Dead Hook on persoonaton VR-peli

On aina kiinnostavaa nähdä, miten liian vähälle huomiolle jätettyä VR-teknologiaa hyödynnetään nokkelasti luomaan uusia seikkailuja. Toisaalta liian iso osa VR-peleistä jää kitukasvuisiksi kopioiksi vanhoista ideoista, eivätkä hyödynnä kyseistä teknologiaa osana omaperäisempää pelikokemusta. Harmillisesti näin kävi myös Joy Wayn Dead Hook -VR-räiskinnän kanssa lupaavasta ja vauhdikkaasta pelivideosta huolimatta.

Dead Hook käynnistyy sekavasti harjoitteluhuoneessa, jossa samanaikaisesti käsitellään toimintoja ja tarinaa. Kaksi erillistä ääntä kertoo päällekkäin peliin johtaneista tapahtumista ja ominaisuuksista, joita pelaaja voi käyttää. Koska paikallaan kököttäminen ja puheiden kuuntelu on pitkästyttävää, huonetta voi vaihtaa, jolloin tosin myös selitys katkeaa ja vaihtuu uuteen uusia ominaisuuksia läpikäytäessä. Ominaisuuksia pelihahmolle riittää yllin kyllin, mutta niiden kaikkien läpikäyminen kerralla ja vielä päällekkäin tarinan pohjustamisen kanssa johtaa siihen, että varsinaisen pelin alkaessa ei muista kuin ihan viimeisimmäksi mainitut ja kaikista itsestään selvimmät toiminnot. Tarinasta ei ole tietoa senkään vertaa, mutta koska kyseessä on suoraviivainen toimintapaukuttelu, onko tuolla nyt niin väliäkään.

Pelaaja ottaa avaruudessa seikkailevan toimintasankarin roolin, jonka tavoitteena on puhdistaa paikat pirullisista avaruusolioista. Varsinainen peli koetaan tyypilliseen tapaan hahmon silmistä kuvattuna ja ydintoiminta on selkeä: etene ja ammu kaikki aggressiiviset ököt kuolematta itse. Roguelitemäinen rakenne ei hahmon kuollessa lopeta peliä vaan passittaa tämän takaisin päin tietyn verran, antaa hieman lisäavustusta taistelua varten ja käynnistää aikaisemmin kuolemaan johtaneen taistelun uusiksi. Saman toiminnan kierrättäminen tuntuu jo aivan liian puhki kulutetulta jipolta pitkittää pelaamista, eikä se ainakaan paranna pelikokemusta millään muotoa. Tämä ratkaisu tuntuu Dead Hookissa normaalia tympeämmältä lähinnä tyhjien ja ilman varsinaista persoonallista ajatusta olevien kenttien takia, jotka ovat rajattuja areenamaisia tiloja yllätyksettömien vastusten sijoittelun kera.

Se, missä peli pyrkii olemaan edukseen, on erilaisten aseiden ja toiminnallisuuksien määrä. Tavallisen vapaan liikkumisen ohella pelaaja pystyy etenemään ketterästi koukkupäisellä vaijerilla tasolta toiselle. Tämän lisäksi erilaista ampuma-asetta on tarjolla moneen lähtöön ja niitä tarjoillaan kiitettävän runsaalla kädellä lähinnä jokaisen taistelun päätteeksi seuraavaa koitosta varten. Pelaaja pystyy myös viemään taistelun iholle muksimalla ököjä erilaisin teräasein tai jopa pätkimään turpaan nyrkein ja lopettamaan välienselvittelyt repimällä vastustajan kahteen osaan. Aseiden käsittelyssä on autenttisuutta lippaiden latauksia myöten ja sihtaaminen on sopivan tarkkaa. Tosin välillä osumat eivät tunnu rekisteröityvän kohteeseen, mikä vaikuttaa selvältä bugilta.

Monipuolisesta toiminnasta huolimatta Dead Hookin taistelut tuntuvat sieluttomalta poksuttelulta. Pahvimaiset tusinaviholliset lähinnä seisoskelevat paikoillaan ja kaikessa geneerisyydessään tunnelma on jännityksen sijaan lattea ja tekotaiteellinen. Ainoa ripaus persoonallisuutta ja hieman tunnelmaa parantavaa menoa tulee maailmojen välipomoista, jotka voivat olla kooltaan kiehtovan isoja ja toiminnaltaan uhkaavia.

Dead Hookin inspiraation lähteenä on selkeästi ollut id Softwaren ikoniset räiskinnät kuten Doom (1993) ja Quake (1996). Harmillisesti pelin ilmeeseen inspiraatio on haettu nimenomaan näiden legendaaristen räiskintöjen alkupään peleistä. Tyhjät luola-areenat kumisevat kolkkouttaan kulmikkaiden kiviseinien takia, joiden tekstuurit ovat suttuisia ja itseään kierrättäviä. Ilmassa leijuvat kolikot ovat häiritsevän teräviä kulmistaan ja efektejä ei näy oikeastaan muuta kuin kuolinanimaatioissa. Vihollisten liikkeiden jäykkyys on täysin linjassa näiden palikkamaisten olemusten kanssa ja muutenkin kokonaisuudesta huokuu halpuus. Sentään pelaajan keräämät aseet näyttävät tyylikkäiltä yksityiskohtineen. Pelin nopeatempoisuus rullaa sujuvasti Playstation 5:llä, mutta lievää pahaa oloa seurasi yllättäen pelaamisen lopettamisen jälkeen.

Äänipuoli ei juuri parane pelin graafisesta ilmeestä. Ääninäyttely on ihan uskottavan oloista ja selkeää, mutta pelin ääniefektit tuntuvat häiritsevän ponnettomilta ja yleisesti vähäisiltä. Aseiden isostakin koosta huolimatta ammuskelu on munatonta poksuttelua eikä välitä miehekästä tunnelmaa, jota tällaiselta peliltä pitäisi odottaa. Musiikki on lähinnä alelaarin heviränkytystä, mutta menoon on mahtunut myös hieman korkeampitasoista tunnelmointia modernin klassisen musiikin puolelta.

Dead Hookin suurimmat ongelmat ovat persoonaton tekeminen ja halpa ulosanti. Ideaa pelissä on alun perin ollut, eikä monipuolisen arsenaalin ja koukullisen ketjun varassa vauhdikas eteneminen kuulosta yhtään pöhkömmältä VR-kokemukselta. Mutta geneeristen pahvivastusten rei'ittäminen tyhjissä kentissä ja saman toiminnan kierrättäminen rogueliten nimissä käy tympeäksi hyvin nopeasti. Siihen mitä pelin videomainos lupasi, olen kyllä erittäin pettynyt. Tekijöiden pitäisi oikeasti hyödyntää VR:n mahdollisuuksia ja tehdä pelinsä huolella, sillä ei tämmöisillä tekeleillä virtuaalipelaamista ikinä nosteta ison yleisön harrastukseksi.