Crysis

Sarjaa vähemmän tunteville kerrottakoon, että Crysis sijoittuu fiktiivisille Lingshan-saarille, joiden on ajateltu sijoittuvan jonnekin Filippiinien itäpuolelle. Vehreiden viidakoiden ja postikorttimaisten rantojen leimaama peliympäristö on täysin poikkeava New Yorkiin sijoitetusta jatko-osasta ja on enemmän kuin vähän velkaa alkuperäiselle Far Crylle. Tapahtumat käynnistyvät, kun tieteilijät löytävät saarten uumenista muinaisen muukalaisrakennelman ja Pohjois-Korea ottaa saaret aseelliseen hallintaansa. Pelaaja omaksuu futuristista nanopukua kantavan Delta Force -soturi Nomadin roolin, tehtävänään ottaa selvää korealaisten aikeista ja muukalaisista.

Juoni juoksee kivasti taustalla, mutta pelin johtotähtenä on itse ympäristö ja siihen rakennettu toiminta. Vaikka saaret eivät ole täysin avoimia ympäristöjä, pelaajan taivallettavaksi annettu alue on usein varsin lavea, mikä mahdollistaa - yhdessä nanopuvun tarjoamien yli-inhimillisten voimien kanssa - monia erilaisia lähestymistapoja etenkin korealaisleirejä kohdatessa. Pelaaja voi liikkua vaivihkaa näkymättömänä, räiskiä lisätyn kestävyyden turvin eteenpäin tai viilettää kuin Usain Bolt taklaten onnettomat ihmispoloiset tieltään. Tehtävien ja tilanteiden intensiivisyys aaltoilevat miellyttävästi, ja silloin tällöin tarjoutuu mahdollisuus hyödyntää myös maastureita ja panssarivaunuja pelkän tetsaamisen sijaan.

Missä konsolisovitus häviää alkuperäiselle PC-versiolle, on toiminnan sujuvuus. Vaikka pelattavuutta en menisi huonoksi väittämään, peliohjain ei vain pääse tarkkuudessa ja toiminnoissa hiiri-näppäimistökombon tasolle. Se tekee etenkin tiukimmista räiskintäosuuksista paikoin hivenen kömpelön tuntuisia. Tähtäimet ovat PC-pelien tavoin pikkuruisia, ja vihollisiin on hankalahko osua vähääkään pitemmillä etäisyyksillä. Lähietäisyydellä puolestaan on yksinkertaisesti vain helpompi luottaa tähtäysavun kykyyn lukittua vastustajiin.

Nanopuvun kykypalettia on yksinkertaistettu Crysis 2:n mukaiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että erikseen aktivoitavia kykyjä ovat vain näkymättömyys ja kestävyys. PC-versiossa myös voimakkuus ja nopeampi liikkuvuus aktivoidaan erikseen, mutta tässä ne aktivoituvat itsestään hypätessä tai spurtatessa. Ratkaisulla on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvänä puolena kontrollit on kyetty pitämään melko selkeinä (Crysis sisältää enemmän toimintoja kuin keskivertoräiskintä: mukana ovat esimerkiksi mahdollisuus mennä makuulle ja asettaa lisäosia aseisiin). Minulle osa PC-version viehätystä oli kuitenkin oppia käyttämään kaikkia kykyjä parhaalla mahdollisella tavalla, ja tässä suhteessa konsolisovitus tuntuu pelkistetyltä. Hypyt ovat aina lennokkaita kuin Halossa, ja nopeus aktivoituu spurtatessa itsestään, vaikka perusspurttikin riittäisi. Harmittavasti tämä kuluttaa nanoenergiaa joskus turhaan, mikä puolestaan saattaa vaikeuttaa muiden kykyjen aktivointia tulitaistelussa.

Crysis oli PC:llä myös tekninen taidonnäyte, eikä se itse asiassa kalpene vertailuissa tänäkään päivänä. Ottaen huomioon, että konsolisovituksen toteutuminen oli pitkään vaakalaudalla, Crytek on onnistunut erinomaisesti siirtämään kaiken sen komeuden konsolialustoille. Yksityiskohtia on toki uhrattu siellä täällä, mutta ei siinä määrin kuin voisi kuvitella. Piirtoetäisyys on hyvä ja luonto näyttää kauniilta. Ympäristö on myös interaktiivinen, ja esimerkiksi hökkelitalot voi räjäyttää lautakasoiksi. Merkittävin tekninen ero versioiden välillä syntyykin valaistuksessa. Siinä missä alkuperäinen peli oli ennen kaikkea realistinen, konsoliversio näyttää pikemminkin dramatisoidulta. Taivas hehkuu voimakkaasti, kun taas varjot ovat jyrkkiä. Tämä antaa pelille, ei niinkään paremman tai huonomman, vaan erilaisen ilmeen. Koreuden hintana ruudunpäivitys voisi olla sujuvampikin, mutta kuten todettua, Crytek on tehnyt hyvää työtä näinkin vaativan pelin tuomiseksi konsoliyleisölle.

Muista teknisistä ominaisuuksista tekoäly on edelleen hieman kaksipiippuinen tapaus. Toisaalta se liikkuu järkevästi ryhmissä ja kutsuu apuvoimia havaitessaan supersotilaan hiippailemassa pusikossa. Sillä on kuitenkin myös tässä versiossa ajoittainen taipumus unohtaa kaitsettavansa seisoskelemaan hölmistyneenä pelaajan eteen. Räsynykketehosteet ovat joskus perin koomisia, eivätkä fysiikat muutenkaan aina toimi virheettömästi, mutta pelin nautittavuutta tämä ei suuremmin verota.

Pelin jo PC:llä pelanneille konsoli-Crysis ei tuo mitään ihmeellistä, mutta jos pelaamiseen ei ole ollut mahdollisuutta, käännöksen hankintaa kannattaa harkita. Lievistä myönnytyksistä huolimatta peli loihtii edelleen melko omalaatuisen scifi-rymistelykokoemuksen, joka tarjoaa ennen kaikkea perusräiskintää reilummin taktista valinnanvapautta eri koitoksiin. Crysis on konsolillakin peli, jossa suora rymistely ei ole automaattisesti paras tai järkevin ratkaisu. Monesti on hyödyllisempää ja jännittävämpää soluttautua vihollisleireihin kenenkään huomaamatta - tai pötköttää läheisen kukkulan laella tarkkuuskivääri kourassa. Konsoliversio välittää saman ydinkokemuksen kuin PC-versiokin, ja jotain Crytekin suorituksesta kertoo se, että ainoa isompi leikkaus käännöksessä on tehty moninpelin suhteen. Crysis on nyt yksinomaan yksinpeli, mutta toisaalta, se on aina ollut myös sen paras puoli.