Virukset ovat ikäviä. Tulevaisuuden tietoverkoissakin joutuu taistelemaan matoja ja pöpöjä vastaan, kun planeettojenväliseen verkkoon Eedeniin, on livahtanut virus, joka uhkaa tuhota ensimmäisen tietoteknisesti luodun ihmisen. HTML-koodit ja muut myslit saa onneksi unohtaa, sillä tulevaisuuden virustorjunta on Child of Edenin mukaan jotain ihan muuta.
Rez HD:n tavoin Child of Eden on visuaalisiin ärsykkeisiin pohjautuva rytmi/räiskintäpeli. Ruudulle työnnetään jatkuvasti värikkäitä muotoja, kuvioita ja olentoja. Yhdessä kentässä sukellettiin mitä ilmeisimmin jonnekin mustekalojen ja valaiden keskelle, kun taas toisessa maailmassa lenneltiin lintujen mukana. Kaikki oliot ovat kuitenkin varsin abstrakteja, joten näkemäni lohikäärme saattoi olla vieressä istuvalle härkä. Yhtä kaikki, Edenin grafiikka on aisteja hivelevää.
Pelaaminen hoituu joko heilumalla Kinect-sensorin edessä tai perinteisemmin ohjaimella. Child of Eden on suunnittelupöydältä lähtien tarkoitettu Kinect-peliksi, mikä näkyy jo pelikotelon lilasta väristä. Ohjaus onkin tutun simppeliä: oikealla kädellä ammutaan hakeutuvia ohjuksia ja vasemmalla rätkytetään sarjatulta. Jos meno äityy liian kovaksi, voi kädet nostaa kirjaimellisesti pystyyn, jolloin jättipommi räjäyttää koko ruudun tyhjäksi vihollisista ja ammuksista. Vaikeimmissa kentissä minun oli pakko vaihtaa ohjaimeen, sillä liiketunnistuspuolella komentoviive (eli input-lagi) alkoi häiritä.
Musiikki toimii paitsi psykedeelisen kokemuksen täydentäjänä myös pelimekaanisesti merkittävänä pistekertoimen nostattajana. Oikea-aikaiset vihollisten puhdistukset nostavat kertoimen kahdeksikkoon vähän Guitar Hero -tyylisesti. Child of Edenin ääniraita on kokonaan japanilaisen Genki Rockets -sekayhtyeen sävelalaa. Itse en välitä ollenkaan jpopista, mutta Edenin eduksi täytyy sanoa, ettei itämainen elektromusa käynyt tympimäänkään harvoja vokalistiosuuksia lukuun ottamatta. Vastaavasti taas ne, jotka tietävät Morning Musumensa, ovat ihan eri fiiliksellä mukana.
Kauneus on katsojan silmissä, sanotaan. Ja vähän viipyilevään ohjaukseenkin tottuu, mutta sisällön puute on kiistatta Child of Edenin suurin miinus. Eri kenttiä on vaivaiset viisi kappaletta, jotka vaihtelevat pituudeltaan kymmenestä minuutista reiluun varttiin. Peliä ei kuitenkaan voi kiskaista tunnissa läpi, sillä seuraavaan kenttään päästäkseen pitää edellinen toistaa useaan kertaan. Ja takakannen lupauksista huolimatta en huomannut kentän sisällä kummoistakaan "dynaamista" vaihtelua. Kenttäkohtaista pistepottiaan voi toki aina yrittää parantaa ja itseään haastaa avattavalla erikoisvaikeustasolla, mutta Child of Eden on silti hälyttävän kevyt paketti täysihintaiseksi Kinect-peliksi.