutta, joka on nopealla matematiikalla 6 tuntia, mutta uskokaa pois: kaikki ei mene aina kuin Strömsössä. Frankille annetaan niin paljon puuhaa erilaisten ja usein aikaan sidottujen tehtävien muodossa, että jatkuvat ilmoitukset, kuulutukset ja yllättävät tilanteet suorastaan ärsyttävät välillä. Vietin kuitenkin ensimmäiset kaksi pelituntia pelkästään zombeja murjoen, paikkoja tutkien, asuja vaihtaen ja Frankin kykyjä sekä liikkumista testaten ilman mitään päämäärää. Miksikö? Se on vain niin nastaa puuhaa! Lisää mielenkiintoa saa myös sen kautta, että tarjolla on jos jonkinmoista asua kera kostyymien teemakappaleiden, joita kuuntelee mielikseen toiminnan keskellä.

Ympäristö on täynnä kaikenlaisia vempeleitä, joilla voi paiskoa tai murjoa epäkuolleita mielensä mukaan. Tuliaseet kuulostavat jopa tylsiltä vaihtoehdoilta, kun vaihtoehtona on esimerkiksi kassakone, puistonpenkki, mallinuken raajat, henkarit tai jopa ostoskärryt. Itseään huvittaakseen on kiva tunkea vaikkapa ketsuppipurkki, henkari tai epäkuolleen raaja toisen suuhun, jolloin nämä vaikuttavat hämmentyvän täysin. Todistinpa joskus myös tilannetta, jossa olin kyllästänyt lattian ketsupilla ja sinapilla, ja maahan kaatunut zombie liukasteli kerta toisensa jälkeen samaan sotkuun. Sivalsin otukselta machetella toisen käden irti ja syötin sen samaiselle epäkuolleelle. Palkintona tästä sain monta koomista kuvaa omaa kättään purevasta oliosta, joka takkuilee jatkuvasti pystyyn pääsemisen kanssa ruumiskasan keskellä. Frankilla on luonnollisesti kamera koko ajan toisessa kädessään, joten kuvien ottaminen tapahtuu tarvittaessa hyvinkin nopeasti, ja jokaisen kuvan jälkeen ruutuun napsahtaa paljon tietoa muun muassa kuvan arvosta pistemäärän ja palautteen kera. Moinen on erittäin hauskaa oheistoimintaa, joka suorastaan pakottaa lavastamaan mitä kummallisempia kuvauskohteita ja tilanteita.

Zombielaumojen lahtaaminen on siinäkin mielessä palkitsevaa, että Frank saa jatkuvasti uusia kykyjä otusten seassa pärjätäkseen, kun taas erinäiset tehtävät parantavat muun muassa terveyspisteiden määrää tai tavarakapasiteettia. Toisinaan oli mukavaa vain "shoppailla" ja tutkia, mitä mistäkin löytyy, mutta henkilökohtaista palvelua oli turha odottaa henkilökunnan vaellellessa todennäköisesti pureksijoiden joukossa. Ruokaa sentään on tarjolla monessa paikassa, ja on kerrassaan huvittavaa kuulla Frankin ahmimisen ääniä - oli sitten kyse vaikka omenasta, mustikkapiirakasta tai paistetusta patongista. Myös haastavuuden tasapaino on kohdallaan, sillä Frank kestää varsin paljon runtua ennen elämämittaripalkkien loppumista, ja ruoalla saa paikattua vajetta monessa paikassa. Pari kertaa kuitenkin kuolema aiheutti paljon takapakkia, sillä en ollut tallentanut pitkään aikaan. Peli tosin kertoo tekevänsä automaattitallennuksia silloin tällöin, mutta ilmeisesti se koskee vain niitä hetkiä, kun saa aikaan jotakin tarinaa edistävää. Onneksi tallennuspaikkoja on varsin tiuhassa, sillä esimerkiksi kepillisen heittäminen vessassa asiaankuuluvien ääniefektien kera antaa mahdollisuuden tallentaa. Kuolemassakin on kuitenkin etunsa: Frank voi halutessaan aloittaa päivän alusta samoilla edistysaskeleilla, joita hän on siihen mennessä ehtinyt hankkimaan.

Siinä Dead Rising Deluxe Remaster hieman liioittelee, että lähes kaikki esineet tuntuvat muuttuvan tappaviksi Frankin käsissä. Esimerkiksi jalokivikaupasta napatut timantit ovat kuin minikokoisia shuriken-heittotähtiä, ja on koomista huomata zombien kuolevan, kun sitä huitaisee käsilaukulla pari-kolme kertaa. Ympäristökin näyttää toiminnan jäljiltä samalta kuin veripankin kärry olisi jäänyt jyrän alle, sillä verta roiskuu jatkuvasti paljon. Frank myös säilyy jostain syystä putipuhtoisena toiminnan määrästä riippumatta. Siinäkin on hieman tallattu realistisuuden jaloille, kun pään vierestä sujahtava luoti yllättäen räjäyttää epäkuolleen pään, vaikka laukaus olisi mennyt todellisuudessa aavistuksen verran ohi. Tässä on kuitenkin positiivinen puoli, sillä realistisuus saattaa joskus tappaa mukavuuden.

Kokonaisuutena Dead Risingin uudisversio on oikein hyvää viihdettä. Alkuperäistä en ole kokenut, mutta tämä iskee parhaimmillaan kuin miljoona volttia. Toisto voi käydä tylsäksi, mikäli pyrkii vain toteuttamaan tarinaa edistäviä asioita, kuten vaikkapa Deathloop-julkaisussa, jossa virheistä piti oppia ennen uutta starttia. Tuoreessa julkaisussa on myös siinä mielessä samoja elementtejä, että siinä pitää osata rytmittää omia menemisiä, jotta ehtii kaikkialle aikarajan puitteissa ja samalla hengissä pysytellen, mutta kykyjä riittävästi kasvattaen.

Teknisesti Capcomin teos on myös erittäin hyvässä kunnossa, sillä minkäänlaisia bugeja ei ole osunut kohdalle, ellei sellaisiksi lasketa tiettyjen objektien päällekkäisyyttä välivideoissa. Tuolloin on hassua katsella esimerkiksi puulaatikkopäistä npc-hahmoa tämän höpöttäessä Frankin vieressä, mikäli samainen boksi sattuu olemaan kannossa.

Vilpitön suositus etenkin kaaosmaista viihdettä ja apokalyptisen maailman teemaa arvostaville.