Coco

Entisaikojen animaatiojätti Pixar on viime aikoina tehtaillut pitkälti vain jatko-osia hittielokuvilleen. Yhtiön uusin tuotos kuitenkin tekee rohkean hypyn positiivisempaan suuntaan esitellen katsojille täysin uusia hahmoja ja mielenkiintoisen kuolleiden maailman, joka ainakin länsimaiselle yleisölle on hiukan tuntemattomampi.

Coco kertoo tarinaa Miguel -nimisestä pojasta (Luca Elshout), joka tulee isosta perheestä. Nuori Miguel rakastaa musiikkia yli kaiken, ja haluaa isona tulla suureksi kitaravirtuoosiksi sekä kaikkien ihailemaksi laulajaksi. Ongelmana on kuitenkin hänen sukunsa, joka kieltää kaikenlaisen musiikin. Miguel on vaikeiden valintojen edessä: kuunnellako suvun toiveita vai omia halujaan. Ristiriidat saattavat Miguelin unohtumattomalle seikkailulle sukunsa historiaan, joka on yllätyksiä täynnä.

Pixar on tehtaillut reseptin sujuvaan tarinankerrontaan jo vuosia sitten, jonka takia myös Coco rullaa eteenpäin mutkitta. Aikuismaisempi ote jättää pienempiä lapsia kiinnostavat kohellukset vähemmälle, ja elokuva keskittyy asiasisältöön rennon hauskalla otteella. Osa elokuvan vitseistä jää vääjäämättä meksikolaiskulttuuria tuntevien henkilökohtaiseksi iloksi, mutta pääpiirteittäin tarina on yleistetty sujuvasti. Pelottavalta vaikuttava maailma on käännetty sympaattiseksi vuoristorata-ajeluksi itseensä uskomisen ja omien unelmien tavoittelemisen nimissä. Ainoastaan lopun pakottava tarve saada elokuvaan välttämätön paha saa hiukan irvistämään. Lastenelokuvista kun voisi murhaamisen ja tappamisen jättää aivan hyvin pois.

Suomalaisäänet tekevät uskottavaa työtä kautta linjan, enkä huomannut kiinnittäväni huomiota suomea puhuviin meksikolaisiin kertaakaan. Luca Elshoutin ääni istuu Miguel-pojalle luontevasti, ja tilanteen vaatiessa saa hän uskottavasti vahvaakin tunnetta esiin roolihahmostaan. Vain muutaman kerran näin selkeästi hahmon suun menevän hiukan eri tahtiin puheen kanssa, mikä on täyspitkän elokuvan dubbauksessa jo hyvä suoritus. Jopa elokuvan laulut kääntyvät moitteetta kotimaiseen muotoon.

Teknisesti Pixarin tuotokset ovat olleet animaatioalan kärkeä aina. Ei siis yllätä, että Cocokin näyttää miellyttävältä katsella. Pixar ei kuitenkaan ole lähtenyt kokeilemaan rajojaan uusilla hienouksilla vaan pelaa enemmän varman päälle tekemällä tasaisen varmaa laatua. Räikeää värienkäyttöä on yhdistelty kivasti piirrosmaiseen jälkeen ja lopputuloksen kruunaa upea hahmomallinnus, joka kulminoituu loistavasti tehtyyn Miguelin isoäitiin.

Vaikka elokuvan pohjana on juurikin laulaminen ja musiikki, ei Cocon musiikillinen anti pääse odotetulle tasolle. Musiikit ovat toki laadukkaasti toteutettuja, mutta itse laulut ovat varsin geneerisiä eivätkä jää mieleen millään muotoa. Olisin odottanut hyräileväni elokuvan tunnaria lopputekstien aikana, kuten esimerkiksi Vaiana-elokuvan kanssa kävi, mutta toisaalta kyseessä ei olekaan Disneyn elokuva.

Tylsäksi käyneen rahastuksen jälkeen Pixar on taas oikeilla jäljillä. Coco on sujuva animaatioelokuva, joka tarrautuu tärkeisiin asioihin unohtamatta rentoa tunnelmaa. Laadukas toteutus siivittää helposti lähes kahden tunnin mittansa, eikä naurun tai surun kyyneleiltä välty edes raavas elokuva-arvostelija.