Suomi
Gamereactor
uutiset
Dead Island 2

Dead Island 2 lykkääntyi huhtikuulle

Joulukuussa peliä esitellään enemmän.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Pelijulkaisujen lykkääntyminen on muodostunut valitettavaksi säännöksi, ja samalla linjalla jatketaan edelleen. Ties kuinka pitkään työn alla ollut ja ties kuinka moneen kertaan alusta aloitettu projekti Dead Island 2 on taas kerran lykkääntynyt.

Dambuster Studios on linjannut, ja että peli saatetaan kansan kätösiin 28. huhtikuuta 2023, kun aiemmin moinen piti tehdä jo 3. helmikuuta. Lykkäys ei siis ole mittava, mutta harmillista tietenkin.

Tekijät ovat valinneet Suomen itsenäisyyspäivän 6. joulukuuta hyväksi ajankohdaksi esitellä tulevaa zombeiluaan maailmalle, joten sitä sitten jäämme odottelemaan kieli pitkällä.

Dead Island 2

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä