Crash Bandicoot: Nsane Trilogy

Sony julkisti oranssin pussieläimen paluun E3-messuilla 2016. Nyt kolmen pelin kokoelma on viimeinkin saatu maailmalle, ja Crash antaa jälleen Cortexille köniin HD-laadulla. Parannetut ympäristöt ja uudet animaatiot tekevät kokoelmasta nykyaikaisen mutta samalla retron. Maailma on kuitenkin muuttunut. Vuoden peleiksi - tai ainakin lähelle sitä - on nostettu sellaisia massiivisia teoksia kuin The Witcher 3 ja The Legend of Zelda: Breath of the Wild. On siis muistettava, että Crash Bandicoot: Nsane Trilogy nojaa vahvasti nostalgiaan, eikä oikeastaan tuo mitään uutta omaan lajityyppiinsä.

Vicarious Visionsin tarkoituksena ei ole ollut keksiä pyörää uudelleen tai edes monipuolistaa mennyttä, vaan he ovat ainoastaan halunneet saada kolme Crash-peliä näyttämään mahdollisimman hyviltä nykymittapuilla tarkasteltuna. Suurimmaksi osaksi tässä on onnistuttu, sillä jokaisen pelin maisemat ovat täynnä värejä, yksityiskohtia ja elämää.

Erityisen maininnan ansaitsee kenttä Ruination Cortex Strikes Backissa. Yötaivas valaistuu ajoittaisella salamalla, ja silloin pystyy erottamaan taustalla esimerkiksi tukkia heittävän gorillan. Näkymä on erittäin vaikuttava. Muita havaittavia yksityiskohtia ovat ensimmäisen pelin lehtipeite ja lukuisat vilkkuvat valot teollisuusmaisemissa. Mitään vastaavaa ei olisi voitu toteuttaa muinaisella ensimmäisellä Playstation-konsolilla.

Huolimatta vaikuttavasta ulkoasusta, uudelleen tehdystä ääniraidasta ja tutusta pelattavuudesta on vaikea suositella kokoelmaa muille kuin nostalgiannälkäisille. Pelattavuus oli vaikuttavaa silloin joskus 1996, mutta nykyään esimerkiksi Yooka-Laylee on jo osoittanut, mihin kaikkeen moderni tasoloikkapeli voi yltää.

Pelimekaanisesti ei uudistuksia ole juuri havaittavissa. Kaikki kentät ovat rakenteeltaan identtisiä alkuperäisten kanssa. Silloin joskus kentät olivat loppua kohti suorastaan raivostuttavia, koska ne olivat niin nokkelasti suunniteltuja. Tämä ei ole muuttunut, joten varaudu hikoilemaan melkoisesti, mikäli mielii saavuttaa sen himoitun 100% läpäisyn.

Moneen kertaan pelaavat ovat kuin kotonaan Nsane Trilogyssa, sillä kentissä on usein kaksi, kolme tai jopa neljä kiveä ja mitalia avattavaksi suorittamalla erilaisia haasteita. Näitä voivat olla esimerkiksi kaikkien laatikoiden rikkominen kuolematta, salareitin löytäminen tai loppuun pääseminen ennen ajan loppumista. Toisin sanoen jokaiseen kenttään saa halutessaan kulumaan paljon aikaa. Lisäksi alun perin Crash Bandicoot 3: Warped -pelissä ollut time trial on nyt mukana kaikissa peleissä tulostaulun kera. Lisäys miellyttänee ainakin nopeasti pelaavia speed runnereita.

On silti sanottava, että kokonaan uusi peli kokoelman sijasta olisi ollut parempi peliliike. Nyt kansalle annetaan kolme klassikkoa, jotka on jo ennenkin koettu. Pelimekaniikka tuntuu auttamatta vanhentuneelta nykyajan muuhun tarjontaan verrattuna. Ensimmäisen kahden pelin loikkiminen ja pyöriminen eivät juuri vaihtelulla pröystäile. Kolmas Warped lisää joukkoon tuplahypyn ja hedelmäsingon unohtamatta varsin mielenkiintoista tasosuunnittelua hiihdon ja sukelluksen voimin. Silti ylimääräistä sisältöä ei ole riittävästi eikä varsinkaan kiinnostavaa tarinaa. Näin ollen kokoelman on hankala kilpailla hyvän pelin tittelistä nykyaikana. Cocon lisääminen pelattavaksi hahmoksi on tehty hyvin, mutta sekään ei lisää kokonaisuuteen tarvittavaa määrää vaihtelua.

Omana itsenään Crash Bandicoot oli eräs suosikkejani silloin joskus vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, mutta PS4-debyytti ei ole ostamisen arvoinen. Peli näyttää hienolta ja tarjoaa paljon haastetta 100% tavoitteleville, mutta kertapelaajille kokemus on ohi liian nopeasti. Nostalgiset muistot ovat selvästi olleet ajan kultaamat, sillä raivostumisen hetkiä on edessä useita niin kuin silloin joskus ennenkin. Hyvää modernia tasoloikkaa kaipaavien kannattaa kokeilla Yooka-Layleeta. Jos taas haluat pelata samoja kenttiä moneen kertaan täydellisyyttä tavoitellen, on Crash Bandicoot: Nsane trilogy hyvä valinta.