"Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta." (Ilm. 6:8)
Etäisesti Raamatun Ilmestyskirjasta innoittunut Darksiders II julkaistiin jo vuonna 2012 edellisen konsolipolven kaikille alustoille. Nyt on ilmeisesti hyvä aika saattaa sama peli myös nykyisille tehokonsoleille. Darksiders II on edelleen yhtä hyvä kuin ennenkin, mutta käännöstyö on tehty suorastaan huonosti. Ostaminen kannattaa vain sinä tapauksessa, että peli on jäänyt kokematta, eikä edellisen polven konsoleita löydy enää taloudesta.
Alkuperäisessä Darksidersissa ratsumies War järjesti itsensä pahaan pulaan tuhoten siinä sivussa koko ihmiskunnan. Pikkuveli Death on kuitenkin vakuuttunut, että Waria huijattiin. Näin ollen Death ottaa alle Despair-ratsunsa, olkapäälle Dust-korppinsa ja lähtee pitkälle matkalle tavoitteenaan löytää veljelle armahdus. Suuri tarina ei etene lainkaan verrattuna alkuperäiseen Darksiders-peliin, mutta ehkä se on jälkiviisaasti katsottuna hyvä asia. Joka tapauksessa näin eeppisessä välienselvittelyssä ihmiskunta on vain pieni pelinappula keskellä isojen poikien peliä.
Ytimeltään Darksiders II on kolmannen persoonan toimintapeli, joka lainaa tasosuunnittelunsa Nintendon The Legend of Zeldalta ja toimintaosuutensa Sonyn God of Warilta. Ympäristö on pääasiassa avoin ja sinne tänne on ripoteltu isoja luolastoja. Käytävien uumenista löytyy aina jokin etenemistä helpottava esine, ja luolasto päätetään eeppiseen pomotaistoon suurikokoista pahista vastaan. Käytössä olevat varusteet kehittyvät ja karttuvilla kokemuspisteillä avataan uusia taitoja roolipelimäiseen tyyliin erillisestä kykypuusta.
Visuaalisesti peli näyttää täsmälleen samalta kuin alkuperäinenkin, tai ainakaan parannukset eivät ole mitenkään selkeitä. Yleisilme tuo mieleen eräänlaisen aikuisten sarjakuvan. Välivideot ovat näyttäviä ja tapahtumien taso pysyttelee kautta linjan maailmanlopulle asiaankuuluvassa mahtipontisuudessa.
Musiikki tukee toimintaa hyvin, ja ääninäyttely on sekin oikein onnistunutta. Mieleen jää lähtemättömästi Michael Wincottin murina Deathinä. Hieman vanhemmat pelaajat voivat muistaa miehen vaikkapa The Crow -elokuvan pääpahiksena. Samaan aikaan juuri äänimaailmassa uusintajulkaisu kompuroi pahiten. Äänitehosteet ja dialogi nimittäin kuuluvat varsinkin välivideoissa silloin kun niitä itseään sattuu huvittamaan. Toisin sanoen äänet kuuluvat yleensä myöhässä tai päättävät olla kuulumatta lainkaan. Tuntuu todella typerältä katsella mahtipontisen taistelun loppupieksäntää, kun samaan aikaan kaiuttimista pauhaa ainoastaan taustamusiikki. Juuri tällainen alkeellinen virhe toiminnan ja äänimaailman yhteensovittamisessa kielii siitä, että käännöstyössä on menty juuri siitä missä aita on matalin.
Uusintajulkaisuun on laitettu mukaan kaikki ajan kuluessa julkaistut lisämateriaalit, mikä käytännössä tarkoittaa muutamaa lisäluolastoa tutkittavaksi ja joitakin uusia varusteita päälle puettavaksi. Pelin ydin on kuitenkin se varsinainen päätarina, jonka läpäisyssä menee aikaa vähän päälle 20 tuntia. Vaikeustasoja on lukuisia ja haastetta voi halutessaan laskea kesken pelin.
Toivottavasti joskus vielä julkaistaan ihan oikea jatko-osa Darksiders III. Sarja on monelle aikuistuneelle pelaajalle juuri sitä, jollaiseksi he olisivat halunneet Nintendon The Legend of Zeldan kehittyvän. Nyt markkinoille tuupattu Darksiders II Deathinitive Edition on kuitenkin melko lailla tarpeeton julkaisu.