Darksiders II

Darksiders II kertoo toisesta maailmanlopun ratsumiehestä, Kuolemasta. Hän tietää veljeänsä Sotaa syytettävän ihmiskunnan tuhosta, muttei usko syytteisiin ja haluaa todistaa ne vääriksi. Ensimmäisen pelin tapahtumista on vierähtänyt jo vuosisata, ja Kuolema tietää, ettei hänellä ole suuria mahdollisuuksia löytää totuutta tai todisteita ylemmilleen. Tasapainon palauttaminen voisi vielä kuitenkin onnistua, joten Kuolema lähtee etsimään Crowfatheria, salaisuuksien haltijaa. Tämä tietää, mitä oikeasti tapahtui ja saattaa kyetä auttamaan rikosten purkamisessa ja ihmiskunnan palauttamisessa. Hullu suunnitelma, mutta Kuolema haluaa auttaa veljeään, hinnasta viis. Tässä onkin Darksiders II:ta ajava motiivi.

Vigil Games maalaa 20-30 tuntia kestävässä pelissään mielenkiintoisen kuvan Kuolemasta. Vanhan testamenttinsa tuntevat löytävät myös tarinasta monia viittauksia ja tuttuja hahmoja. Tämä ei tietenkään ole pakollista pelistä nauttimiseksi. Se kertoo oman tarinansa maailmaan leviävästä korruptiosta, jota ei pysty vastustamaan valo eikä pimeys.

Ensimmäisestä pelistä tutut suuret linnat ja avoimet tilat ovat edelleen mukana. Ympäristöt olivat jo ensimmäisessä osassa pääosin mielenkiintoisia, ja tällä kertaa niiden mahtipontinen olemus tulee vain korostetummin esiin. Vaihtoehtoisetkin luolastot tuntuvat täysimittaisilta seikkailuilta. Avoimuudesta huolimatta eksyminen ei ole vaihtoehto, vaan pelaajaa johdatellaan eteenpäin tämän huomaamatta.

Joistakin yhtäläisyyksistään huolimatta Kuolema on sangen erilainen menijä kuin veljensä Sota. Raskaan taisteluhirmun sijasta ohjataan nyt taitavampaa, näppärää kaveria, joka on jäntevä ja sulava liikkuja. Kuolema ei vain puske suoraan vaaroista lävitse. Pelijärjestelmä tukee harkitsevampaa lähestymistapaa kykypuulla, josta löytyy aggressiivisen Harbingerin lisäksi oksa myös apureiden kutsumiseen pohjautuvalle Necromancerille.

Taisteluissa pyritään pitämään tähtäin kohdallaan, mätetään iskunappeja niin että ohjain laulaa ja satunnaisesti hypätään syrjään vihollisten tieltä. Tarjolla on yksinkertaisempia matseja muutamia vihollisia vastaan, mutta kimppuun voi käydä myös tusinakunta haastajaa samalla kertaa. Toiminta on hektistä ja osin kaoottistakin. God of Warin ystävät tulevat epäilemättä nauttimaan näistä, kieltämättä hauskoista aseiden ja efektien sekamelskoista.

Hauskaa on myös se, kuinka peliin on otettu vaikutteita esimerkiksi Prince of Persiasta. Tämä on selvästi nähtävissä Kuoleman tavassa loikkia ja liukua seinillä. Ohjausta on paranneltu huomattavasti julkaisua edeltäneestä versiosta (onneksi), ja sulava liike katkeaa vain harvoin. Avaimena on ollut turhien pelielementtien karsiminen, kunnes alta on paljastunut kaunis peli, jossa hiljaisemmat kiipeilyosuudet vaihtelevat tasapainoisesti toiminnallisten mätkintöjen kanssa.

Pelin lopetus on kuitenkin pieni pettymys. Vigil Games nostaa pelin tahtia loppua kohden, mutta aivan lopussa sen moottori leikkaakin yhtäkkiä kiinni. Kuoleman tarina pääsee kenties päätökseensä, mutta niin moni muu juonilinja jää roikkumaan ilmaan niin, ettei kunnollista lopetuksen tuntua tule. Vigil Games on kuitenkin antanut meille edes jonkinmoisen lopun, ja antikliimaksi on jotenkin hyväksyttävissä muuten mainiossa pelissä.

Darksiders II on edeltäjäänsä hiotumpi peli. Ensimmäinen osa sai osakseen paljon The Legend of Zelda -vertauksia, mutta nyt uudet pelielementit sumentavat yhtäläisyyksiä. Nämäkin ovat tosin lainattuja, mutta tästä huolimatta Darksiders II on oma pelinsä. Sen sielu kumpuaa epäilemättä suunnittelija-sarjakuvapiirtäjä Joe Madureira kynästä, joka on antanut pelille oman mielenkiintoisen vivahteensa.

Muutamista graafisista puutteistaan huolimatta kuvasuunnittelu on todella näyttävää. Harvoin näkee jotain niin vaikuttavaa ja kaunista kuin tämän pelin tuonpuoleista maailmaa. Ensimmäisen osan vaihtelu ja yksityiskohtiin panostaminen ovat edelleen mukana. Myös Jesper Kydin säveltämä ääniraita hoitaa tehtävänsä loistavasti, ja musiikki muokkaa pelaajan mielialoja ja tunnelmia läpi koko pelin.

Kun kokonaisuus toimii näin hyvin yhteen, ei ole paljoakaan väliä sillä, että pelielementit ovat ennestään tuttuja. Darksiders II:n saavutus on uusien, lainattujen pelielementtien saumattomassa yhdistämisessä, mikä on tuottanut kokonaan uuden kokemuksen. Se on kuin pelattava sarjakuva, joka säilyy ensiluokkaisena viimeisille sivuille asti.