Civilization-pelisarjan 25-vuotiselle taipaleelle on mahtunut vaikka mitä: viisi pääsarjan peliä lisäosineen, kaksi avaruusteemaista sivupeliä, pari mobiili- ja lautapeliä, 17 eri julkaisualustaa alkuperäiselle Civilizationille (jopa N-Gage sai oman versionsa), ensimmäinen Grammyn voittanut videopelikappale, sekä totta kai pakollinen Facebook-peli. Nyt kuudes osa saapuu majesteettisesti fanfaarin saattelemana.
Civilization VI on sisimmässään sitä samaa, mitä aina ennenkin. Pelaaja aloittaa taipaleensa pikkukylällä ja soturilla. Kylästä kasvatetaan pikkuhiljaa suurempi kaupunki, jonka jälkeen voi keskittyä laajentamaan valtiotaan kauemmaksi uudisasukkailla, joilla perustetaan lisää kaupunkeja. Ympäristöä tutkiessa törmää ennemmin tai myöhemmin toisiin sivilisaatioihin, joiden kanssa yritetään pysyä hyvissä (tai huonoissa) väleissä vaihtokaupan tai sodankäynnin avulla. Peli voitetaan joko sodankäynnin, tieteen, kulttuurin tai uskonnon keinoin.
Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet kaupunkien rakentamisessa. Aikaisemmin rakennusvalikosta vain valittiin, mikä rakennus halutaan rakentaa, ja sillä sipuli. Nyt lähes kaikille rakennuksille täytyy ensin rakentaa oma kaupunginosa, joka täytyy sijoittaa kaupungin lähistölle omien rajojen sisälle. Tämä kaupunginosa vie oman ruutunsa, jolle ei voi siis enää sijoittaa esimerkiksi kaivosta tai maatilaa. Lisäksi jotkin alueet voivat saada lisää tuotantoa oikeasta sijoittelusta: esimerkiksi työmaa-alue antaa enemmän tuotantoa, jos sen sijoittaa kaivoksen tai louhoksen viereen. Lisäksi myös ihmeet vaativat oman ruutunsa kartalta, ja jotkin ihmeet vaativat tietynkaltaisen sijainnin: esimerkiksi pyramidit täytyy sijoittaa aavikolle. Kaikki tämä tekee kaupunkien sijoittamisesta entistä tärkeämpää ja paljon mielenkiintoisempaa.
Myös kulttuuri on kokenut kovia muutoksia. Aikaisemmin kulttuuripisteillä paranneltiin ideologioita, mutta nyt kulttuuri on saanut tieteeltä oman teknologiapuunsa. Suurimmaksi osaksi kulttuuripuu kuitenkin tarjoaa käytäntökortteja, joita on jaoteltu neljään eri ryhmään: sotilas-, ekonomia-, diplomatia- ja persoonakortit. Jokaisella sivilisaatiolla on rajallinen määrä paikkoja näille korteille, joka kasvaa pelin myötä uusien hallintotapojen auetessa ja mahdollisten teknologioiden tai ihmeiden valmistuessa. Aina kun kulttuuripuusta aukaistaan uusi lohko, saa kortteja vaihtaa ilmaiseksi, mutta muilla vuoroilla siitä täytyy maksaa. Esimerkiksi sotilaskorteilla voi nopeuttaa merivoimien tuotantoa tai vaihtoehtoisesti nostaa olemassa olevien joukkojen voimaa, kun taas ekonomiakorteilla voi nostaa kulttuurin tuotantoa tai vaihtoehtoisesti nopeuttaa uudisasukkaiden tuotantoa, mahdollistaen nopean laajentamisen. Kortit ovat erittäin tärkeässä asemassa, sillä kaksinkertainen tuotanto merivoimien luomiseen voi ratkaista koko sodan.
Pelin käyttöliittymä on ottanut jättimäisen harppauksen taaksepäin. Edellisosan avoimuuteen tottuneena jouduin hyvin usein menemään monien valikkojen tai Civilopedian läpi ihan vain siksi, koska käyttöliittymä ei kertonut mitään asiasta, vaikka pidin hiirtä sen yllä. Esimerkiksi maailman ihmeiden valmistuessa päädyn pohtimaan, mitä kyseinen ihme tekikään. Infolaatikko ei sano mitään, hiiri ihmeen yllä ei sano mitään. Lopulta Civilopedia kertoo sen vaikutuksen.
Tuntuu siltä, että kaikki tieto halutaan pitää mahdollisimman salassa. Kun hain Civilopediasta tietoa vakoojista, se vain kertoi, että vakoojat tekevät salaisia tehtäviä. Jouduin käyttämään kymmenen vuoroa vakoojan rakentamiseen selvittääkseni sen kyvyt. Kun taas yritän käydä taiteellista vaihtokauppaa toisen valtion kanssa, en saa mitään tietoa taidekappaleiden tyypistä tai kehittäjästä. Jouduin googlettamaan jokaisen taideteoksen varmistaakseni, etten vahingossakaan saa toista Van Goghia. Myös kulttuurivoitto on hyvin mysteerinen: peli kertoo, että tarvitset kulttuuria kotimaisiin turisteihin ja turismia vieraileviin turisteihin, mutta tarvittavien lukemien määrä on täysi kysymysmerkki.
Tekoäly on tunnetusti ollut Civilization-sarjan heikkous, eikä siltä vältytä tässäkään pelissä. Jokaisella tekoälyn ohjaamalla johtajalla on kaksi ajatusjärjestelmää, joita se noudattaa kuin Raamattua. Toinen näistä on aina sama ja kaikille näkyvillä, mutta piilotettu taka-ajatus täytyy joka pelissä selvittää solmimalla hyvä ystävyysside heidän kanssaan. Tekoäly on vain aivan liian jääräpäinen agendojensa kanssa, eikä se anna yhtään periksi. Esimerkiksi Kongon johtaja, joka toivoi minun jakavan uskontoni hänelle, suuttui välittömästi tavatessaan minut, koska en ollut vielä jakanut uskontoani saman tien hänelle. Lisäksi tekoäly suuttuu pienimmästäkin eleestä ja lapsellisesti tuomitsee pienimmästäkin "harhaliikkeestä", joka useimmassa tapauksessa tarkoittaa, että sinulla menee paremmin kuin heillä. Lisäksi avoimien rajojen sopimuksen kanssakin naapurivaltio suuttuu välittömästi, jos sinulla liikkuu yksikin tiedustelija hänen rajojensa lävitse. Kaikki on kielletty. Tekoäly ei myöskään itse noudata sääntöjä, vaan pystyy syytämään sotajoukkoja loputtomasti, vaikka rahat olisivatkin loppu ja tuotanto katkaistu.
Sodankäynti on myös päivittynyt huomattavasti. Nyt sotia on kahdenlaisia: yllätyssotia, joista tuomitaan suunnattomasti, ja aiheellisia sotia, joista parhaimmissa tapauksissa ei tuomita lainkaan. Esimerkiksi pyhä sota mahdollistaa sodan julistamisen sillä syyllä, että vihollinen on jakanut uskontoaan liikaa, kun taas takaisin valtaussota antaa luvan valloittaa aikaisemmin menetetty kaupunki takaisin. Sodan julistamisesta tuomitaan aikaisemmilla aikakausilla vähemmän, ja muinaiskaudella, jossa diplomatia on kivien ja keppien heiluttamista, siitä ei rangaista lainkaan. Tämän huomaa myös tekoälyn käytöksestä, kun jo alkuvuoroilla tulee ilmoituksia hävinneistä pelaajista.
Lisäksi sodankäynti on päivittynyt piirun verran paremmaksi. Ydinelementit ovat yhä kohdillaan: yksi sotayksikkö mahtuu yhteen ruutuun, lähitaistelujoukot hyökätessään ottavat myös turpaan vastustajalta, kun taas etäisyydeltä ampuvat eivät ota vastatulta. Sotajoukot keräävät kokemuspisteitä ja niitä voi päivittää paremmiksi kokemuksen avulla. Nyt mukana kuitenkin myös tukijoukkoja, jotka toimivat viidennen pelin kenraalien tavoin: ne eivät itse voi hyökätä, mutta ne voivat olla muiden sotilaiden rinnalla (ja samassa ruudussa) ja antavat erityisvaikutuksen ympäröiville sotilaille. Esimerkiksi muurinmurtaja antaa ympäröiville lähitaistelujoukoille lisätehoa kaupunkien valtaamiseen, kun taas havaintoilmapallo antaa kaukotaistelijoille lisää kantamaa. Tällä hetkellä kaikki lisätehot kasautuvat keskenään, joten seitsemällä ympäröivällä havaintoilmapallolla saa jousimiehelle naurettavan yhdeksän ruudun kantomatkan.
Aikaisemmin sodankäynti loppuvaiheessa oli hyvin tuskallista, kun jokainen sotajoukko vei yhden ruudun, ja lopputuloksena oli massiivinen lauma sotajoukkoja, joiden käsittelemiseen meni monta minuuttia per vuoro. Nyt loppuvaiheessa peliä sotajoukkoja voi ryhmittää pataljooniksi, missä kaksi tai kolme sotajoukkoa yhdistyvät yhdeksi, saaden enemmän tehoa ruutua kohden.
Jostain syystä johtajakaartia katsoessa tulee mielikuva, että ne ovat jotenkin yksinkertaisia. Jokaisella valtiolla on yksi ainutlaatuinen sotilasjoukko ja yksi rakennus/parannus, joiden lisäksi on valtion oma erityiskyky ja johtajan erityiskyky. Suuri osa näistä erikoisuuksista kuitenkin tuntuu vain numeroilla pelleilyltä. Civilization V:n Venetsian yhden kaupungin ainutlaatuisuus ja Shoshonien Pathfinder-tiedustelijat olivat malliesimerkkejä erikoisuuksista. Civilization VI:ssä mieleenpainuvimmat erityisyydet olivat Kongon "ei uskontoa" -politiikka ja Arabian pakkouskonto, mutta näitä lukuunottamatta suurin osa tuntui vain, että olisi seurannut jotain muottia. Lisäksi pelissä on tuki useammalle valtionpäälle, mutta tällä hetkellä mukana on vain Kreikan kaksi johtajaa. Maksullisia lisäosia siis odotellessa.
Peliin on jäänyt myös muutama buginpoikanen, joita pystyy yksinpelissä välttelemään tai hyödyntämään itse. Valitettavasti verkkopeleissä on aina se yksi häirikkö, joka myllertää muiden ylitse näillä keinotekoisilla avuilla.
Lopputuloksena on peli, josta ongelmienkin jälkeen nautin suunnattomasti. Peli sisältää lähestulkoon kaikki elementit, mitkä olivat aikaisemmassa pelissä lisäosien jälkeen, ja moninaiset muutokset tekevät pelikokemuksesta tuoreen. Käyttöliittymä ja tekoäly tekevät pelistä kuitenkin aika ajoin tuskallisen, eivätkä johtajien kyvytkään vakuuta. Peliä voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla suositella kaikille, jotka kaipaavat vaihtelua vanhaan. Toivon kuitenkin vakaasti, että pelin ongelmat korjataan päivityksillä eikä lisäosilla.